Lakialoitteessa ehdotetaan törkeän
metsästysrikoksen säätämistä ankarammin
rangaistavaksi erillissäännöksellä.
Uusi säännös mahdollistaisi salametsästyksen
tuomitsemisen ankarammalla asteikolla silloin, kun salametsästystä harjoitetaan
laajamittaisesti tai teko tehdään erityisen suunnitelmallisesti
taikka teko tehdään metsästysrikoksen
laajamittaiseen tekemiseen erityisesti järjestäytyneen
ryhmän jäsenenä. Näissä tapauksissa
salametsästykseen tulee sisältyä kokonaisuudessaan
sellaisia piirteitä, joiden vuoksi teko tulee tuomita törkeänä metsätysrikoksena.
Aloitteessa säännös sisällytettäisiin
rikoslain uuteen luonnonvararikoksia koskevaan lukuun.
Salametsästys, jolla nimestään huolimatta
ei ole mitään tekemistä laillisen metsästyksen kanssa,
on saanut uusia ammattimaisia, järjestäytyneen
rikollisuuden tunnusmerkkejä. Nykytilanteessa ammattimaisesti
toimivaa järjestäytynyttä metsästysrikollisuutta
joudutaan tutkimaan ja syyttämään samojen
pykälien perusteella kuin yksittäisiä tai
taloudellisesti merkitykseltään vähäisiä metsästysrikoksia.
Osa laittomasta metsästysrikollisuudesta on ammattimaista
ja järjestäytynyttä. Tällainen
rikollisuus onnistuakseen edellyttää myös
ammattimaista laittoman saaliin kätkemistä, kuljettamista,
välittämistä ja kauppaamista. Koko rikollinen
tuotantoketju on vakavissa metsästysrikoksissa arvioitava
rikosoikeudellisen vastuun kannalta.
Säännös metsästysrikoksesta
säädettiin vuonna 2002 rikoslakiin (RL:n uusi
48 a luvun 1 §, 515/2002).
Uusi säännös tuli voimaan 1.9.2002. Metsästysrikossäännöksen
mukaan joka tahallaan tai törkeästä huolimattomuudesta
oikeudettomasti 1) metsästää käyttäen
metsästyslaissa (615/1993)
kiellettyä pyyntivälinettä tai pyyntimenetelmää taikka
vastoin metsästyslaissa säädettyä moottorikäyttöisen
kulkuneuvon käytön rajoitusta, 2) metsästää vastoin
metsästyslain tai sen nojalla annettua riistaeläimen
rauhoitusta tai metsästyskieltoa tai -rajoitusta tai kiintiötä koskevaa
säännöstä tai määräystä taikka
ilman pyyntilupaa tai 3) aiheuttaa metsästäessään
vaaraa tai vahinkoa ihmiselle tai toisen omaisuudelle taikka rikkoo
yleisen turvallisuuden vuoksi annettua metsästystä koskevaa
kieltoa tai rajoitusta, on tuomittava metsästysrikoksesta
sakkoon tai vankeuteen enintään kahdeksi vuodeksi.
Laissa metsästysrikoksella kielletään
kolmenlaisia asioita. Ensimmäinen ryhmä on kielletyt pyyntivälineet
ja -menetelmät, mihin kuuluu myös metsästyslain
rajoitus metsästää moottorikäyttöisestä kulkuneuvosta.
Toinen ryhmä on metsästäminen vastoin
metsästyslakia tai sen nojalla annettuja rauhoitussäännöksiä,
tai vastoin metsästyskiintiöitä taikka
vastoin pyyntilupaa. Kolmantena on se, että metsästämisellä aiheutetaan
vaaraa tai vahinkoa toiselle ihmiselle tai toisen omaisuudelle taikka
rikotaan yleisen turvallisuuden vuoksi annettuja metsästystä koskevia
kieltoja tai rajoituksia.
Metsästysrikokseen voi syyllistyä vain tahallisesti
tai törkeästä tuottamuksesta eli huolimattomuudesta.
Rangaistus metsästysrikoksesta on sakkoa tai vankeutta
enintään kaksi vuotta.
Metsästämisellä tarkoitetaan metsästysrikossäännöksessä samaa
kuin metsästyslain 2 §:ssä määritellyllä metsästyksellä.
