Rikoslain 2 c luvun nykyisistä säännöksistä seuraa, että ehdottomaan määräaikaiseen vankeusrangaistukseen tuomitun vangin ei juuri koskaan tarvitse suorittaa koko rangaistustaan vankilassa, vaan lakisääteinen ennenaikainen ehdonalainen vapauttaminen keventää merkittävästi hänen tosiasiallista rangaistustaan. Tämä etu — monesti jopa yli puolet rangaistusajasta — tulee lähes poikkeuksitta sellaisellekin rikoksentekijälle, joka on tuomittu varsin törkeästä rikoksesta. Lakialoitteen tarkoitus on rajoittaa törkeissä rikoksissa tätä rikollisille perusteettoman suopeaa sääntelyä ja tehdä heille tuomituista rangaistuksista reaalisia rangaistuksia. Nykyinen rikoslain 2 c luvun mukainen rikollisia suosiva sääntely sijoittuu pääosin sanotun 2 c luvun 5 §:ään (laissa 780/2005, vähäisine muutoksineen laissa 1099/2010). Sen mukaan määräaikaisrangaistusta suorittava vanki on pääsääntöisesti päästettävä ehdonalaiseen vapauteen hänen kärsittyään rangaistusajastaan kaksi kolmasosaa (2/3) tai alle 21-vuotiaana tehdyn rikoksen rangaistuksesta puolet (1/2). Ja lisäetuna vangeilla on 2 c luvun 8 §:n mukaisesti mahdollisuus päästä jo sitäkin aikaisemmin vapaaksi, nimittäin erityisesti valvottuun koevapauteen jopa kuusikin kuukautta ennen sanottua ehdonalaista vapauttamistaan.

Vieläkin nopeamman ehdonalaisen vapautuksen 2 c luvun 5 § säätää niin sanotulle ensikertalaiselle eli vangille, joka on joko todellinen ensikertalainen tai joka tätä rikostaan "edeltäneiden kolmen vuoden aikana ei ole suorittanut vankeusrangaistusta vankilassa". Hän pääsee ehdonalaiseen vapauteen jo kärsittyään rangaistuksestaan vain puolet (1/2) tai alle 21-vuotiaana tehdyn rikoksen rangaistuksesta vain yhden kolmasosan (1/3). Ja lisäetuna on tässäkin edellä juuri mainittu 2 c luvun 8 §:n mukainen mahdollisuus päästä jo tätäkin aikaisemmin erityiseen valvottuun koevapauteen jopa kuusi kuukautta ennen sanottua ehdonalaista vapauttamistaan.

Kuvatun ylenmäärin lempeän sääntelyn huipentuma nykylaissa on se, että juuri kuvattu ensikertalaisuuden etu annetaan jopa moninkertaiselle törkeidenkin rikosten uusijalle, jos hän vain on sattunut olemaan nyt viimeksi kolme vuotta ja yhden päivän poissa vankilasta eli "edeltäneiden kolmen vuoden aikana ei ole suorittanut vankeusrangaistusta vankilassa".

On kriminaalipoliittisesti perusteetonta ja samalla kansalaisten oikeustajua loukkaavaa ja kansalaisten turvallisuutta vaarantavaa sekä rikosuhrin ja uhrin omaisten tunteita halveksuvaa, että törkeitäkin rikoksia tekeville annetaan kerrotunlaisia avokätisiä rangaistusalennuksia, huippunaan siis keinotekoinen ensikertalaisuuden käsite ja siitä törkeiden rikosten uusijoille syntyvä rangaistusajan 50-prosenttinen lyhennys. Tällaisesta alennustilasta kärsii myös rangaistusten ennaltaehkäisevä pelotevaikutus.

Se, että rikoslain 2 c luvussa on kerrotuin tavoin päädytty rikollisuutta ja rikoksenuusijoitakin erittäin ymmärtäväisesti suosivaan normitukseen, ei selity millään järkevillä kriminaalipoliittisilla perusteilla. Todellisena syynä kuvatunlaiseen lipsumiseen on kriminaalipolitiikkaamme jo pitkään hallinnut fiskaalinen tavoite eli valtion varojen säästäminen vähentämällä yhä enemmän ja kerta kerran jälkeen kalliita ns. vankipäiviä. Valtion säästötavoitteet ovat jatkuvasti ajaneet alas kelvollista kriminaalipolitiikkaa yleisen turvallisuuden intressit sivuuttaen.

Kriminaalipoliittisen pohjoismaisen vertailun vuoksi on syytä panna merkille tilanne Ruotsissa, joka on ollut Suomen yltiöliberaalin kriminaalipolitiikan ideologinen esikuva ja mallimaa 1960-luvulta alkaen usean vuosikymmenen ajan. Noina vuosikymmeninä on liberaalien taholta Suomessa aina vedottu Ruotsin "edistykselliseen ja humaaniin" rangaistuspolitiikkaan, kun Suomeen on haluttu ja saatukin todellisia rangaistuksia jatkuvasti lyhentänyttä ja keventänyttä lainsäädäntöä. Tänään on todettavissa, että nykyinen Ruotsi on vastaavassa vankeuslainsäädännössään oikeudenmukaisemmalla, yleistä turvallisuutta ja yleistä oikeustajua selvästi paremmin vastaavalla kannalla kuin mihin Suomessa ollaan säästösyistä ajauduttu. Ruotsin rikoslaki (brottsbalken) ei nimittäin lainkaan tunne edes aidoille ensikertalaisille niin nopeasti tapahtuvaa vapautusta kuin suomalainen 1/2-rangaistuspuolitus saati jo 1/3-ajalla tapahtuva ehdonalainen vapautus. Ruotsin rikoslain mukaan sääntönä on (brottsbalkenin 26 luvun 6 §), että määräaikaisesta vankeusrangaistuksesta on suoritettava kaksi kolmasosaa ennen ehdonalaiseen vapauteen pääsyä. Tämän 2/3-rajan alittavia määräosia ei Ruotsin laissa ole, saati mitään sellaista keinotekoista törkeitäkin rikoksia tehneiden ensikertalaissuosintaa kuin Suomessa.

