Perustelut
Euroopan unionin neuvoston asetus euron väärentämisen
torjunnasta velvoittaa luottolaitoksia ja asetuksessa tarkoitettuja
rahankäsittelyä harjoittavia talouden toimijoita
poistamaan käytöstä väärät
rahat sekä toimittamaan ne viranomaisille. Asetus edellyttää,
että jäsenvaltiot määräävät
tehokkaita, oikeasuhteisia ja varoittavia seuraamuksia kyseisen
velvollisuuden rikkomisesta. Asetuksessa ei tarkemmin
määritellä seuraamusten laatua, vaan
se jää jäsenvaltioiden harkintaan.
Asetuksen velvoitteiden täytäntöönpanemiseksi
hallituksen esityksessä ehdotetaan sakkorangaistuksen säätämistä uudella
erityislailla. Esityksen perusteluista ilmenee, että esityksen valmistelussa
on arvioitu eri täytäntöönpanovaihtoehtoja,
kuten hallinnollisia seuraamuksia, mutta esitettyyn ratkaisuun on
päädytty tarkoituksenmukaisuussyistä.
Toisaalta esityksen valiokuntakäsittelyssä on
luottolaitoksia edustavien puolelta tuotu esiin, että luottolaitokset
voitaisiin sulkea esitetyn sääntelyn soveltamisalan ulkopuolelle,
koska Finanssivalvonta voi yleisten toimivaltuuksiensa nojalla määrätä riittävän tehokkaita
sanktioita valvonnassaan oleville luottolaitoksille.
Lakivaliokunta toteaa, että esitetty ratkaisu rikosoikeudellisen
seuraamuksen säätämisestä uudella
erityislailla on poikkeuksellinen unionin lainsäädännön
täytäntöönpanossa ja myös
suhteessa siihen, että hallinnollisia seuraamuksia pyritään
yleensä pitämään ensisijalla
rikosoikeudellisiin seuraamuksiin nähden. Valiokunta
on kuitenkin päätynyt puoltamaan esitystä. Valiokunnan
saaman selvityksen mukaan kyseisessä sääntelyssä ei
ole kyse finanssimarkkinalainsäädännöstä eivätkä Finanssivalvonnan
nykyiset yleiset toimivaltuudet siten koske asetuksessa tarkoitettua
euron väärentämisen torjuntaa. Finanssivalvontaa
koskevaa lainsäädäntöä tulisi
näin ollen tältä osin tarkistaa, jotta
luottolaitoksille voitaisiin määrätä riittävän
tehokkaita hallinnollisia seuraamuksia asetuksen velvoitteiden rikkomisesta.
Toisaalta on otettava huomioon, että sääntely
ei koske yksinomaan luottolaitoksia, vaan myös muita rahankäsittelyä harjoittavia
talouden toimijoita. Valiokunnan mielestä on tärkeää,
että asetuksen velvoitteiden rikkomisen seuraamukset ovat
yhdenvertaisen kohtelun vuoksi samat kaikille asetuksen soveltamisalaan
kuuluville toimijoille. Koska Finanssivalvonnan valvontaa ei ole
perusteltua eikä tarkoituksenmukaista ulottaa asetuksessa tarkoitettuihin
muihin toimijoihin euron väärentämisen
torjumiseksi, valiokunta pitää perusteltuna uutta
rangaistussäännöstä, jota sovelletaan yhtä lailla
luottolaitoksiin kuin muihin toimijoihin. Tarve säätää uudesta
rangaistussäännöksestä perustuu
vuorostaan siihen, että voimassa olevat rikosoikeudelliset
säännökset eivät kata asetuksessa
tarkoitetun velvollisuuden rikkomista.
Ottaen huomioon, mitä edellä on esitetty Finanssivalvonnan
nykyisistä yleisistä toimivaltuuksista, luottolaitosten
osalta ei valiokunnan näkemyksen mukaan ole riskiä sanktioiden
kumuloitumisesta. Merkityksellistä tässä suhteessa
on lisäksi se, että Finanssivalvonnan hallinnolliset
seuraamukset määrätään
pääsääntöisesti oikeushenkilölle
eli luottolaitokselle, kun taas nyt esitetyssä rangaistussäännöksessä on
kyse luonnolliselle henkilölle määrättävästä seuraamuksesta.
Selvyyden vuoksi valiokunta toteaa, ettei oikeushenkilön
rangaistusvastuun ulottaminen asetuksessa tarkoitetun velvoitteen
laiminlyömiseen ole perusteltua ottaen huomioon, että oikeushenkilön
rangaistusvastuu on muutoin ulotettu koskemaan vain vakavia, rikoslaissa erikseen
mainittuja rangaistaviksi säädettyjä tekoja.
