Yleisperustelut

Rattijuopumussäännöksiä uudistettiin 1990-luvulla kahdesti. Vuonna 1994 säädettiin nykyiset veren alkoholipitoisuuden promillerajat, mahdollistettiin kuljettajan veren alkoholipitoisuuden määritteleminen uloshengitysilmasta sekä määriteltiin veren ja hengitysilman alkoholipitoisuuksien vastaavuus.

Vuonna 1999 liikennerikossäännökset uudistettiin ja liikennemuotoja koskevat juopumussäännökset keskitettiin rikoslain 23 lukuun. Veren tai hengitysilman alkoholipitoisuuden rajoihin tai vastaavuussuhteisiin ei tuolloin tehty muutoksia. Sen sijaan tieliikennettä koskenut erillinen rikossäännös huumaantuneena ajamisesta kumottiin ja rattijuopumuksen ja törkeän rattijuopumuksen tunnusmerkistöjä muutettiin siten, että niiden perusteella rangaistaan myös henkilöä, joka on käyttänyt muuta huumaavaa ainetta kuin alkoholia tai tällaista ainetta ja alkoholia niin, että hänen kykynsä tehtävän vaatimiin suorituksiin on huonontunut.

Käytännössä kuljettajan suorituskyvyn arviointi on osoittautunut hankalaksi. Liikenneturvallisuuden parantamiseksi ehdotetaan otettavaksi liikenteessä käyttöön ns. huumausaineiden nollatoleranssi, jolloin ei enää tarvitse selvittää, onko huumausaine vaikuttanut ajokykyyn tai kykyyn suoriutua muista liikenteeseen liittyvistä tehtävistä.

Koska nykyisten tutkimustulosten mukaan laissa säädetty veren ja uloshengitysilman alkoholipitoisuuden suhde ei vastaa toisiaan, on lakia muutettava.

Valiokunta puoltaa lakiehdotusten hyväksymistä seuraavin huomautuksin ja muutosehdotuksin.

Huumausaineen toteaminen

Ehdotuksen mukaan ratti-, ilmaliikenne- ja junaliikennejuopumuksesta voidaan tuomita henkilö, joka on käyttänyt huumausainetta niin, että hänen veressään on ajon tai tehtävän aikana tai sen jälkeen käytetyn huumausaineen vaikuttavaa ainetta tai sen aineenvaihduntatuotetta.

Valiokunta pitää perusteltuna, että rangaistavuuden edellytykseksi asetetaan huumausaineen toteaminen verestä. Huumausaineet ovat käytön jälkeen yleensä todettavissa verestä, toisin kuin virtsasta, suhteellisen lyhyen ajan. Esimerkiksi kannabis on todettavissa viimeisen käytön jälkeen verinäytteestä alle vuorokauden mutta virtsanäytteestä jopa usean viikon ajan. Nollarajan asettaminen verikokeeseen eikä virtsakokeeseen perustavaksi rajaa liikennejuopumussäännösten ulkopuolelle sellaisen huumausaineen käytön, jolla ei ole vaikutusta liikenneturvallisuuteen.

Poliisi tekee liikennevalvonnan yhteydessä pakkokeinolain 6 luvun 3 §:n mukaisia puhalluskokeita alkoholin tai muun huumaavan aineen toteamiseksi. Tällä hetkellä ei ole olemassa luotettavia ja nopeita testauslaitteita huumausaineiden käytön toteamiseksi tai seulontamenettelyssä käytettäväksi. Koska virtsa- ja verikokeen ottaminen on pakkokeinolain 5 luvun 9 §:n mukaista henkilön katsastusta, se saadaan tehdä henkilölle, jota todennäköisin syin epäillään rattijuopumuksesta tai rikoksesta, jonka ankarin rangaistus on enemmän kuin kuusi kuukautta vankeutta. Huumeiden käytön luotettavan seulontamenetelmän puuttumisen vuoksi pakkokeinojen käyttö edellyttää käytännössä esimerkiksi ajotapavirheeseen perustuvaa rikosepäilyä.

Huumausaineiden nollaraja ei koske luvallisten lääkkeiden käyttöä. Niiden käyttö olisi liikenteessä nykyiseen tapaan rangaistavaa vain, jos käyttö heikentää kuljettajan suorituskykyä. Esityksen perusteluista (s. 10—11) käy selkeästi ilmi, miksi tällainen rajaus on käytännön kannalta tarpeellinen.

Valiokunta korostaa, että syyttäjä on oikeudenkäymiskaaren 17 luvun 1 §:n 2 momentin perusteella velvollinen näyttämään, minkälaista lääkettä rattijuopumuksesta epäilty kuljettaja on käyttänyt. Syytetyllä ei ole velvollisuutta osallistua oman rikoksensa selvittämiseen eikä näyttövelvollisuutta voida hänelle asettaa. Käytännössä rikoksesta epäillyllä on kuitenkin usein paras mahdollisuus osoittaa lääkeaineen laillisuus esimerkiksi esittämällä hänelle annettu lääkemääräys.

Huumausaineiden käytön pikatestauslaitteita kehitetään parhaillaan. Esityksen perusteluissa (s. 12/I) arvioidaan laitteiden käyttöönoton olevan mahdollista lähivuosina. Valiokunta yhtyy esityksen perusteluiden käsitykseen, että laitteiden käyttöönotto saattaa edellyttää pakkokeinolain säännösten muuttamista. Samalla on arvioitava myös väliaikaiseen ajokieltoon määräämistä koskevien säännösten tarkistamista, koska ne soveltuvat vain alkoholin nauttimiseen perustuvaan rattijuopumukseen.