Yksityiskohtaiset perustelut

1. Laki vahingonkorvauslain muuttamisesta

5 luku. Korvattava vahinko

2 c §.

Ehdotetussa pykälässä säädetään siitä, miten korvaus pysyvästä haitasta määrätään.

Pykälän 1 momentin mukaan kivusta ja särystä sekä muusta tilapäisestä haitasta määrätään korvaus ottamalla huomioon henkilövahingon laatu ja vaikeusaste, sen edellyttämän hoidon laatu ja kestoaika sekä haitan kestoaika. Perustelujen (s. 41/I) mukaan pykälässä luetellaan ne keskeiset ja pääasialliset perusteet, jotka on otettava huomioon korvausta määrättäessä. Perusteluista käy ilmi, että korvausta määrättäessä voitaisiin yksittäistapauksessa ottaa huomioon muitakin kuin pykälässä lueteltuja seikkoja, jos henkilövahinko on esimerkiksi epätyypillinen. Itse säännöksestä ei kuitenkaan ilmene, että 1 momentin sisältämä luettelo ei ole tyhjentävä. Jotta tämä seikka kävisi ilmi myös säännöksen sanamuodosta, lakivaliokunta ehdottaa 1 momenttiin lisättäväksi "erityisesti"-sanan. Samalla valiokunta kuitenkin huomauttaa siitä, että sen käsityksen mukaan luettelon ulkopuolisia seikkoja huomioon otettaessa tulee noudattaa suurta pidättyväisyyttä ja että tällaisia seikkoja voi tulla esiin vain poikkeuksellisissa tapauksissa.

Pykälän 2 momentissa säädetään niistä seikoista, jotka otetaan huomioon määrättäessä korvausta pysyvästä haitasta. Säännöksen mukaan korvausta korottavana tekijänä voidaan ottaa huomioon myös henkilövahingosta vahinkoa kärsineelle aiheutunut elämänlaadun erityinen heikentyminen. Esityksen perustelujen (s. 42/II) mukaan tämän perusteen soveltamisala on tarkoitettu suppeaksi. Edelleen perusteluissa (s. 43/II) mainitaan siitä, ettei säännöksen soveltaminen saa johtaa korvausvelvollisen näkökulmasta täysin ennakoimattomaan korvausvastuuseen. Lakivaliokunta yhtyy näihin perusteluissa esitettyihin näkemyksiin ja painottaa jo yleisistä vahingonkorvausoikeudellisista periaatteistakin johtuvan, että korvausvelvollisuus ei saa ulottua sellaisiin teon seurauksiin, jotka vahingon aiheuttajan kannalta ovat ennalta-arvaamattomia.

2 d §.

Pykälässä säädetään henkilövahingon kärsineen läheisille suoritettavista kulukorvauksista. Näille läheisille maksetaan säännöksen mukaan kohtuullinen korvaus sellaisista tarpeellisista kuluista ja ansionmenetyksestä, jotka heille aiheutuvat henkilövahingon kärsineen hoitamisesta. Korvausta määrätään myös vahingosta johtuvista muista toimenpiteistä, jos ne ovat omiaan edistämään henkilövahingon kärsineen tervehtymistä tai kuntoutumista. Tällaista korvausta maksetaan läheisille kuitenkin enintään siihen saakka, kun henkilövahingon kärsineen terveydentila on vahinkotapahtuman jälkeen vakiintunut. Tämän jälkeen korvaus vastaavista kuluista suoritetaan henkilövahingon kärsineelle itselleen, jos näitä kuluja voidaan pitää ehdotetussa 2 §:n 1 kohdassa tarkoitettuina tarpeellisina sairaanhoitokustannuksina.