Metsästysrikoksena rangaistavaa on metsästyslain
33 §:ssä kiellettyjen pyyntivälineiden
ja -menetelmien käyttö riistaeläinten
metsästyksessä. Metsästysrikoksena rangaistavaa
on myös metsästäminen vastoin metsästyslain
32 §:n rajoituksia, jotka koskevat riistaeläimen
hätyyttämistä tai jäljittämistä ilma-aluksella,
maalla kulkevalla moottorikäyttöisellä ajoneuvolla,
aluksella tai veneellä moottorin käydessä taikka
ampumista tällaisesta kulkuvälineestä käsin
(MetsästysL 2 §, 514/1993).
Metsästyslain 37 §:n 1 momentissa
kielletään riistaeläimen metsästäminen
sekä vahingoittaminen tai soidinnan, pesinnän
tai poikasten häiritseminen rauhoitusaikana. Metsästysasetuksella
säädetään tarkemmin riistaeläinten
rauhoitusajoista. Metsästäminen ja metsästämällä aiheutettu
soidinnan, pesinnän tai poikasten häirintä rauhoitusaikana
37 §:n 1 momentin vastaisesti on rikoslain metsästysrikoksen
48 a luvun 1 §:n 2 kohdassa mainittua
rauhoitusta koskevien säännösten rikkomista.
Muulla tavalla kuin metsästämällä tapahtuva
riistaeläimen vahingoittaminen tai sen soidinnan ja pesinnän
häirintä rauhoitusaikana on sen sijaan rangaistavaa
metsästyslain säännösten rikkomisena.
Metsästysrikoksena rangaistavaa on myös riistanhoitoyhdistyksen
metsästyslain 38 §:n 1 momentin nojalla
antamien alueellisten metsästyskieltojen tai -rajoitusten
rikkominen. Samoin metsästystä rajoittavan kiintiön
rikkominen on rangaistavaa (HE 203/2001 vp).
Hirvieläimen metsästys vaatii aina luvan. Muun
eläimen pyyntiluvasta säädetään
asetuksella. Ilman lupaa metsästäminen on myös
metsästysrikossäännöksen 2 kohdan
mukaan rangaistavaa metsästysrikoksena. Lupaehdon rikkominen
on rangaistavaa metsästysrikkomuksena (HE 203/2001 vp).
Metsästyslain oleellinen rajoitus luvattoman pyynnin
kannalta koskee hirvieläimiä. Hirvieläinten
metsästykseen on saatava lupa (hirvieläimen pyyntilupa).
Asetuksella voidaan kuitenkin säätää,
että tällaista lupaa ei tarvita. Jos metsästyksestä aiheutuu
muun kuin hirvieläimen kannan vaarantuminen tai jos tällaisen
riistaeläimen metsästyksen tarkoituksenmukainen järjestäminen
sitä edellyttää, asetuksella voidaan
säätää, että metsästykseen
on saatava pyyntilupa tai metsästyksessä on noudatettava
maa- ja metsätalousministeriön määräämää alueellista
kiintiötä. Asetuksella säädetään
tällöin pyyntiluvan tai kiintiön myöntämisen
edellytyksistä sekä myöntämisessä noudatettavasta
menettelystä, luvasta perittävästä maksusta
ja muista lupaa koskevista seikoista. Asetuksella voidaan myös
säätää, että pyyntiluvan
myöntää riistanhoitopiiri (MetsästysL
10 §).
Rikoslain 48 a luvun 1 a §.
Törkeä metsästysrikos. Lakialoitteessa
ehdotetaan rikoslain 48 a lukuun lisättäväksi
uusi 1 a pykälä, jossa metsästysrikos
tiettyjen tunnusmerkistöjen täyttyessä tulisi
katsoa ankarammin rangaistavaksi kuin metsästysrikoksen
normaali tunnusmerkistö edellyttää. Aloitteessa
ehdotetaan, että jos metsästysrikoksessa tavoitellaan
huomattavaa taloudellista hyötyä, rikos tehdään
erityisen suunnitelmallisesti tai rikoksentekijä toimii
sellaisen rikoksen laajamittaiseen tekemiseen erityisesti järjestäytyneen
ryhmän jäsenenä ja rikos on myös
kokonaisuutena arvostellen törkeä, rikoksentekijä on
tuomittava törkeästä metsästysrikoksesta
vankeuteen vähintään neljäksi
kuukaudeksi ja enintään neljäksi vuodeksi.
Aloitteessa törkeän metsästysrikoksen
tunnusmerkkien täyttyminen edellyttää aina
tekijän tahallisuutta.