Yksityiskohtaiset perustelut

1. Laki oikeudenkäymiskaaren muuttamisesta

10 luku. Oikeuspaikasta riita-asioissa

1 §.

Pykälän mukaan luonnollista henkilöä vastaan esitetty vaatimus tutkitaan vastaajan kotipaikan tai vakituisen asuinpaikan käräjäoikeudessa. Kotipaikan käräjäoikeus olisi näin ollen vaihtoehto vakituisen asuinpaikan käräjäoikeudelle. Voimassa olevan lain mukaan yleinen oikeuspaikka on siinä oikeudessa, jonka piirissä haastettavan koti ja asuinpaikka on.

Hallituksen esityksen perusteluissa kotipaikka määritellään paikkakunnaksi, jossa vastaaja asuu ja olosuhteista voidaan päätellä, että hänen tarkoituksenaan on asua siellä pysyvästi. Vakituinen asuinpaikka taas olisi sillä paikkakunnalla, jossa vastaaja tosiasiallisesti asuu ja jossa hänen tavanomainen elinympäristönsä on. Kotipaikkaan näin ollen liittyisi vastaajan tarkoitus asua paikkakunnalla pysyvästi, kun taas vakituinen asuinpaikka määräytyisi pelkästään ulkoisesti havaittavien seikkojen pohjalta. Esityksen perustelujen mukaan muutoksella pyrittäisiin paitsi ennustettavuuteen myös yhdenmukaistamaan sääntely kansainvälisten instrumenttien kanssa.

Eräät asiantuntijat ovat esityksen valiokuntakäsittelyssä suhtautuneet uuteen muotoiluun varauksellisesti pitäen kotipaikan ja vakituisen asuinpaikan erottelua tarpeettomana ja kyseisten käsitteiden merkityseroa epäselvänä. Myöskään EU:n lainsäädännön ei ole katsottu edellyttävän kotipaikan ja vakituisen asuinpaikan erottamista.

Lakivaliokunta katsoo, ettei voimassa olevaankaan lakiin sisältyvien yleisen oikeuspaikan kriteerien "koti ja asuinpaikka" merkityssisältö ole aivan selvä. Se, että kotipaikka ja vakituinen asuinpaikka ovat esitetyllä tavalla vaihtoehtoja, lisää oikeuspaikkasääntelyn joustavuutta. Näin voidaan lisäksi estää mahdollisuus siitä, että vastaaja viivyttäisi oikeudenkäyntiä asuinpaikkaa vaihtamalla. Valiokunta ei myöskään pidä kovin oletettavana, että mainituista käsitteistä ja niiden erottelusta muodostuisi käytännössä tulkintaongelmia. Käytännössä väestörekisteritietojen mukainen kotipaikka luo vahvan olettaman vastaajan kotipaikasta. Eräissä tilanteissa kotipaikkatietoa ei kuitenkaan ole kyseisessä rekisterissä, ja tällöin vakituinen asuinpaikka on kotipaikan vaihtoehtona tarpeellinen. Kotipaikan ja vakituisen asuinpaikan käsitteet eivät myöskään vaikuta olevan ristiriidassa EU:n lainsäädännössä omaksuttujen periaatteiden kanssa, koska kumpaakin käsitettä käytetään keskeisissä EU:n säädöksissä. Sääntelyn toimivuutta on kuitenkin hyvä jatkossa seurata.

2 §.

