PERUSTELUT

Omassa kodissaan työskentelevien perhepäivähoitajien määrä laski viime vuosikymmenen aikana selvästi. Vaikka perhepäivähoitopaikat eivät enää vähene yhtä rajusti, kehityssuunta on edelleen sama. Esimerkiksi Helsingissä, Espoossa, Vantaalla, Turussa ja Tampereella kunnallisessa perhepäivähoidossa oli viime vuoden lopussa liki 500 lasta vähemmän kuin pari vuotta aiemmin. Nyt monet kunnat kamppailevat perhepäivähoitajapulassa, eikä perhepäivähoitoa kyetä pitämään vaihtoehtona niille vanhemmille, jotka eivät haluaisi laittaa lastaan suureen päiväkotiin, mutta tarvitsevat päivähoitoa lapselleen.

Perhepäivähoitajan työ ei selvästikään kiinnosta ammattina enää samalla tavalla kuin 1970- ja 1980-lukujen taitteessa. Syitä tähän on monia. Perhepäivähoitajan työ on kunnallisista töistä matalimmin palkattua ja työehdot ovat muutenkin kohtuuttomat muihin kunnallisiin ammatteihin verrattuna. Kiinnostuksen puutteeseen voi olla syynä myös esimerkiksi haluttomuus kuluttaa omaa kotiaan lasten temmellyskenttänä, samalla kun perhepäivähoitajan työpäivät ovat pitkiä ja palkka on jäänyt jälkeen yleisestä hinta- ja palkkakehityksestä.

Siksi on täysin kohtuutonta, että pienipalkkaisten perhepäivähoitajien rahapalkan lisäksi saama ns. kustannuskorvaus lasten hoidosta aiheutuneista välittömistä kuluista on verollista tuloa, vaikka se on tarkoitettu kulukorvaustyyppiseksi korvaukseksi hoidosta aiheutuvista kuluista: huoneiston käytöstä, aterioista, askartelutarvikkeista ja muista hoitokuluista. Tämä korvaus lisätään kokonaisverotuksessa hoitajien palkan päälle, sen mukaan määrätään veroaste ja sen mukaan määräytyy mm. hoitajan mahdollisesti saamat erilaiset sosiaalietuudet. Tällaiseen vääryyteen on saatava pikimmiten muutos.