Säännöksessä käytetty rajanvetokriteeri "terveydentilan vakiintuminen" on jo asian luonteesta johtuen epämääräinen. Esityksen perustelujen (s. 46/I) mukaan tämä ajankohta on se, josta alkaen henkilövahingon kärsineelle voidaan määrätä maksettavaksi korvausta pysyvästä haitasta. Tällöin terveydentilassa ei siis enää ole odotettavissa muutosta parempaan eikä terveydentilan parantamiseksi ole enää myöskään käytettävissä lääketieteellisiä keinoja. Perusteluista ilmenee (s. 35 s.), että tällainen ajankohta on yleensä fyysisen vammautumisen jälkeen käsillä viimeistään noin vuoden kuluttua ja psyykkisen terveydentilan häiriöissä puolestaan aikaisintaan kahden vuoden kuluttua häiriön ilmenemisestä. Koska yksittäistapaukset voivat suurestikin vaihdella, lakivaliokunta esityksen perusteluihin (s. 46/II) yhtyen korostaa, että "terveydentilan vakiintuminen" -kriteerin soveltaminen ei saa olla kaavamaista, vaan tulkinnan tulee epäselvissä tilanteissa pikemminkin olla joustavaa vahingonkärsineen läheisten eduksi.

4 b §.

Ehdotetussa pykälässä säädetään surmansa saaneen läheiselle kuolemantapauksen seurauksena aiheutuneen henkilövahingon perusteella suoritettavista korvauksista. Säännöksen mukaan läheisen oikeus korvaukseen edellyttää, että kuolema on aiheutettu tahallaan tai törkeästä huolimattomuudesta. Perustelujen (s. 52 s.) mukaan näillä edellytyksillä pyritään estämään korvausvelvollisuuden laajeneminen sellaisiin vahinkoa aiheuttaneen teon seurauksiin, joita niiden aiheuttajan ei voida kohtuudella edellyttää ennakoineen. Lakivaliokunta yhtyy tähän näkemykseen ja viittaa myös edellä 5 luvun 2 c §:n 2 momentin yhteydessä lausumaansa.

6 §.

Ehdotettu pykälä koskee henkilöön kohdistuvan loukkauksen uhrin oikeutta korvaukseen loukkauksen aiheuttamasta kärsimyksestä sekä tällaisen korvauksen suuruuden määrittämistä.

Ehdotetun pykälän 1 momentin 1 kohdan mukaan oikeus korvaukseen loukkauksen aiheuttamasta kärsimyksestä on sillä, jonka vapautta, rauhaa, kunniaa tai yksityiselämää on loukattu rangaistavaksi säädetyllä teolla. Esityksen perustelujen (s. 54 s.) mukaan säännöksen on tarkoitettu kattavan myös sellaiset seksuaalirikokset, joilla loukataan seksuaalista itsemääräämisoikeutta, vaikka viimeksi mainittua oikeushyvää ei säännöksessä erikseen mainitakaan. Näin ollen seksuaalinen itsemääräämisoikeus muodostaa ehdotetussa säännöksessä yhden yksilönvapauden alalajin fyysisen vapauden ja tahdonvapauden ohella. Lakivaliokunnan saaman selvityksen mukaan nykyisenkään lain voimassa ollessa ei käytännössä ole vallinnut epäselvyyttä oikeudesta saada korvausta seksuaalirikoksella aiheutetusta kärsimyksestä, vaikka seksuaalista itsemääräämisoikeutta ei laissa olekaan erikseen mainittu. Tämä seikka huomioon ottaen lakivaliokunta tässä yhteydessä hyväksyy hallituksen esityksessä tehdyn ratkaisun sisällyttää seksuaalinen itsemääräämisoikeus "vapaus"-käsitteeseen.

Seksuaalisen itsemääräämisoikeuden loukkaus, kuten raiskaus, aiheuttaa uhrille muutakin vahinkoa kuin kärsimystä. Lakivaliokunta muistuttaa tämän vuoksi, että kärsimyksestä 5 luvun 6 §:n nojalla suoritettava korvaus ei vaikuta uhrin oikeuteen saada edellytysten täyttyessä korvausta myös esimerkiksi 5 luvun 2 §:ssä tarkoitetusta henkilövahingosta johtuvasta aineettomasta vahingosta.

