Yleisperustelut
         
         Yleisarvio hallituksen esityksestä
         
         Hallituksen esityksen ja asiantuntijakuulemisen perusteella
            lakivaliokunta on voinut todeta, että esitys on valmisteltu
            perusteellisesti ja laadukkaasti. Uudistuksen perusvalmistelu on
            suoritettu laajapohjaisessa työryhmässä.
            Valmisteluun liittyen on laadittu useita selvityksiä yrityksen saneerauksesta
            annetun lain toimivuudesta käytännössä.
            Sidosryhmiä on kuultu useaan kertaan valmistelun eri vaiheissa,
            ja saatu palaute on otettu esityksen valmistelussa huomioon. Myönteistä on
            myös se, että esitykseen sisältyy laaja
            ja monipuolinen vaikutusarviointi. Mainituista syistä esitys
            on muodostanut hyvän pohjan asian valiokuntakäsittelylle.
         
         
         Hallituksen esityksen keskeisenä tavoitteena on edistää sitä,
            että saneerausmenettelyyn nykyistä enemmän
            valikoituu vain sellaisia yrityksiä, joiden toiminta voidaan
            saada kannattavaksi. Vääjäämättömän
            konkurssin lykkäämiseksi haettuja, velkojille
            taloudellista vahinkoa aiheuttavia yrityssaneerauksia pyritään
            torjumaan. Lisäksi esityksen tavoitteena on nopeuttaa saneeraushakemusten
            ratkaisemista. Valiokunta yhtyy esityksen tavoitteisiin ja pitää myös ehdotettuja
            keinoja niiden toteuttamiseksi tarkoituksenmukaisina. Näin
            ollen valiokunta puoltaa lakiehdotusten hyväksymistä jäljempänä esitetyin
            huomautuksin ja muutosehdotuksin.
         
         
         Valiokunta on esitystä käsitellessään
            kiinnittänyt huomiota erityisesti yrityssaneerauksen kilpailuvaikutuksiin,
            muutoksenhaun ja konkurssin välistä suhdetta koskeviin
            säännöksiin sekä saneerausyrityksen
            ennakkoperintärekisteröintiin. 
         
         
         Yrityssaneerauksen kilpailuvaikutukset
         
         Yrityssaneerausten on usein esitetty vääristävän kilpailua
            ja heikentävän terveidenkin yritysten kannattavuutta.
            Myös liikenne- ja viestintävaliokunta
            on kuljetusalaan liittyvää hallituksen esitystä käsitellessään
            kantanut huolta siitä, että saneerausyritysten
            kustannuspohja vääristyy kaikista sitoumuksistaan
            täysimääräisesti vastaaviin
            yrityksiin verrattuna. Liikenne- ja viestintävaliokunta
            ei ole pitänyt hyvänä, että yrityssaneerausjärjestelmä saattaa
            johtaa kilpailua vääristäviin tilanteisiin
            (LiVM 12/2006 vp, s. 3/II—4/I). 
         
         
         Saamansa selvityksen perusteella lakivaliokunta toteaa, että kysymys
            yrityssaneerausten vaikutuksesta yritysten väliseen kilpailuun
            ja markkinoiden toimivuuteen on erittäin monitahoinen.
            Yhtäältä valiokunta pitää selvänä,
            että saneerausyritykset voivat aiheuttaa markkinahäiriöitä,
            jos ne hyödyntävät saneerausohjelman myötä syntyvää kustannusetua
            esimerkiksi alihinnoittelemalla tuotteitaan tai palveluitaan. Toisaalta
            on kuitenkin otettava huomioon, että vastaavanlainen kustannusetu
            voi liittyä myös yrityssaneerauksen vaihtoehtoihin,
            kuten yrityksen velkojen vapaaehtoiseen järjestelyyn tai konkurssiin
            ja sen seurauksena tapahtuvaan liiketoiminnan siirtymiseen uudelle
            yrittäjälle.
         
