Perustelut
Oikeudellinen toimivalta
Valiokunnalla ei ole oikeudellista toimivaltaa koskevien säännösehdotusten
osalta huomauttamista valtioneuvoston kantaan.
Sovellettavaa lakia koskeva pakottava sääntely
Lakivaliokunta on viime vuoden marraskuussa antanut lausunnon
valtioneuvoston selvityksestä, joka koski komission vihreää kirjaa
sovellettavasta lainsäädännöstä ja
tuomioistuimen toimivallasta avioeroasioissa (LaVL 22/2005 vp). Lausunnossaan
valiokunta totesi, että avioerolainsäädännön
vaihtelut syyllisyysajatteluun perustuvan mallin ja pohjoismaisen
avioeromallin välillä ovat suuria. Valiokunta
ei nähnyt syytä ryhtyä suuria tunteita
herättävän avioerolainsäädännön
lainvalintasäännösten yhdenmukaistamiseen.
Myös valtioneuvosto on kirjelmässään
epäillyt ehdotettujen lainvalintasäännösten
tarpeellisuutta ja hyödyllisyyttä. Valtioneuvoston
kanta on kuitenkin jätetty avoimeksi. Siihen näkyy sisältyvän
sen mahdollisuuden hyväksyminen, että lainvalintasäännökset
otetaan mukaan asetukseen.
Aikaisemman lausuntonsa mukaisesti lakivaliokunta ei edelleenkään
näe perustetta sille, että yhteisön tasolla
annettaisiin pakottavia lainvalintasäännöksiä.
Voimassa olevan lain mukaan suomalainen tuomioistuin soveltaa avioeroasiassa
aina Suomen lakia. Suomen lain avioeroa koskevat säännökset
pohjautuvat ajatukselle, että avioliittoa ei voida pitää voimassa
vastoin toisen osapuolen tahtoa. Ehdotettujen lainvalintasäännösten
antaminen johtaisi siihen, että suomalaiset tuomioistuimet
joutuisivat arvioimaan puolisoiden syyllisyyttä, välien
rikkoutumisen pysyvyyttä ja muita vastaavia seikkoja, jos
sovellettavaksi tulisi sellaisen valtion laki, jossa tällaisilla
seikoilla edelleen on merkitystä avioeron myöntämisessä.
Valiokunta katsoo, että paluu tällaisiin tuomioistuimessa
tapahtuviin arviointeihin edes kansainvälisiä liittymiä omaavissa
tapauksissa ei ole perusteltavissa.
Valiokunnan saaman selvityksen mukaan Suomen kannalta tavallinen
on tilanne, jossa suomalaistaustainen puoliso palaa Suomeen avioliittonsa
rakoillessa. Jos ehdotus toteutuisi, hän ei voisi enää saada
Suomessa avioeroa Suomen lain mukaan, vaan suomalaisenkin tuomioistuimen
olisi sovellettava vieraan valtion lakia, jossa eron saamisen edellytykset
voivat olla olennaisesti tiukemmat. Valiokunta katsoo, että voimassa
olevan sääntelyn muuttaminen tällaisin
vaikutuksin olisi ristiriidassa niiden odotusten kanssa, joita kansainvälisiä avioliittoja
solmivilla suomalaisilla voidaan uskoa olevan.
Edellä esitetyistä syistä lakivaliokunta
ei puolla nyt ehdotetun kaltaisten pakottavien lainvalintasäännösten
ottamista mukaan asetukseen.
Lainvalintasopimuksen mahdollistaminen
Valiokunta pitää asetusehdotusta hyväksyttävänä siltä osin
kuin se koskee osapuolten mahdollisuutta sopia avio- tai asumuseroon
sovellettavasta laista. Lainvalintasopimuksen avulla esimerkiksi
työn vuoksi ulkomaille muuttavat puolisot voisivat saada
etukäteen varmuuden siitä, minkä valtion
lain mukaan mahdollinen avioeroasia käsitellään.
Valiokunta yhtyy valtioneuvoston näkemykseen siitä,
että tuomioistuinvaltion laki tulee pyrkiä säilyttämään
valittavien vaihtoehtojen joukossa, jos lainvalintasopimukset mahdollistetaan.
Siinäkin tapauksessa, että lainvalintasääntely koskee
vain lainvalintasopimusten mahdollistamista, asetuksessa tarvitaan
valiokunnan mielestä ns. ordre public -lauseke
eli mahdollisuus jättää vieraan valtion
laki soveltamatta, jos sen soveltaminen on selvästi vastoin
tuomioistuinvaltion oikeusjärjestyksen perusteita. Tämä on
tarpeen, sillä valiokunnan saaman selvityksen mukaan yhdessä jäsenvaltiossa
avioero ei ole lainkaan mahdollinen ja eräissä muissakin
jäsenvaltioissa avioeron saaminen on hyvin vaikeaa. Lisäksi
on otettava huomioon, että ehdotuksen mukaan puolisot voivat
sopia myös muun kuin jäsenvaltion lain soveltamisesta.
Sopimuksessa voidaan siten viitata oikeuskulttuuriltaan hyvinkin
jyrkästi Suomesta poikkeavan valtion lakiin.