Ehdotetun 6 §:n 1 momentin 4 kohdan mukaan oikeus kärsimyksen perusteella suoritettavaan korvaukseen on myös sillä, jonka ihmisarvoa on tahallaan tai törkeästä huolimattomuudesta vakavasti loukattu jollain momentin 1—3 kohdassa tarkoitettuihin loukkauksiin rinnastettavalla tavalla. Säännöksen soveltamisen edellytyksenä ei ole se, että loukkaus olisi aiheutettu rangaistavaksi säädetyllä teolla. Perustelujen (s. 58/II) mukaan tällä pyritään siihen, että mahdollista oikeutta korvaukseen voitaisiin harkita ilman rikosoikeudellisesta laillisuusperiaatteesta aiheutuvia rajoituksia. Ehdotetun kohdan tarkoituksena on ennakoida tulevaisuudessa mahdollisesti esiintyviä tilanteita, jotka objektiivisesti arvioiden asialliselta merkitykseltään rinnastuvat momentin muissa kohdissa tarkoitettuihin tekoihin mutta joita lainsäätäjä ei vielä ole arvioinut rikosoikeuden näkökulmasta. Tällaista "ennaltavarautumissäännöstä" puoltaa pyrkimys loukkauksen kohteeksi joutuvien henkilöiden aineelliseen yhdenvertaisuuteen. Toisaalta ehdotetun kaltaiset tulevaisuudessa mahdollisesti esiintyvien moninaisten tilanteiden ennakointiin tähtäävät säännökset jäävät pakostakin väljiksi ja epämääräisiksi. Periaatteelliselta kannalta on myös tärkeää, että ensisijaisesti lainsäätäjä asianomaista lainsäädäntöä kehittämällä ottaa kantaa esimerkiksi tieteellisen tai teknisen kehityksen synnyttämiin uusiin tilanteisiin ja niiden aiheuttamiin ongelmiin. Tämän vuoksi lakivaliokunta painottaa sitä perusteluissa (s. 58/II) mainittua seikkaa, jonka mukaan säännöksen soveltamisala on tarkoitettu suppeaksi. Valiokunnan mielestä jo edellä mainituista periaatteellisista syistä säännöksen soveltaminen on syytä rajoittaa lähinnä sellaisiin uudenlaisiin tilanteisiin, joissa loukatun henkilön oikeudenmukainen kohtelu suhteessa pykälän muissa kohdissa tarkoitettuihin tapauksiin sitä objektiivisesti arvioiden välttämättä vaatii.

Saman pykälän 2 momentin mukaan korvaus määrätään sen kärsimyksen perusteella, jonka loukkaus on omiaan aiheuttamaan ottaen erityisesti huomioon loukkauksen laatu, loukatun asema, loukkaajan ja loukatun välinen suhde sekä loukkauksen julkisuus.

Lakivaliokunta on tässä yhteydessä kiinnittänyt erityisesti huomiota siihen, että yhdeksi korvauksen määräämisen perusteeksi säädetään loukkauksen julkisuus. Käytännössä kyse on lähinnä tilanteista, joissa kunniaa tai yksityiselämää loukataan levittämällä yleisön keskuuteen sisällöltään loukkaava viesti. Kiistattomana voidaan pitää, että loukatun kannalta loukkauksen saattaminen mahdollisesti laajankin yleisön tietoon on yleensä omiaan lisäämään hänen kokemaansa kärsimystä ja että julkisuuden huomioon ottaminen korvausta määrättäessä on tämän vuoksi perusteltua. Samalla valiokunta kuitenkin pitää tärkeänä, ettei loukkauksen julkisuudelle anneta korvausta määrättäessä liian suurta painoarvoa ja että loukatun kunnian ja yksityisyyden suojan loukkaamista arvioitaessa otetaan huomioon myös sananvapauteen liittyvät näkökohdat. Erityisesti joukkoviestintäalan ammattimaisten toimijoiden näkökulmasta on periaatteelliselta kannalta tärkeä lähtökohta, että he voivat toiminnassaan välittää ja levittää myös sellaisia viestejä, jotka saattavat niissä esiintyvien henkilöiden kannalta olla epäedullisia. Korvauksen määräämisen tuleekin aina perustua kaikki edellä mainitut näkökohdat huomioon ottavaan kokonaisharkintaan.