         
         Valiokunta kiinnittää lisäksi huomiota
            siihen, että yrityssaneeraukset eivät ole kilpailunäkökulmasta
            tarkasteltuna yksinomaan kielteinen ilmiö. Onnistuneet
            yrityssaneeraukset saattavat pidemmällä aikavälillä osaltaan
            ylläpitää tervettä kilpailua
            eri toimialoilla.
         
         
         Saamansa selvityksen perusteella valiokunta arvioi, että yrityssaneerausjärjestelmään
            liitetyt kilpailuhaitat ovat saattaneet korostua tilanteissa, joissa
            saneerausta on käytetty vain keinona lykätä konkurssia.
            Ongelmia voidaankin valiokunnan mielestä osaltaan torjua
            edistämällä edellä todetun tavoitteen
            mukaisesti sitä, että yrityssaneeraukseen nykyistä enemmän
            valikoituu vain aidosti saneerauskelpoisia yrityksiä. Velallisyrityksen
            toimialan markkinatilanteesta ja sen kehitysnäkymistä esitetty
            selvitys on valiokunnan mielestä otettava muiden
            asiaan vaikuttavien seikkojen ohella huomioon, kun arvioidaan yrityksen
            saneerauskelpoisuutta.
         
         
         Valiokunta katsoo myös, että yleisten tuomioistuinten
            olisi käytännössä äärimmäisen
            vaikeaa soveltaa sellaista sääntelyä,
            jonka mukaan niiden olisi yksittäistä saneeraushakemusta
            ratkaistessaan otettava huomioon saneerauksen vaikutukset toimialan
            kilpailutilanteeseen. Kysymys olisi sellaisesta elinkeino- ja kilpailupoliittisesta
            arvioinnista ja päätöksenteosta, joka
            ei valiokunnan mielestä ylipäätään
            kuulu yleisten tuomioistuinten tehtäviin.
         
         
         Muutoksenhaku ja konkurssi
         
         Asiantuntijakuulemisessa on kiinnitetty huomiota tilanteisiin,
            joissa käräjäoikeus on hylännyt
            saneeraushakemuksen ja velallinen hakee päätökseen
            muutosta. Velallisen oikeusturvan kannalta on pidetty ongelmallisena
            sitä, että velallinen voidaan asettaa
            konkurssiin muutoksenhaun ollessa vireillä. 
         
         
         Valiokunta toteaa, että yrityksen saneerauksesta annetun
            lain 96 §:n mukaan velallinen saa hakea muutosta
            päätökseen, jolla saneeraushakemus
            on hylätty. Muutoksenhaku ei käy hyödyttömäksi,
            vaikka velallinen sen vireillä ollessa asetettaisiin konkurssiin,
            koska konkurssi raukeaa, jos saneerausmenettely aloitetaan muutoksenhakutuomioistuimen
            päätöksellä.
         
         
         Esityksen mukaan vastaisuudessakin säilyy pääsääntönä se,
            että velallinen voidaan asettaa konkurssiin, vaikka päätös
            saneeraushakemuksen hylkäämisestä ei
            ole lainvoimainen. Valiokunta pitää tätä perusteltuna.
            Velkojien oikeusturvan ja yrityssaneerausjärjestelmän
            uskottavuuden kannalta on keskeistä, ettei muutoksenhakua
            voida käyttää keinona pitkittää konkurssiin
            asettamista.
         
         
         Esitykseen sisältyy muutosehdotuksia, joiden tavoitteena
            on vähentää velalliselle konkurssista
            aiheutuvia haittoja tilanteessa, jossa saneeraushakemus
            on hylätty ja velallinen hakee päätökseen
            muutosta. Konkurssihakemusta käsittelevä tuomioistuin
            voi tietyin edellytyksin lykätä velallisen asettamista
            konkurssiin, kunnes kysymys saneerausmenettelyn aloittamisesta on ratkaistu
            muutoksenhakutuomioistuimessa. Jos velallisen konkurssiin asettamista
            ei lykätä, konkurssituomioistuin voi velallisen
            vaatimuksesta rajoittaa velallisen omaisuuden realisointia, kunnes
            saneerausmenettelyä koskeva päätös
            on lainvoimainen. Valiokunta katsoo, että ehdotetut uudistukset
            parantavat merkittävästi velallisen
            oikeussuojaa.
         