Pykälässä säädetään yhtiön, yhdistyksen, säätiön ja muun yksityisoikeudellisen oikeushenkilön sekä kunnan ja muun julkioikeudellisen oikeushenkilön sekä valtion yleisestä oikeuspaikasta. Pykälän muotoilu siitä, että kunnan ja valtion yleinen oikeuspaikka on kyseisen oikeushenkilön kotipaikka, ei lakivaliokunnan mielestä ole kovin onnistunut. Tällaista ilmaisua ei käytetä kunnan tai valtion yhteydessä muualla lainsäädännössä. Tämän vuoksi valiokunta ehdottaa 2 §:ää muutettavaksi niin, että kunnan yleinen oikeuspaikka on siinä käräjäoikeudessa, jonka tuomiopiirissä kunta sijaitsee. Selkeyssyistä valiokunta ehdottaa myös, että kunnan yleisestä oikeuspaikasta säädetään 2 §:n 1 momentin sijasta uudessa 3 momentissa. Lisäksi valiokunta ehdottaa, että 2 §:n 2 momenttia muutetaan niin, että valtion yleinen oikeuspaikka on siinä käräjäoikeudessa, jonka tuomiopiirissä valtion puhevaltaa käyttävä viranomainen sijaitsee. Valtion puhevaltaa käyttävän viranomaisen ja sen sijaintipaikan selvittäminen ei käytännössä ole välttämättä aina helppoa. Tämän vuoksi valiokunta pitää hyvänä, että pykälässä säädetyn yleisen oikeuspaikan ohella valtiota vastaan esitetty vaatimus voidaan tutkia esitetyn 10 luvun 4 §:n nojalla myös vastaajan yleisessä oikeuspaikassa.

8 §.

Pykälä koskee kiinteää omaisuutta koskevien asioiden oikeuspaikkaa. Pykälän 2 momentissa määritellään, mitä kiinteää omaisuutta koskevalla asialla tarkoitetaan. Perustelujen mukaan momenttiin sisältyvää luetteloa ei ole tarkoitettu tyhjentäväksi, vaikka se on kirjoitettu melko yksityiskohtaiseksi. Lakivaliokunnan mielestä se, ettei luetteloa ole tarkoitettu tyhjentäväksi, ilmenee sen väljästä kirjoitustavasta. Useissa momentin kohdissa kiinteää omaisuutta koskevan asian soveltamisalaa laajennetaan "muuhun oikeuteen", "muuhun vastaavaan asiaan" tai "vaatimukseen muun vastikkeen tai muun sellaisen saatavan suorittamisesta". Valiokunta ei näin ollen pidä pykälän sanamuodon täsmentämistä tarpeellisena.

Momentin 6 kohtaa, jonka mukaan kiinteää omaisuutta koskeva asia on vaatimus maan- tai huoneenvuokran, yhtiövastikkeen tai muun vastikkeen tai muun sellaisen saamisen suorittamisesta, on asiantuntijakuulemisessa pidetty jossain määrin epäselvänä. Perustelujen mukaan kohdassa tarkoitettu muu asia voisi olla esimerkiksi velkomuskanne kiinteistön haltijan vastuulla olevan vesimaksun suorittamisesta. Valiokunta toteaa, että kohdassa mainitut vuokrat, vastikkeet ja saamiset ovat luonteeltaan yksityisoikeudellisia saatavia. Näin ollen ei nyt käsiteltävänä oleva kohta eivätkä muutkaan momentin kohdat kata esimerkiksi vero-oikeudellisia saatavia, kuten kiinteistöveroa, joita koskevat asiat käsitellään hallintolainkäytön järjestyksessä.

Perustelujen mukaan termit kiinteä omaisuus ja kiinteistö on pykälässä ymmärrettävä teknisiksi termeiksi, joilla ei aina tarkoiteta samaa kuin esineoikeudellisissa jaotteluissa. Niin ikään perusteluista ilmenee, että omistusoikeutta koskeva riita voi liittyä kiinteistöön, määräosaan, määräalaan tai rakennukseen. Valiokunnan mielestä pykälää voidaan näin ollen tulkita niin, että sitä sovelletaan myös toisen maalla olevaan rakennukseen, jota Suomen oikeudessa muutoin pidetään yleensä irtaimena omaisuutena.

11 §.

