LAKIALOITE 85/2007
         vp
      
      LA 85/2007
            vp - Matti Kauppila /vas ym.
      
      Tarkistettu versio 2.0
      Laki työsopimuslain 1 luvun 3 §:n muuttamisesta
    
   
   
      
Eduskunnalle
   
   
   
      
      ALOITTEEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ
      
      Aloitteessa ehdotetaan työsopimuslakia muutettavaksi
         siten, että työnantajan ja työntekijän
         väliseksi sopimuksen muodoksi määritellään
         kirjallinen työsopimus.
      
      
    
   
   
      
      YLEISPERUSTELUT
      
      Työsopimuslain (55/2001)
         3 § määrittelee työsopimuksen
         muodon ja keston. Sen mukaan "Työsopimus voidaan tehdä suullisesti,
         kirjallisesti tai sähköisesti. Työsopimus
         on voimassa toistaiseksi, jollei sitä ole perustellusta
         syystä tehty määräaikaiseksi.
         Työnantajan aloitteesta ilman perusteltua syytä tehtyä määräaikaista työsopimusta
         samoin kuin ilman perusteltua syytä tehtyjä toisiaan
         seuraavia määräaikaisia työsopimuksia
         on pidettävä toistaiseksi voimassa olevina."
      
      
      Vaikka suullinen työsopimus on yhtä pätevä kuin
         kirjallinenkin, kehotetaan työsuhteeseen astuvia tekemään
         työsopimus ehdottomasti kirjallisesti. Mahdollisessa riitatilanteessa
         työnantajan kanssa molempien etuna on kirjallinen työsopimus,
         josta nähdään, mitä on sovittu.
      
      
      Työantajat ovat toisinaan käyttäneet
         hyväkseen työsopimusmuodon laajaa tulkintaa. Jos kirjallista
         työsopimusta ei ole tehty, on työntekijän
         oikeuksia pyritty kaventamaan. Väärinkäytöksistä saadaan
         jatkuvasti tietoa ja palautetta työntekijöiltä.
      
      
      Työsopimuksen tekemisestä kirjallisesti on monta
         hyötyä kummallekin sopijapuolelle. Kirjallisella
         sopimuksella voidaan luotettavasti todistaa, mitä on sovittu.
         Alakohtaisia sopimuslomakkeita käyttämällä varmistetaan,
         että kaikki lain vaatimat ja alalla merkittävät
         ehdot otetaan sopimukseen. Kirjallinen sopiminen on omiaan luomaan
         työntekijälle käsityksen siitä,
         että työnantaja on luotettava sopimuskumppani.
         Tämä ylläpitää työmotivaatiota
         ja edistää sitoutumista. Kirjallisella työsopimuksella
         työnantaja välttyy myös laissa säädetyn
         kirjallisen selvityksen antamisvelvollisuudelta ja antamisen laiminlyönnin
         seuraamuksilta.
      
      
      Kirjallinen työsopimus ja sen mukanaan tuoma sitovuus
         on sisällytettävä lakiin. Muutos on perusteltua
         jo senkin vuoksi, että työtön, joka haluaa
         saada lailliset etuudet, ei niitä saa, ellei ole näyttää kirjallista
         työsopimusta.
      
      
    
   
   
      
      
      Edellä olevan perusteella ehdotamme,
      
      että eduskunta hyväksyy seuraavan lakiehdotuksen:
      
      
      
         
         
            
            
               
               Laki
               
               työsopimuslain 1 luvun 3 §:n muuttamisesta
               
            
            
            
            Eduskunnan päätöksen mukaisesti
            
            
               muutetaan 26 päivänä tammikuuta
               2001 annetun työsopimuslain (55/2001)
               1 luvun 3 § seuraavasti:
            
            
            
            
               
               
                  
                  1 luku
                  
                  Yleiset säännökset
                  
                
               
               
                  
                  3 §
                  
                  Työsopimuksen muoto ja kesto
                  
                  Työsopimus voidaan tehdä vain kirjallisesti.
                  
                  Työsopimus tehdään kirjallisesti.
                     Työsopimus on voimassa toistaiseksi, jollei sitä ole
                     perustellusta syystä tehty määräaikaiseksi. Työnanantajan
                     aloitteesta ilman perusteltua syytä tehtyä määräaikaista
                     työsopimusta samoin kuin ilman perusteltua syytä tehtyjä toisiaan
                     seuraavia määräaikaisia työsopimuksia
                     on pidettävä toistaiseksi voimassa olevina.
                  
                  
                
               
               _______________
               
               
                  
                  Tämä laki tulee voimaan   päivänä       kuuta 20   .
                  
                
               
             
            
            _______________
            
          
         
       
      
    
   
   
      Helsingissä 4 päivänä lokakuuta
         2007
      
      
         - Matti Kauppila /vas 
- Markus Mustajärvi /vas
- Matti Kangas /vas
- Jyrki Yrttiaho /vas
- Unto Valpas /vas
- Veijo Puhjo /vas
- Martti Korhonen /vas
- Annika Lapintie /vas
- Pentti Tiusanen /vas
- Merja Kyllönen /vas
- Esko-Juhani Tennilä /vas
- Esa Lahtela /sd
- Sari Palm /kd