         
         Edellä esitetyn perusteella valiokunta pitää muutoksenhaun
            ja konkurssin välistä suhdetta koskevia säännösehdotuksia
            perusteltuina ja asianmukaisina.
         
         
         Ennakkoperintärekisteröinti
         
         Ennakkoperintälain (1118/1996)
            mukaan elinkeinonharjoittaja voidaan poistaa ennakkoperintärekisteristä muun
            muassa veronmaksun olennaisen laiminlyönnin perusteella.
            Rekisteristä poistaminen saattaa heikentää merkittävästi
            elinkeinonharjoittajan toimintaedellytyksiä, koska rekisterimerkintä yleisesti
            yhdistetään elinkeinonharjoittajan luotettavuuteen.
         
         
         Esityksessä ehdotetaan saneerausmenettelyn alkamiseen
            liittyvän perintäkiellon laajentamista
            siten, että sen piiriin kuuluisi muun muassa kielto velallisen
            ennakkoperintärekisteristä poistamisesta saneerausvelan
            maksun laiminlyönnin perusteella. Valiokunta pitää ehdotusta tärkeänä velallisen
            toimintaedellytysten turvaamiseksi.
         
         
         Asiantuntijakuulemisessa on ehdotettu sääntelyn
            tarkistamista vieläkin laajemmin siten, että ennen
            saneerausmenettelyn alkamista ennakkoperintärekisteristä poistettu
            velallinen olisi menettelyn alettua aina merkittävä uudelleen
            rekisteriin. Valiokunta ei kuitenkaan pidä perusteltuna,
            että perintäkieltoon ehdotetuin tavoin liitettäisiin
            takautuvia vaikutuksia suhteessa ennen menettelyn alkamista tehtyihin
            hallinnollisiin päätöksiin. 
         
         
         Velallinen, jonka saneerausmenettely on aloitettu, voidaan jo
            nykyisten säännösten mukaan veroviranomaisen
            päätöksellä merkitä uudelleen
            ennakkoperintärekisteriin. Valiokunnan saaman selvityksen
            mukaan käytännössä näin myös
            yleisesti menetellään. Valiokunta pitää selvänä,
            että veroviranomainen uudelleen rekisteröintiä koskevaa
            hakemusta käsitellessään antaa painoarvoa
            sille, että aikaisempien laiminlyöntien perusteella
            rekisteristä poistettu elinkeinonharjoittaja on tuomioistuimessa
            arvioitu saneerauskelpoiseksi.
         
         
         Valiokunnan saaman tiedon mukaan Verohallitus valmistelee rekisteröinnissä noudatettavasta
            menettelystä uutta ohjetta, joka on tarkoitettu tulemaan
            voimaan vuoden 2007 alusta. Saadun selvityksen mukaan ohjeessa on
            tarkoitus todeta, että kun saneerausmenettely alkaa, yritys merkitään
            uudelleen ennakkoperintärekisteriin, jos rekisteristä poistaminen
            on johtunut saneerausvelan maksun laiminlyönnistä.
            Valiokunta pitää tällaisen ohjeistuksen
            antamista tärkeänä. 
         
         
         Valiokunta pitää tarpeellisena, että oikeusministeriö seuraa,
            toteutuuko saneerausyritysten merkitseminen uudelleen ennakkoperintärekisteriin
            edellä esitetyn mukaisesti, ja että ministeriö esittää vuoden
            2008 loppuun mennessä seurannan tuloksista selvityksen
            lakivaliokunnalle. Selvitystä laatiessaan ministeriön
            tulee kuulla yrittäjiä edustavia järjestöjä.
         
         
       
      
         
         Yksityiskohtaiset perustelut
         
         1. Laki yrityksen saneerauksesta annetun lain muuttamisesta
         
         11 §. Selvittäjän selontekovelvollisuus.
         
          Pykälän 1 momentissa on säännökset,
            jotka koskevat muun muassa selvittäjän velvollisuutta
            toimittaa velallisen taloudellisesta asemasta laatimansa selvitys
            asiaan osallisille.
         