Pykälässä säädetään muun muassa avioeroasiaa ja muuta kuin puolison kuoleman jälkeen toimitettavaa ositusta koskevasta ehdottomasta oikeuspaikasta. Pykälän mukaan tällainen asia tutkitaan käräjäoikeudessa, jonka tuomiopiirissä jommallakummalla puolisolla on kotipaikka tai vakituinen asuinpaikka. Osituksen osalta esitys merkitsee muutosta nykytilaan, koska voimassa olevan oikeuden mukaan ositusta koskeva asia on käsiteltävä miehen kotipaikan tuomioistuimessa tai toissijaisesti naisen kotipaikan tuomioistuimessa.

Uusi muotoilu merkitsee sitä, että voi syntyä tilanne, jossa puolisot panevat eri tuomioistuimissa vireille osituksen moitekanteen. Valiokunta katsoo, että tällainen tilanne ratkaistaan jutun vireilleolovaikutusta (ns. lis pendens) koskevien sääntöjen mukaan. Tämä merkitsee sitä, että yhdessä tuomioistuimessa vireillä olevaa asiaa ei saada ottaa tutkittavaksi toisessa tuomioistuimessa, jos kysymys on samasta asiasta. Valiokunnan mukaan asiaa ei edellä mainitussa tapauksessa muuta toiseksi se, että ensimmäisessä tuomioistuimessa asian panee kantajana vireille esimerkiksi aviovaimo ja toisessa taas aviomies.

17 §.

Pykälän mukaan jäämistöä ja kuolinpesää koskevat asiat tutkitaan vainajan viimeisen kotipaikan tai vakituisen kotipaikan tuomioistuimessa. Oikeuspaikka olisi voimassa olevan oikeuden tavoin ehdoton. Asiantuntijakuulemisessa on esitetty harkittavaksi, tulisiko pykälässä tarkoitettu oikeuspaikka olla ehdottoman sijasta valinnainen. Tätä on perusteltu muun muassa sillä, että myöskään kiinteää omaisuutta koskevia asioita ei jatkossa tarvitsisi käsitellä ehdottomasti kiinteän omaisuuden sijaintipaikan käräjäoikeudessa, vaan myös vastaajan kotipaikan käräjäoikeus olisi vaihtoehto. Myös jäämistöasioissa vastaavanlainen joustavuus olisi tarpeen.

Lakivaliokunta pitää tärkeänä, että oikeuspaikkasäännöksissä otetaan mahdollisimman pitkälti huomioon asianosaisten valinnanmahdollisuus ja sopimusvapaus. Oikeuspaikkasäännösten valinnaisuuden lisääminen edistää tämän tavoitteen täyttymistä. Jäämistöä ja kuolinpesää koskevissa asioissa on kuitenkin keskeisesti kyse vainajan omaisuuden ja velkojen selvittämisestä. Tämän vuoksi asioiden keskittäminen vainajan viimeiseen yleiseen oikeuspaikkaan on luontevaa ja palvelee selvitystehtävän tarkoituksenmukaista toteuttamista. Jäämistöä ja kuolinpesää koskevien asioiden luonne huomioon ottaen on myös tärkeää, että oikeuspaikkasäännös kohtelee tasapuolisesti kaikkia pesän osakkaita.

Pykälän 2 momentissa määritellään, mitä jäämistöä koskevalla asialla tarkoitetaan. Momentin osalta valiokunta viittaa siihen, mitä edellä 8 §:n 2 momentin kohdalla on mainittu vastaavanlaisesta kiinteää omaisuutta koskevien asioiden määritelmästä. Momentin 3 kohtaan lakivaliokunta ehdottaa kielellistä tarkistusta, jotta säännöksen sanamuoto vastaisi esitetyn 10 luvun 11 §:ssä käytettyä terminologiaa.

22 §.

Käräjäoikeuden, joka ei ole toimivaltainen tutkimaan asiaa, tulee pykälän 1 momentin mukaan siirtää asia kantajan tai hakijan suostumuksella toimivaltaiseen tuomioistuimeen. Voimassa olevaan oikeuteen ei sisälly tällaista mahdollisuutta, vaan siirto voi tapahtua vain ylemmän tuomioistuimen toimesta.

