LAKIALOITE 8/2002 vp

LA 8/2002 vp - Hannu Aho /kesk ym.

Tarkistettu versio 2.0

Laki työmarkkinatuesta annetun lain 7 §:n 2 momentin 1 kohdan kumoamisesta

Eduskunnalle

ALOITTEEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ

Lakialoitteessa ehdotetaan kumottavaksi työmarkkinatuesta annetun lain (1542/1993) 7 §:n 2 momentin 1 kohta. Kyseinen lainkohta tuli voimaan 1 päivänä tammikuuta 2002. Sen mukaan työmarkkinatuen saajaa ei voida osoittaa työharjoitteluun tai työelämävalmennukseen, jos työharjoittelun tai työelämävalmennuksen järjestäjän palveluksessa ei ole virkasuhteessa tai työsopimuslain 1 luvun 1 §:ssä tarkoitetussa työsuhteessa olevia työntekijöitä.

PERUSTELUT

Pääministeri Paavo Lipposen toisen hallituksen ohjelmassa lukee sanatarkasti: "Hallituksen elinkeinopoliittisilla toimenpiteillä vahvistetaan yrittäjyyttä sekä pk-yritysten kasvua ja kilpailukykyä. Uusien työpaikkojen syntymisen edistämiseksi hallitus käynnistää yrittäjyys-hankkeen, jonka tarkoituksena on poistaa yritystoiminnan esteitä ja kannustaa kaikkia hallinnonaloja uusien yritysten perustamista edistäviin toimenpiteisiin."

Lisäksi ohjelmassa todetaan, että "työvoima- ja elinkeinokeskusten tehtävänä on tukea maakuntien kehittymistä niiden omien vahvuuksien ja osaamisen pohjalta edistämällä yrittäjyyttä ja yritystoimintaa, tukemalla työvoiman ja työmarkkinoiden kehittymistä sekä tukemalla alueellista kehittymistä maakuntakeskuksen ja sitä ympäröivän maaseudun vuorovaikutuksen pohjalta."

Työ- ja tasa-arvoasiainvaliokunnan 7.11.2001 jättämän mietinnön pohjalta tuli 1.1.2002 voimaan säännös, jolla vaikeutetaan tai tehdään suorastaan mahdottomaksi työharjoittelun ja työelämävalmennuksen järjestäminen. Erityisesti nämä mahdollisuudet viedään pois yli sadaltatuhannelta pk-sektorin yrittäjältä. Valiokunta ehdotti mietinnössä 7 §:n 2 momentin 1 kohdaksi lisättäväksi säännöksen, jonka mukaan työharjoittelu- tai työelämävalmennuspaikassa tulee olla virka- tai työsuhteessa olevia työntekijöitä. Tämän epäkohdan poistamisella voitaisiin tukea myös ammatillista koulutusta vailla olevien nuorten mahdollisuuksia päästä kiinni työelämään.

Edellä olevan perusteella ehdotamme,

että eduskunta hyväksyy seuraavan lakiehdotuksen:

Laki

työmarkkinatuesta annetun lain 7 §:n 2 momentin 1 kohdan kumoamisesta

Eduskunnan päätöksen mukaisesti säädetään:

1 §

Tällä lailla kumotaan työmarkkinatuesta 30 päivänä joulukuuta 1993 annetun lain (1542/1993) 7 §:n 2 momentin 1 kohta, sellaisena kuin se on laissa 1431/2001.

2 §

Tämä laki tulee voimaan päivänä kuuta 2002.

_______________

Helsingissä 8 päivänä helmikuuta 2002

  • Hannu Aho /kesk
  • Mauri Salo /kesk
  • Seppo Kääriäinen /kesk
  • Osmo Puhakka /kesk
  • Timo E. Korva /kesk
  • Hannu Takkula /kesk
  • Pekka Nousiainen /kesk