         
         Nykyisen ja myös hallituksen esityksessä ehdotetun
            säännöksen mukaan selvittäjä joutuu toimittamaan
            selvityksen kaikille velkojille. Valiokunnan saaman selvityksen
            mukaan näin laajasta toimittamisvelvollisuudesta aiheutuu
            huomattavasti työtä erityisesti sellaisissa saneerauksissa,
            joissa velkojia on paljon. Velkojat, joiden saatavat ovat pieniä,
            eivät välttämättä ole
            edes kiinnostuneita selvityksestä. Jotta menettely kevenisi
            ja tarpeettomat kustannukset vältettäisiin, valiokunta
            ehdottaa säännöstä muutettavaksi
            siten, että selvitys olisi toimitettava ilman pyyntöä vain
            suurimmille velkojille. Muutkin velkojat saisivat selvityksen pyynnöstä.
         
         
         Valiokunnan saamien tietojen mukaan momentissa tarkoitettu selvitys
            voi joskus olla huomattavan laaja. Konkurssiasiain neuvottelukunnan
            tarkoituksena onkin laadittavana olevassa suosituksessa kehottaa
            selvittäjiä laatimaan tiivistelmä selvityksestä ainakin
            silloin, kun se on laaja. Valiokunta pitää tarkoituksenmukaisena
            ja asiaan osallisten kannalta riittävänä sitä,
            että selvittäjä voi toimittaa heille
            vain tiivistelmän selvityksestä. Tällöinkin
            asiaan osallisella olisi oikeus pyynnöstä saada
            selvitys kokonaisuudessaan.
         
         
         37 §. Takaisinsaanti velkojan vaatimuksesta.
         
         Pykälän 3 momentin sanamuotoa on
            kielellisesti tarkistettu sen selkeyttämiseksi, että velkojalla on
            säännöksen mukaisesti oikeus saada velallisen
            varoista korvaus takaisinsaantikanteen nostamisesta aiheutuneista
            oikeudenkäyntikuluista vain silloin, kun selvittäjä on
            ryhtynyt velkojan sijasta ajamaan tämän vireille
            panemaa kannetta.
         
         
         63 a §. Lisäsuorituksen vaatiminen.
         
          Pykälän 2  momentissa säädetään
            lisäsuorituksen vaatimisen määräajasta.
            Hallituksen esityksessä ehdotetun säännöksen
            mukaan vuoden määräaika laskettaisiin
            siitä, kun loppuselonteko on merkitty konkurssi- ja yrityssaneerausrekisteriin,
            jollei saneerausohjelmassa ole määrätty
            toisin. 
         
         
         Valiokunnan saaman selvityksen mukaan tieto loppuselonteosta
            poistetaan rekisteristä kuuden kuukauden kuluttua sen antamisesta,
            minkä jälkeen velkoja voi joutua tiedustelemaan
            asiaa käräjäoikeudelta. Tämän
            vuoksi loppuselonteon antaminen tuomioistuimelle on tarkoituksenmukaisempi
            ajankohta määräajan alkamiselle. Valiokunta
            ehdottaa säännöstä muutettavaksi
            siten, että määräaika lasketaan
            siitä, kun loppuselonteko on annettu tuomioistuimelle. 
         
         
         Velkoja ei välttämättä saa
            erikseen tietoa loppuselonteosta. Sen vuoksi valiokunta ehdottaa momenttiin
            lisättäväksi toissijaisen kahden vuoden
            määräajan niitä tapauksia varten,
            joissa loppuselontekoa ei ole toimitettu velkojalle. Myös tätä toissijaista
            määräaikaa noudatetaan vain, jollei saneerausohjelmassa
            ole määrätty toisin.
         
         
         65 §. Ohjelman raukeaminen.
         