Asiantuntijakuulemisessa asian siirtämistä koskevaan säännökseen on suhtauduttu jossain määrin ristiriitaisesti. Osa kannattaa uudistusta sellaisenaan pitäen sitä hyvänä ja tarpeellisena. Toisten mielestä asian siirtomahdollisuus ei ole tarpeen ja sen pelätään johtavan siihen, etteivät kantajat ja hakijat viitsi selvittää oikeaa oikeuspaikkaa. Lisäksi siihen nähdään liittyvän tuomioistuinten hierarkkisen järjestelmän kannalta periaatteellisia ongelmia. Eräät niistäkin, jotka kannattavat uudistusta sinällään, katsovat, että säännös on liian joustava, koska siirtäminen olisi mahdollista missä asian käsittelyn vaiheessa tahansa eikä siirtämismahdollisuutta ole rajoitettu yhteen kertaan. Toisaalta on myös tuotu esiin, ettei tuomioistuimella tulisi olla velvollisuutta asian siirtämiseen, vaan sen tulisi olla tuomioistuimen harkinnassa.

Lakivaliokunta pitää asian siirtämismahdollisuutta kannatettavana ja tarpeellisena uudistuksena erityisesti kantajan ja hakijan aseman kannalta. Asian siirtäminen suoraan käräjäoikeudesta toimivaltaiseen käräjäoikeuteen merkitsee sitä, että asia pysyy vireillä olevana. Tämä vähentää mahdollisesta kannemääräajan umpeen kulumisesta johtuvia, esimerkiksi saatavan vanhentumiseen liittyviä oikeudenmenetyksiä. Kantajan tai hakijan asemaa parantaa myös se, ettei kantajalle tai hakijalle synny lisäkuluja ja -vaivaa asian panemisesta uudelleen vireille toimivaltaisessa tuomioistuimessa. Asian siirto on myös yksi esityksessä esitetyistä keinoista lisätä oikeuspaikkasääntelyn joustavuutta.

Valiokunnan mielestä ei ole kovin oletettavaa, että siirtämismahdollisuutta käytettäisiin tarkoituksellisesti ja laajamittaisesti väärin. Kantajalla ja hakijalla säilyy uudistuksen jälkeenkin velvollisuus ilmoittaa jo haastehakemuksessa tai hakemuksessa, millä perusteella tuomioistuin on toimivaltainen. Asian vireille paneminen oikeassa tuomioistuimessa on myös nimenomaan kantajan ja hakijan intressissä. Lisäksi on oletettavaa, että esityksen nykyistä selkeämmät ja joustavammat oikeuspaikkasäännökset tulevat jatkossa helpottamaan kantajan ja hakijan asemaa oikean oikeuspaikan määrittämisessä. Myös oikeuspaikkojen lukumäärä vähenee käräjäoikeusverkoston supistumisen myötä.

Käräjäoikeus saa 1 momentin mukaan jättää asian siirtämättä, jos toimivaltainen käräjäoikeus ei ole vaikeuksitta selvitettävissä. Pykälä antaa siten jo esitetyssä sanamuodossaan käräjäoikeudelle harkintavaltaa ja liikkumavaraa, eikä kynnys asian siirtämättä jättämiselle ole kovin korkea. Lisäksi valiokunta toteaa, että esityksen nykyistä selkeämmät ja joustavammat oikeuspaikkasäännökset tulevat jatkossa helpottamaan myös käräjäoikeuden asemaa toimivaltaisen käräjäoikeuden selvittämisessä.

Valiokunnan mielestä kantajan ja hakijan oikeusturvan kannalta on hyvä, että käräjäoikeus siirtää asian kantajan tai hakijan suostumuksella eikä vain kantajan tai hakijan pyynnöstä. Se, että asian siirto tapahtuu käräjäoikeuden aloitteesta, edistää eri kantajien ja hakijoiden tasapuolista kohtelua sekä on menettelynä nopeampi ja ennustettavampi.