Rikoslain nyt kyseisessä 2 c luvussa on yksi säännös, 11 §, joka edes teoriassa mahdollistaa jossakin määrin tuomita törkeiden rikosten tekijöille todellisia reaalirangaistuksia. Sanotussa 11 §:ssä, sellaisena kuin se on laissa 990/2009, luetellaan törkeinä rikoksina seuraavat rikosnimikkeet: murha, tappo, surma, törkeä pahoinpitely, törkeä raiskaus, törkeä lapsen seksuaalinen hyväksikäyttö, törkeä ryöstö, törkeä tuhotyö, joukkotuhonta, rikos ihmisyyttä vastaan, törkeä rikos ihmisyyttä vastaan, sotarikos, törkeä sotarikos, kidutus, törkeä ihmiskauppa, panttivangin ottaminen, törkeä terveyden vaarantaminen, ydinräjähderikos, kaappaus, terroristisessa tarkoituksessa tehty rikos sekä sellaisen rikoksen yritys ja osallisuus sellaiseen rikokseen. Jos rikollinen tuomitaan määräaikaiseen vähintään kolmen vuoden rangaistukseen tällaisesta rikoksesta, tuomioistuin voi syyttäjän vaatimuksesta päättää, että "tuomittu vapautuu vankilasta vasta hänen suoritettuaan tuomitun rangaistusajan kokonaan". Lisäedellytyksiä on lueteltu 11 §:n 1 momentissa, muun muassa tuomitun arvioitu erityinen vaarallisuus "toisen hengelle, terveydelle tai vapaudelle".

Juuri kuvattu 2 c luvun 11 §:n antama mahdollisuus täysimittaisesti suoritettavan reaalirangaistuksen tuomitsemiseen tulee meillä tuomioistuinkäytännössä erittäin harvoin esiin, koska edellytykset kolmen vuoden minimirangaistuksineen on ensinnäkin säädetty erittäin tiukoiksi ja koska tuomioistuimelle on jätetty asiassa harkintavalta ("… tuomioistuin voi ...", sen sijaan että olisi säädetty "… tuomioistuimen on..."). Lisäksi edellytetään syyttäjän esittämää nimenomaista vaatimusta, mikä sekin rajoittaa tuomioistuimen päätösvaltaa.

Käsillä olevassa lakialoitteessa nostetaan kuvattu 2 c luvun 11 §:n mukainen täyspitkään reaalirangaistukseen tuomitseminen luetelluissa törkeissä rikoksissa pakolliseksi, mikäli rikos on tehty rikosoikeudellisena täysi-ikäisenä eli 21 vuotta täyttäneenä ja mikäli rikoksesta tuomitaan ehdoton vankeusrangaistus. Tämä vankeusrangaistus voisi olla lyhyempikin kuin nykylaissa alarajaksi asetettu kolme vuotta. Lueteltuihin törkeisiin rikoksiin on perusteltua lisätä raiskaus (rikoslain 20 luvun 1 §) ja lapsen seksuaalinen hyväksikäyttö (rikoslain 20 luvun 6 §). Syyttäjän esittämää nimenomaista vaatimusta ei edellytettäisi. Myöskään ei ole syytä edellyttää 11 §:n 1 momentin 3 kohdan nykyään säätämää erityisen vaarallisuuden arviointia, koska jo kyseisen rikoksen törkeä laatu ja tuomitun vankeusrangaistuksen ehdottomuus osoittavat reaalirangaistuksen aiheelliseksi, myös rangaistusten ennalta ehkäisevän pelotevaikutuksen kannalta.

Mikäli kyseinen törkeä rikos on tehty alle 21-vuotiaana, voi kuitenkin olla perusteltua sallia ehdonalainen vapauttaminen vangin suoritettua kaksi kolmasosaa (2/3) rangaistuksestaan vankilassa, ellei häntä ole oikeudenkäymiskaaren 17 luvun 45 §:n 3 momentin mukaisen selvityksen perusteella pidettävä erittäin vaarallisena toisen hengelle, terveydelle tai vapaudelle.

Lakialoitteessa ehdotettu 11 §:n muutos heijastuu saman luvun 12 §:ään. Viimeksi mainitun pykälän 1 momentin mukaan kyseisen tyyppinen vanki on nykyään päästettävä ehdonalaiseen vapauteen hänen suoritettuaan rangaistuksesta viisi kuudesosaa (5/6), jos häntä ei enää ole pidettävä erittäin vaarallisena toisen hengelle, terveydelle tai vapaudelle. Jo tätä ennenkin hän voi 12 §:n 2 momentin mukaan nykyisin päästä valvottuun koevapauteen. Nämä säännökset sekä niihin kytkeytyvä 12 §:n 4 momentti on nyt esitetyn lakialoitteen tavoitteiden toteutumiseksi johdonmukaisuuden vuoksi kumottava. Kuitenkin voidaan 12 §:stä säilyttää valvottua koevapautta koskeva 3 momentti, kunhan sen sisältö sovitetaan alempana lakiehdotuksessa esitetyllä tavalla tämän lakialoitteen perusratkaisuihin. Sanotusta momentista tulisi siten 12 §:n ainoa momentti.