LAKIALOITE 71/2012 vp

LA 71/2012 vp - Ismo Soukola /ps 

Tarkistettu versio 2.0

Laki tieliikennelain 38 §:n 2 momentin muuttamisesta

Eduskunnalle

Sotilaskurinpitolain (331/1983) 18 §:ssä määritellään sotilastehtäväksi myös kiinniottamisoikeus. Kiinniottamiseen oikeutettu sotilas saa lisäksi määrätä mm. puolustusvoimissa palvelevan moottorikäyttöisen ajoneuvon kuljettajan tai muun rikoslain 23 luvussa tarkoitetussa tilanteessa toimivan henkilön kokeeseen, joka tehdään tämän henkilön mahdollisesti nauttiman alkoholin tai muun huumaavan aineen toteamiseksi.

Sotilaskurinpitolain 21 ja 25 a §:n mukaan vartio- ja päivystystehtävää suorittavalla sotilaalla/virkamiehellä (sotilaspoliisi) on lain mukaan oikeus pysäyttää ajoneuvo sotilasalueella tai aluevalvontalain (755/2000) tarkoittamalla alueella (esim. Helsingissä Santahamina) mm. ajoneuvossa olevien henkilöiden henkilötietojen tai alueella oleskelun luvallisuuden tarkastamiseksi tai sotilasajoneuvon kuljettajan ajokunnon selvittämiseksi tai liikennerikkomuksen vuoksi. Sotilaspoliisilla ei ole kuitenkaan teknistä välinettä asian hoitamiseen, koska liikenteessä olevan ajoneuvon pysäyttämiseen käytettäväksi säädetylle pysäytysvalolle ei löydy sotilaspoliisia koskevaa säädösperustetta.

Tieliikennelain 2 a §:n 4 kohdassa (laissa 1091/2002) määritellään hälytysajoneuvot, joista yksi on sotilaspoliisiauto. Saman lain 38 §:n 2 momentissa määritellään ne hälytysajoneuvot, joissa voi olla liikenteessä olevan ajoneuvon pysäyttämiseen tarkoitettu punaista valoa näyttävä valaisin. Pykälän luettelossa, joka on tyhjentävä, ei mainita sotilaspoliisin ajoneuvoa.

Pysäytysvalaisin ja sen käyttöoikeuden lisääminen lakiin mahdollistaisi sotilaspoliisille yhtenäisen pysäytysmerkin käyttämisen muiden viranomaisten kanssa. Lisäksi asiaan liittyvään liikenne- ja viestintäministeriön asetukseen autojen ja perävaunujen rakenteesta ja varusteista (1248/2002) pitäisi saada 27 §:ään maininta sotilaspoliisin auton pysäytysvalaisimesta. Nyt kyseisessä asetuksessa on mainittu ainoastaan poliisin, tullin ja rajavartiolaitoksen autojen pysäytysvalaisin.

Edellä olevan perusteella ehdotan,

että eduskunta hyväksyy seuraavan lakiehdotuksen:

Laki

tieliikennelain 38 §:n 2 momentin muuttamisesta

Eduskunnan päätöksen mukaisesti

muutetaan tieliikennelain (267/1981) 38 §:n 2 momentti, sellaisena kuin se on laissa 481/2010, seuraavasti:

38 §

Valojen virheellisen käytön kielto

- - - - - - - - - - - - - - - - - - -

Ajoneuvossa ei saa käyttää laitteita, jotka näyttävät tai heijastavat eteenpäin punaista valoa eikä, jollei siitä erikseen toisin säädetä, laitteita jotka näyttävät tai heijastavat taaksepäin valkoista tai vaaleankeltaista valoa. Poliisiautossa ja poliisin virkatehtävässä olevassa autossa sekä poliisin moottoripyörässä, jota käytetään hälytysajoneuvona, samoin kuin sotilaspoliisin, tullin ja rajavartiolaitoksen ajoneuvossa saa kuitenkin käyttää edellä ajavan ajoneuvon pysäyttämiseksi eteenpäin punaista vilkkuvaa valoa näyttävää laitetta samanaikaisesti vilkkuvan sinisen hälytysvalon kanssa.

_______________

Tämä laki tulee voimaan päivänä kuuta 20 .

_______________

Helsingissä 25 päivänä lokakuuta 2012

  • Ismo Soukola /ps