Pykälässä ei säädetä vastaajan kuulemisesta asian siirrosta. Valiokunta pitää vastaajan kuulemista sinällään tärkeänä periaatteena, mutta katsoo, ettei vastaajan kuulemista ole tarpeen asettaa asian siirron edellytykseksi. Asian siirtäminen ei merkitse asian ratkaisemista, eikä vastaaja menetä oikeuttaan lausua itse asiasta siinä käräjäoikeudessa, johon asia siirretään. Jos toimivallan puute ilmenee heti asian vireille tullessa eikä vastaaja ole lainkaan saanut asiasta tietoa, ei myöskään olisi perusteltua edellyttää vastaajan kuulemista asian siirtämisestä. Valiokunta pitää kuitenkin tärkeänä, että perusteluissa esitetyin tavoin vastaajalle ilmoitetaan asian siirrosta, jos vastaaja on jo saanut tiedon oikeudenkäynnistä haasteella tai muutoin. Tällaisessa tapauksessa vastaajan informoimisen voidaan katsoa kuuluvan hyvään tuomioistuintapaan.

On toivottavaa, että käytännössä käräjäoikeuden toimivallan puuttuminen havaittaisiin ja asia siirrettäisiin käsittelyn mahdollisimman aikaisessa vaiheessa. Valiokunta ei kuitenkaan pidä tarpeellisena rajoittaa asian siirtämismahdollisuutta esimerkiksi Ruotsin lainsäädännön mukaisesti niin, että asia voitaisiin siirtää vain, jos käräjäoikeus havaitsee toimivallan puutteen haastehakemuksen tai hakemuksen yhteydessä. Edellä todetuin tavoin kantajan tai hakijan on jo voimassa olevan lainsäädännön mukaan ilmoitettava jo haastehakemuksen tai hakemuksen yhteydessä, millä perusteella tuomioistuin on toimivaltainen. Tahdonvaltaiseen oikeuspaikkaan kuuluvissa asioissa käräjäoikeus tutkii toimivaltansa kuitenkin vasta, jos asianosainen tekee puuttuvasta toimivallasta väitteen käyttäessään ensi kerran puhevaltaa tai ei anna häneltä pyydettyä vastausta tai jää suoraan istuntoon haastettuna saapumatta käräjäoikeuteen (esitetyn 10 luvun 21 §:n 1 momentti). Edellä mainittu rajaus asian siirtämisestä vain, jos toimivallan puute havaitaan haastehakemuksen tai hakemuksen yhteydessä, ei näin ollen ole sovelias tällaisissa asioissa, joissa toimivallan puutteeseen tyypillisesti reagoidaan vasta asian käsittelyn myöhäisemmässä vaiheessa. Ehdottomaan oikeuspaikkaan kuuluvassa asiassa käräjäoikeus tutkii alueellisen toimivaltansa sen sijaan omasta aloitteestaan (esitetyn 10 luvun 21 §:n 2 momentti). Näissäkin asioissa on kuitenkin mahdollista, että alueellisen toimivallan puute ilmenee vasta haastehakemuksen tai hakemuksen jättämistä myöhäisemmässä käsittelyn vaiheessa. Tämän vuoksi valiokunnan mielestä ei ole tarkoituksenmukaista rajoittaa asian siirtoa näissäkään asioissa.

Valiokunta ei pidä myöskään tarpeellisena rajoittaa asian siirtämismahdollisuutta yhteen kertaan. On mahdollista, että toimivallan selvittämisessä syntyy myös käräjäoikeuksissa erehdyksiä. Myös toimivallan määräytymisperusteissa itsessään voi tapahtua muutoksia. Tämänkaltaisissa tilanteissa on hyvä, jos asia voidaan siirtää myös vastaanottaneesta käräjäoikeudesta eteenpäin. Toisaalta valiokunta ei pidä ylipäätään kovin todennäköisenä, että tällaisia tilanteita syntyisi käytännössä kovin useasti.