Hallituksen esityksen perusteluja täydentäen lakivaliokunta muistuttaa siitä perusteluissa (s. 59/II) mainitusta lähtökohdasta, jonka mukaan korvausta kärsimyksestä ei tule määrätä esimerkiksi sitä silmälläpitäen, että korvausvelvollisuus muodostaisi rangaistuksenluonteisen seuraamuksen loukkauksen aiheuttajalle. Vahinkoa kärsineelle kärsimyksestä suoritettavan korvauksen määrään ei saa myöskään vaikuttaa korottavasti se, millaisen korvaustason voidaan arvioida vastaavan vahingonaiheuttajalle mahdollisesti koitunutta taloudellista hyötyä ja millaisen korvausmäärän voidaan tämän arvion valossa katsoa vaikuttavan vahinkoa aiheuttaneen tahon tulevaan käyttäytymiseen. Lakivaliokunta korostaa myös sitä perusteluissa (s. 61/II) mainittua seikkaa, ettei loukkauksen aiheuttama kärsimys ole ilman muuta suorassa suhteessa viestin vastaanottajakunnan laajuuteen. Näin ollen vaikkapa lehden levikin laajuus ei voi olla yksinomainen kaavamainen peruste korvauksen määrää arvioitaessa, vaan loukkaavan viestin aiheuttamaan kärsimykseen vaikuttaa myös muun muassa se, miten viesti julkaistaan, samoin kuin se, vedotaanko loukkaavan viestin sisältöön viestintävälineen markkinoinnissa. Niin ikään korvausta määrättäessä on kiinnitettävä huomiota esimerkiksi siihen, onko loukkaavaa viestiä levitetty sellaisena ajankohtana taikka sellaisessa tilanteessa tai ympäristössä, että viesti on ollut omiaan aiheuttamaan loukatulle henkilölle poikkeuksellisen tuntuvaa kärsimystä.

Lakivaliokunnan saaman selvityksen mukaan tarkoituksena ei ole, että ehdotettu säännös vaikuttaa korottavasti niihin korvauksiin, joita nykyisessä oikeuskäytännössä määrätään kunnian tai yksityiselämän loukkaamisesta aiheutuneesta kärsimyksestä. Valiokunta ei pidä hyvänä, jos kunnian ja yksityiselämän loukkaamisesta määrättävien korvausten taso pysyvästi asettuu merkittävästi korkeammalle kuin muista vahingoista määrättävät korvaukset. Varovaisuutta tässä suhteessa puoltavat myös edellä mainitut sananvapauden käyttämiseen liittyvät näkökohdat.

2. Laki liikennevakuutuslain 6 §:n muuttamisesta

Voimaantulosäännös.

Toistuvien suoritusten muuttamista koskeva liikennevakuutuslain 6 §:n 2 momentti ehdotetaan esityksessä kumottavaksi. Perustelujen (s. 68/I) mukaan korvauksen muuttamisen edellytyksiä on kuitenkin jatkossakin arvioitava kumottavaksi ehdotetun säännöksen nojalla, jos korvaus on ennen nyt ehdotetun lain voimaantuloa tuomittu tai sovittu maksettavaksi toistuvina suorituksina. Lakivaliokunta ehdottaa voimaantulosäännökseen lisättäväksi uuden 3 momentin, joka sisältää tällaisen siirtymäsäännöksen.

4. Laki raideliikennevastuulain 12 §:n muuttamisesta

Voimaantulosäännös.

Esityksen perustelujen (s. 69/I) mukaan ennen lain voimaantuloa aiheutuneeseen vahinkoon perustuvan, toistuvina suorituksina maksettavaksi tuomitun tai sovitun korvauksen muuttamisen edellytyksiä on jatkossakin arvioitava kumottavaksi ehdotetun liikennevakuutuslain (279/1959) 6 §:n 2 momentin nojalla. Lakivaliokunta ehdottaa, että voimaantulosäännöksen uudeksi 3 momentiksi lisätään tätä tarkoittava siirtymäsäännös.