Asetuksessa tarkoitetun velvoitteen laiminlyömisestä taas
ei ole perusteltua säätää rikoslaissa,
koska velvoitteen rikkomisen seuraamukseksi esitetään
vain sakkorangaistusta. Tässä yhteydessä valiokunta
kiinnittää huomiota siihen, että lakiehdotuksen
2 §:n yksityiskohtaisissa perusteluissa
todetaan, että "rangaistus tulisi yleensä määrätä oikeushenkilölle
ehdotetun lain 3 §:n nojalla". Edellä esitetyn
perusteella kyse on virheellisestä ilmaisusta. Lisäksi
voidaan todeta, että lain 3 § koskee
lain voimaantuloa, joten myös tässä suhteessa
perustelut eivät ole kohdallaan.
Toisaalta on huomattava, että jos teko täyttää rikoslain
37 luvussa säädetyn rahanväärennysrikoksen
tunnusmerkistön, sovelletaan kyseistä säännöstä nyt
esitetyn rangaistussäännöksen sijasta,
ja tällöin myös oikeushenkilön
rangaistusvastuu tulee kyseeseen. Tässä yhteydessä valiokunta
kiinnittää huomiota 2 §:n yksityiskohtaisiin
perusteluihin, joiden mukaan "ehdotetun rangaistussäännöksen
estämättä sovellettaisiin lisäksi, mitä rikoslain
37 luvussa säädetään rahanväärennösrikoksista".
Perustelut antavat ymmärtää, että samasta
teosta voitaisiin tuomita sekä esitetyn rangaistussäännöksen
että rikoslain 37 luvun rahanväärennösrikoksia
koskevien säännösten nojalla. Valiokunta
toteaa, että perustelut antavat virheellisen kuvan, sillä 2 §:ään sisältyy
lainkonkurrenssia koskeva lause "jollei teko ole vähäinen
tai siitä muualla laissa säädetä ankarampaa
rangaistusta".
Esitetty rangaistussäännös koskee
asetuksen velvoitteiden tahallista laiminlyöntiä.
Selvyyden vuoksi valiokunta toteaa, että sitä,
onko asetuksen velvoitteita rikottu, tulee eurosetelien osalta arvioida
Euroopan keskuspankin päätöksen (EKP/2010/14)
ja eurometallirahojen osalta Euroopan parlamentin ja neuvoston asetuksen (1210/2010)
valossa. Valiokunnan näkemyksen mukaan velvoitteiden tahallinen
laiminlyöminen ei täyty, jos euron aitouden varmistamisessa on
noudatettu riittävää huolellisuutta edellä mainitun
päätöksen tai asetuksen vaatimusten mukaisesti.
Tahallisuusvaatimus ei täyty esimerkiksi silloin, jos rahankäsittelyprosessissa
käytetyt laitteet täyttävät
edellä mainitut vaatimukset, mutta tästä huolimatta
laite ei tunnista väärennettyä euroseteliä tai
metallirahaa. Sama koskee tilannetta, jos väärää rahaa
pääsee liikkeeseen rahankäsittelijän
inhimillisen virheen vuoksi.
Se, keneen esitetty rangaistussäännös
yksittäistapauksessa kohdennetaan, arvioidaan rikosoikeuden
yleisten periaatteiden mukaisesti. Niiden mukaan vastuun kohdentamisessa
tulee ottaa huomioon ainakin osallisten asema, tehtävien
ja toimivaltuuksien laatu, laajuus ja selvyys, ammatillinen pätevyys
sekä muu osuus lainvastaisen tilan syntyyn ja jatkumiseen.
Esityksen kaltaisissa teoissa rikosvastuun kohdentumiseen vaikuttaa
olennaisesti se, kuinka yrityksessä on päätetty
eri tahojen velvollisuuksista. Vastaavaa rikosvastuun
kohdentamisharkintaa joudutaan tekemään myös
muissa elinkeinotoimintaa koskevissa rikoksissa. Merkityksellistä on
valiokunnan näkemyksen mukaan arvioida siten
sitä, miten vastuu asetuksessa tarkoitettujen
velvoitteiden noudattamisesta kohdentuu. Tämä huomioon
ottaen voidaan arvioida, että yksittäisen
työntekijän vastuu jää käytännössä lähinnä työoikeudelliseksi.
Toisaalta on huomattava, että jos kyse on rikoslain 37 luvussa
säädetystä rahanväärennösrikoksesta,
siihen voi syyllistyä myös yksittäinen työntekijä,
jos hän tahallaan levittää väärennettyä rahaa.
Edellä esitetyn ja saamansa selvityksen perusteella
lakivaliokunta pitää esitystä tarpeellisena ja
tarkoituksenmukaisena sekä toteaa, ettei sillä ole
huomauttamista lakiehdotuksen sisältöön.