Pykälän 2 momentin mukaan siirtävän käräjäoikeuden asiaan liittyvät päätökset ja muut toimenpiteet pysyvät voimassa, kunnes vastaanottava käräjäoikeus toisin päättää. Siirtämistä koskevaan päätökseen ei saa hakea muutosta. Momentin yksityiskohtaisten perustelujen mukaan säännöksessä tarkoitettuina päätöksinä voisivat olla esimerkiksi OK 7 luvussa tarkoitettu turvaamistoimen asettaminen tai OK 5 luvun 25 §:ssä tarkoitettu päätös kirjallisen todisteen esittämisestä. Estettä ei olisi sille, että käräjäoikeudet sopisivat, että siirtävä käräjäoikeus ryhtyy johonkin toimenpiteeseen vastaanottavan käräjäoikeuden puolesta esimerkiksi asian käsittelyn jouduttamiseksi.

Valiokunnan mukaan asia pysyy vireillä siinä käräjäoikeudessa, johon asia on saapunut, siihen asti, kun se siirretään toiseen käräjäoikeuteen. Sinä aikana, jona asia on vireillä ensimmäisessä käräjäoikeudessa, kyseinen käräjäoikeus voi siten tehdä päätöksiä ja ryhtyä muihin toimenpiteisiin. Esimerkiksi sellaisessa tilanteessa, jossa toimivallan puute ilmenee myöhemmin kuin haastehakemuksen tai hakemuksen yhteydessä, on tarpeen ja perusteltua, että käräjäoikeuden tätä ennen tekemät päätökset pysyvät voimassa.

Koska asian siirto käräjäoikeudesta toimivaltaiseen käräjäoikeuteen merkitsee periaatteellisesti ja käytännönkin kannalta muutosta nykytilaan, valiokunta pitää tärkeänä, että oikeusministeriö seuraa uudistuksen toimivuutta ja vaikutuksia sekä ryhtyy tarvittaessa toimenpiteisiin sääntelyn kehittämiseksi.

Eduskunta on vastikään hyväksynyt ja tasavallan presidentti vahvistanut lain eurooppalaisesta vähäisiin vaatimuksiin sovellettavasta menettelystä (753/2008) sekä lain eurooppalaisesta maksamismääräysmenettelystä (754/2008). Nämä EU:n asetuksia täydentävät lait tulevat voimaan 12 päivänä joulukuuta 2008. Lakivaliokunnan ehdotuksesta (LaVM 14/2008 vp) lakeihin lisättiin eduskuntakäsittelyssä säännökset asian siirtämisestä (vähäisiin vaatimuksiin sovellettavan lain 3 §:n 3 ja 4 momentti ja maksamismääräysmenettelystä annetun lain 4 §:n 2 ja 3 momentti). Kyseiset säännökset vastaavat asiallisesti nyt käsiteltävänä olevaa pykälää. Valiokunta ehdotti asian siirtämistä koskevien säännösten lisäämistä, koska asian siirtomahdollisuutta pidettiin kyseisissä laeissa tarkoitetuissa asioissa tarpeellisena ja koska nyt käsiteltävänä oleva esitys ei ehdi tulla voimaan samanaikaisesti mainittujen lakien kanssa. Vaikka asian siirrosta on tarkoitus nyt käsiteltävänä olevan esityksen mukaisesti säätää yleislaissa, mainittujen erityislakien säännökset on informatiivisuussyistä perusteltua jättää sellaisinaan voimaan.

23 §.

Pykälässä rajoitetaan muutoksenhakutuomioistuimen oikeutta tutkia, onko asia käsitelty alueellisesti toimivaltaisessa käräjäoikeudessa. Lakivaliokunta pitää pykälää kannatettavana ja tarpeellisena. Voimassa olevan lain mukaan muutoksenhakutuomioistuimen on viran puolesta kontrolloitava, että asia on tutkittu ja ratkaistu alueellisesti toimivaltaisessa käräjäoikeudessa. Jollei muutoksenhakutuomioistuin jätä asiaa tutkimatta, sen on palautettava asia toimivaltaiseen käräjäoikeuteen. Jutun palauttamista ja asian uudelleen käsittelyä voidaan pitää tarpeettoman joustamattomana ja epätarkoituksenmukaisena seuraamuksena ottaen huomioon, että asia on käräjäoikeudessa jo käsitelty ja ratkaistu ja palautus perustuu muodolliseksi virheeksi katsottavaan seikkaan.