          Esityksessä ehdotetaan, että pykälän 1
               momentissa oleva viittaus 53 §:n
            2 momenttiin korvataan viittauksella 7 §:n 2 momenttiin.
            Valiokunnan mielestä ehdotettu muutos on tarpeeton. Saneerausohjelman
            vahvistamisen rikosperusteisesta esteestä säädetään
            edelleen 53 §:n 2 momentissa, vaikka esteen yksityiskohtainen
            sisältö vastaisuudessa määräytyykin
            7 §:n 2 momenttiin kohdistuvan viittauksen perusteella.
            Siksi valiokunta ehdottaa 1 momentin poistettavaksi lakiehdotuksesta. Lainkohta
            jää siis voimaan nykyisessä muodossaan.
         
         
         Valiokunnan ehdottaman muutoksen vuoksi myös lakiehdotuksen
            johtolausetta on tarkistettava.
         
         
         81 §. Tiedoksiantotapa.
         
          Valiokunnan saaman selvityksen mukaan loppuselonteon toimittaminen
            velkojille voi olla ongelmallista etenkin suurissa saneerauksissa
            ja erityisesti silloin, kun aikaa saneerausmenettelyn päättymisestä on
            kulunut vuosia. Loppuselonteon toimittamisvelvollisuus
            kuuluu valvojalle tai, jos valvojaa ei ole, velalliselle. Velkojien
            yhteystietojen selvittäminen voi vaatia paljon työtä,
            ja osaa velkojista ei kokemusten mukaan onnistuta löytämään.
         
         
         Edellä esitetyistä syistä sekä tarpeettoman työn
            ja kustannusten välttämiseksi valiokunta pitää perusteltuna
            keventää tiedoksiantotapaa koskevaa sääntelyä.
            Valiokunta ehdottaa pykälään lisättäväksi
            uuden 3 momentin. Sen mukaan valvoja tai velallinen voi
            täyttää loppuselontekoa koskevan
            velvollisuutensa toimittamalla asiakirjan siihen osoitteeseen, jonka
            velkoja on saneerausmenettelyssä tai myöhemmin
            saneerausohjelman vahvistamisen jälkeen ilmoittanut.
         
         
         83 a §. Väliaikainen selvittäjä. 
         
          Pykälään on tehty kaksi vähäistä kielellistä tarkistusta.
         
         87 §. Selvittäjän palkkio
            ja kustannusten korvaaminen.
         
         
          Hallituksen esityksessä pykälän 2 momenttia ehdotetaan
            muutettavaksi niin, että selvittäjä voi
            laskuttaa velalliselta ennakolta korvauksen hänelle saneerausmenettelystä aiheutuvista
            kustannuksista. Edellytyksenä olisi, että sitä on aiheutuneiden kustannusten
            määrä huomioon ottaen pidettävä perusteltuna.
            Ehdotettu sanamuoto ei kuitenkaan sovellu tilanteisiin, joissa on
            kysymys ennakolta suoritettavasta korvauksesta. Valiokunta on sen
            vuoksi tarkistanut säännöstä siten,
            että korvausta voidaan vaatia ennakolta, jos sitä on odotettavissa
               olevien kustannusten määrä huomioon
            ottaen pidettävä perusteltuna.
         
         
         92 §. Nopea saneerausohjelman vahvistaminen. 
         
         Pykälän 3 momentissa säädetään
            nopean saneerausohjelman vahvistamisen esteistä. Valiokunta
            on kiinnittänyt huomiota siihen, että momentista
            puuttuu viittaus 53 §:n 2 momentissa säädettyyn
            rikosperusteiseen esteeseen. Valiokunta ehdottaa säännöstä täydennettäväksi
            siten, että saneerausohjelmaa ei voida ilman erityisiä vastasyitä vahvistaa
            myöskään nopeutetussa menettelyssä,
            jos velallisen toimintaan liittyy 7 §:n 2 momentissa
            yksilöity rikos tai perusteltu rikosepäily.
         
         
         Voimaantulosäännös.
         
          Edellä 63 a §:n 2 momenttiin
            ehdotetun muutoksen johdosta voimaantulosäännöksen
            8 momenttia on tarkistettava. Voimaantulosäännöksen
            12 momenttiin on lisäksi tehty kielellinen tarkistus.