5. Laki henkilövahinkoasiain neuvottelukunnasta

Yleistä.

Lakiehdotuksen tarkoituksena on perustaa oikeusministeriön yhteyteen uusi toimielin, joka toiminnallaan edistää henkilöön kohdistuvien vahinkojen korvaamista koskevan oikeus- ja korvauskäytännön yhtenäisyyttä. Tarkoituksen toteuttamiseksi neuvottelukunnan tehtäviin kuuluu seurata henkilövahinkojen ja kärsimyksen korvaamista koskevan oikeus- ja korvauskäytännön kehitystä. Keräämiensä tietojen pohjalta neuvottelukunta voi myös antaa yleisiä suosituksia vahingonkorvauslain 5 luvun säännösten nojalla kivusta ja särystä samoin kuin muusta tilapäisestä haitasta, pysyvästä haitasta sekä kärsimyksestä suoritettavien korvausten määrästä. Neuvottelukunta voi myös tehdä aloitteita henkilöön kohdistuvien vahinkojen korvaamista koskevissa kysymyksissä.

Neuvottelukunnan tehtävät keskittyvät henkilövahinkojen korvaamista koskevan tiedon keräämiseen, erittelyyn ja niitä koskevien yleisten suositusten antamiseen. Neuvottelukunta ei missään tilanteessa voi ottaa käsiteltäväkseen yksittäistapauksessa esillä olevia korvauskysymyksiä. Esityksen perusteluissa (s. 70/I) korostetaan myös sitä, että neuvottelukunnan tehtäviin ei kuulu korvausmääräsuositusten muuttaminen neuvottelukunnan itsensä tekemien oikeuspoliittisten uudelleenarviointien perusteella. Näin ollen neuvottelukunnan harkintavalta toimialallaan on korostetun suppea, mikä osaltaan sopivalla tavalla korostaa tuomioistuinten ratkaisutoiminnan riippumattomuutta. Lakivaliokunnan mielestä tällaisen ei-sitovia suosituksia antavan toimielimen perustamiselle on hallituksen esityksessä tuotu esiin varteenotettavia perusteluja. Koska neuvottelukunnan tehtävä keskittyy tiedon kokoamiseen ja erittelyyn, sen kokoonpanon ei valiokunnan mielestä ole tarpeen olla intressiedustukseen pohjautuva tai muutoinkaan ehdotettua laajempi.

Esityksen perusteluissa (s. 72/I) on asianmukaisesti tähdennetty sitä seikkaa, että suoriutuakseen tehtävästään neuvottelukunta tarvitsee riittävän henkilöstön ja voimavarat. Lakivaliokunta kiinnittää huomiota siihen, että jos neuvottelukunta onnistuu tehtävänsä toteuttamisessa ja vakiinnuttaa asemansa, sen antamien korvaussuositusten tosiasiallinen merkitys voi niiden muodollisesti sitomattomasta luonteesta riippumatta muodostua hyvinkin suureksi. Tällöin vaarana saattaa olla, että korvauskäytännön yhtenäistämistavoitteen sijasta ajaudutaan suorastaan käytännön kaavamaistumiseen. Valiokunta pitääkin tarpeellisena, että oikeusministeriö tekee neuvottelukunnan toiminnasta arvion siinä vaiheessa, kun sen aseman ja toimintatapojen voidaan katsoa riittävästi vakiintuneen. Valiokunnan käsityksen mukaan tällainen sopiva aika on viiden vuoden kuluttua siitä, kun neuvottelukunta on käynnistänyt toimintansa.

1 §. Neuvottelukunta.

Pykälästä on havaittu puuttuvan "korvaamista"-sana, jonka valiokunta on lisännyt säännökseen.

5 §. Voimaantulo (Uusi).

Ehdotettu numeroimaton voimaantulosäännös ei ole uusien lakiehdotusten kohdalla noudatettavan vakiintuneen lainkirjoitustavan mukainen. Siksi valiokunta on muuttanut sen lakiehdotuksen 5 §:ksi.