Pykälän 1 momentin mukaan hovioikeuden tutkimisvalta edellyttää, että asianosainen on tehnyt käräjäoikeudessa väitteen toimivallan puuttumisesta. Tahdonvaltaiseen oikeuspaikkaan kuuluvassa asiassa tuomioistuin ei omasta aloitteestaan tutki, onko asia laitettu vireille alueellisesti toimivaltaisessa tuomioistuimessa (esitetyn 10 luvun 21 §:n 1 momentti). Näissä asioissa hovioikeuden tutkimisvallan kytkeminen siihen, että asianosainen tekee oikeuspaikkaväitteen käräjäoikeudessa, on loogista. Ehdottomaan oikeuspaikkaan kuuluvissa asioissa käräjäoikeuden on sen sijaan omasta aloitteestaan tutkittava alueellinen toimivaltansa (esitetyn 10 luvun 21 §:n 2 momentti) eikä toimivallan tutkiminen käräjäoikeudessa siten edellytä, että asianosainen tekee oikeuspaikkaa koskevan väitteen.

Momentin perusteluissa lähdetään kuitenkin siitä, että asianosaisen tulee tehdä oikeuspaikkaa koskeva väite käräjäoikeudessa myös ehdottomaan oikeuspaikkaan koskevassa asiassa, jotta toimivallan puute tutkitaan muutoksenhakutuomioistuimessa. Tämä voi periaatteessa vaikuttaa jossain määrin epäloogiselta sen edellä mainitun lähtökohdan kanssa, että käräjäoikeus ottaa tällaisissa asioissa alueellisen toimivallan huomioon omasta aloitteestaan. Toisaalta, vaikka tuomioistuin on velvollinen ottamaan alueellisen toimivallan omasta aloitteestaan huomioon, asianosainen saa oikeuspaikkaväitteen tehdä.

Valiokunta katsoo, ettei ole estettä säätää oikeuspaikkaväitettä hovioikeuden tutkimisvallan edellytykseksi myös ehdottomaan oikeuspaikkaan kuuluvissa asioissa esitetyn sääntelyn taustalla olevien syiden vuoksi. Oikeuspaikkaväitteen tekeminen edistää oikeuspaikkakysymyksen mahdollisimman aikaista esilletuloa ja käsittelyä. On myös asianosaisen etu, että kysymys tulee esille ja käräjäoikeus ottaa siihen nimenomaisesti kantaa. Ei ole myöskään tarkoituksenmukaista, että asianosainen voi vedota virheelliseen alueelliseen toimivaltaan vasta muutoksenhakuvaiheessa, kun kyse on muodolliseen virheeseen rinnastettavasta puutteesta, jolla ei voida katsoa olevan vaikutusta asian ratkaisuun.

Saman 1 momentin mukaan hovioikeuden tutkimisvalta edellyttää myös sitä, että asianosainen on tehnyt oikeuspaikkaväitteen ennen käsittelyn tai, jos asia siirrettiin pääkäsittelyyn, ennen valmistelun päättymistä. Valiokunta ei pidä tällaista ajallista rajoitusta tarpeellisena. Rajoitus on ehdottomaan oikeuspaikkaan kuuluvissa asioissa myös epälooginen, koska käräjäoikeuskin on velvollinen ottamaan huomioon alueellisen toimivaltansa koko käsittelyn ajan. Se, mihin mennessä asianosaisen on tehtävä oikeuspaikkaväite tahdonvaltaiseen oikeuspaikkaan kuuluvassa asiassa, ilmenee taas riittävän selkeästi esitetyn 10 luvun 21 §:n 1 momentista. Edellä mainituilla perusteilla valiokunta ehdottaa, että 23 §:n 1 momentista poistetaan sanat "ennen käsittelyn, tai jos asia siirrettiin pääkäsittelyyn, ennen valmistelun päättymistä".

Nyt käsiteltävänä olevan pykälän 2 momentti koskee korkeimman oikeuden tutkimisvaltaa. Momentin sanamuoto on harhaanjohtava, sillä se voi johtaa tulkintaan, jonka mukaan korkein oikeus ei saisi tutkia sellaista asiaa, jota hovioikeus ei olisi saanut tutkia. On selvää, ettei tällaisessa tilanteessa korkeimman oikeuden tutkimisvaltaa ole perusteltua rajoittaa. Valiokunta ehdottaa momentin sanamuotoa selvennettäväksi, jotta se paremmin vastaisi tarkoitustaan.

25 §.

Pykälässä säädetään Suomen tuomioistuimen kansainvälisestä toimivallasta riita-asioissa. Säännöksen avulla ratkaistaan, onko Suomen tuomioistuin toimivaltainen käsittelemään ja ratkaisemaan asian, jolla on liittymiä vieraaseen valtioon. Kyseistä säännöstä sovelletaan toissijaisesti suhteessa muiden lakien ja yhteisölainsäädännön säännöksiin. Valiokunta pitää tällaisen yleissäännöksen ottamista lakiin kannatettavana. Valiokunta kuitenkin toteaa, että pykälän avautuminen edellyttää huolellista tutustumista hallituksen esityksen perusteluihin.

Pykälän 1 momentin mukaan Suomen tuomioistuin on toimivaltainen kansainvälisluonteisessa asiassa muun muassa, jos asialla on lain 19 §:ssä tarkoitettu liittymä Suomeen. Tämä tarkoittaa tilannetta, jossa Suomen tuomioistuimen toimivalta perustuu oikeuspaikkasopimukseen. Koska 19 §:n mukaan kansallisessa asiassa oikeuspaikkasopimukselta edellytetään voimassa olevan oikeuden mukaisesti kirjallista muotoa, asiantuntijakuulemisessa on esitetty, että 25 §:stä tulisi ilmetä, ettei kansainvälisluonteisessa asiassa oikeuspaikkasopimusta tarvitse tehdä kirjallisesti. Tämä seikka tulee ilmi vain esityksen perusteluista.

Valiokunta toteaa, että 25 §:ssä säädetään Suomen tuomioistuimen kansainvälisestä toimivallasta ja sen perustavista liittymistä. Yksi tällainen liittymä on oikeuspaikkasopimus eli asianosaisten tahto asian käsittelemisestä tietyssä tuomioistuimessa. Kysymys siitä, onko kyseinen sopimus kirjallinen vai ei, ei kuitenkaan ole Suomen tuomioistuimen kansainvälisen toimivallan perustamisen kannalta merkityksellinen. Jotta säännös ja sen tarkoitus säilyisivät mahdollisimman selkeinä, valiokunta katsoo, ettei siinä ole perusteltua säätää kansainvälisluonteista asiaa koskevan oikeuspaikkasopimuksen muotovaatimuksista tai siitä, ettei tällaisia vaatimuksia ole.

18. Laki ulkomaisista vakuutusyhtiöistä annetun lain 74 §:n muuttamisesta

74 §.

Lakiehdotuksessa pykälää esitetään muutettavaksi niin, että siitä poistetaan oikeuspaikkaa koskevat määräykset. Niiden sijasta sovellettaisiin 1. lakiehdotuksen 10 luvun 3 §:ää. Lakiehdotuksessa pykälään jäisi muuttamattomina haasteen tiedoksi antamista koskevat säännökset. Näiden muutosten vuoksi pykälän otsikkoa esitetään vastaavasti muutettavaksi.

Koska pykälää on esityksen antamisen jälkeen muutettu lailla 525/2008, lain johtolausetta ja pykälää on muutettava. Säännösehdotuksen ja lain 525/2008 yhteensovittamiseksi lakivaliokunta ehdottaa, että pykälään tehdään mainitussa laissa siihen säädetyt muutokset.