Yksityiskohtaiset perustelut

1. Laki julkisesta pysäköinninvalvonnasta

Nimike.

Koska lakivaliokunta ehdottaa 2. lakiehdotuksen hylkäämistä, on 1. lakiehdotuksen nimikkeestä aiheellista poistaa sana "julkisesta".

1 §. Soveltamisala.

Pykälässä ei esitetä voimassa olevaa lakia vastaavasti säädettäväksi siitä, että kunnallista pysäköinninvalvontaa suorittavan tulee ilmoittaa poliisille, jos pysäköintivirhe on aiheuttanut tai voinut aiheuttaa vakavaa vaaraa tai haittaa. Hallintovaliokunta on esityksestä antamassaan lausunnossa (HaVL 31/2010 vp) pitänyt tärkeänä, että tällaisesta velvollisuudesta säädettäisiin vastakin. Hallintovaliokunnan mukaan poliisilla tulee tällöin olla myös mahdollisuus kirjoittaa rangaistusvaatimus, vaikka pysäköintivirhemaksu olisi jo annettu. Tällöin pysäköintivirhemaksu olisi luonnollisesti peruutettava.

Esityksen perusteluista ilmenee, että tarkoitus on laajentaa pysäköintivirhemaksun käyttöalaa niin, että maksu voitaisiin antaa myös sellaisista pysäköintivirheistä, jotka ovat voineet haitata tai vaarantaa liikenneturvallisuutta. Tämän katsotaan osaltaan tukevan tavoitetta siitä, että pysäköintivirheiden valvonta olisi yhä enenevässä määrin kunnallisen pysäköinninvalvonnan eikä poliisin vastuulla, jotta poliisin resurssit voidaan entistä paremmin kohdentaa poliisitoiminnan ydinalueelle. Esitystä perustellaan myös sillä, että pysäköintivirhemaksun käyttö on sanktiovarmempaa, samoin kuin sillä, ettei pysäköintivirhemaksu siihen nyt esitetyn korotuksen jälkeen yleensä juuri ankaruudeltaan eroa sakosta. Saadun selvityksen mukaan sellaiset tapaukset, joissa pysäköintivirheestä olisi tuomittu liikenteen vaarantamista koskevien rangaistussäännösten nojalla, ovat myös ilmeisen harvinaisia.

Lakivaliokunta on edellä mainittujen seikkojen nojalla päätynyt hallituksen esityksessä esitetyn ratkaisun kannalle. On kuitenkin syytä korostaa, että vaikka kunnalliselle pysäköinninvalvojalle ei säädetä nimenomaista velvollisuutta ilmoittaa pysäköintivirheestä poliisille, tämä ei kuitenkaan estä tällaisen ilmoituksen tekemistä. Näin on aiheellista tehdä esimerkiksi silloin, jos pysäköintivirheeseen liittyy jokin toinen rangaistava teko. Lisäksi valiokunta kiinnittää huomiota siihen, että estettä ei ole myöskään hakea pysäköintivirhemaksua koskevan päätöksen purkamista hallintolainkäyttölain (586/1996) 63 §:n nojalla. Kyseisen säännöksen mukaan päätös voidaan purkaa esimerkiksi, jos päätös perustuu ilmeisesti väärään lain soveltamiseen tai erehdykseen, joka on voinut olennaisesti vaikuttaa päätökseen, ja julkinen etu vaatii päätöksen purkamista. Hallintolainkäyttölain 6 §:n nojalla ylimääräisen muutoksenhaun voi tehdä se viranomainen, joka valvoo kyseistä julkista etua. Pysäköintivirhemaksua koskevan päätöksen purkamista voi siten hakea poliisi. Päätöksen purkamisen jälkeen ei olisi estettä käsitellä pysäköintivirheasia rikosprosessuaalisessa menettelyssä. Edellä esitetyn valossa tätä voidaan pitää riittävänä jälkikäteisen puuttumisen muotona.

2 §. Soveltamisalan rajoitukset.

Pykälän 1 momentin 1 kohdan mukaan pysäköintivirhemaksua ei saa määrätä, jos pysäköintivirheestä veloitetaan 2. lakiehdotuksessa tarkoitettu valvontamaksu. Koska lakivaliokunta ehdottaa 2. lakiehdotuksen hylkäämistä, kyseinen kohta tulee poistaa. Tällöin hallituksen esityksen 2 kohta muuttuu 1 kohdaksi ja 3 kohta 2 kohdaksi.

Koska lakivaliokunta ehdottaa 2. lakiehdotuksen hylkäämistä, pykälän 2 momentista tulee poistaa viittaus siihen, jolle on siirretty oikeus huolehtia pysäköinninvalvonnasta kiinteistöllä.

3 §. Pysäköintivirhemaksu.

Pykälän 1 momenttiin on tehty vähäisiä teknisiä ja kielellisiä korjauksia. Momentissa säädetyn asetuksenantovaltuuden osalta valiokunta viittaa 23 §:n yhteydessä esitettyyn.

4 §. Rengaslukko.

Pykälän 3 momentin mukaan rengaslukon käyttämisestä aiheutuneista kustannuksista määrätään kiinteä euromääräinen korvaus, joka perustuu kunnan osalta kunnallisen viranomaisen hyväksymään taksaan ja poliisin osalta valtion maksuperustelakiin (150/1992). Korvauksen suuruus riippuu siten siitä, onko korvaus kunnan vai valtion viranomaisen määräämä. Selvyyden vuoksi lakivaliokunta toteaa, että esitetyn sääntelyn tarkoitus on, että rengaslukon käyttämisestä aiheutuneet todelliset kustannukset korvataan. Saadun selvityksen mukaan sääntely vastaa ajoneuvojen siirtämiskustannuksia koskevaa ajoneuvojen siirtämisestä annetun lain (828/2008) 10 §:n 1 momenttia. Ajoneuvon siirtäminen on eräissä tapauksissa rinnakkainen vaihtoehto rengaslukon käyttämiselle.

7 §. Päätöksen sisältö.

Pysäköintivirhemaksua koskevassa päätöksessä on pykälän 1 momentin 2 kohdan mukaan mainittava kuljettajan henkilötiedot tai ajoneuvon yksilöimiseksi tarvittavat tiedot. Kuljettajan henkilötiedot voidaan kuitenkin mainita lähinnä silloin, kun hänet on tavattu ajoneuvon luota. Selkeyssyistä valiokunta ehdottaa kohtaa muutettavaksi niin, että päätöksessä on mainittava tiedossa olevan kuljettajan henkilötiedot ja ajoneuvon yksilöimiseksi tarvittavat tiedot.

9 §. Vastuu pysäköintivirhemaksusta ja rengaslukkokorvauksista.

Pysäköintivirhemaksun ja rengaslukkokorvauksen suorittamisesta vastaa pykälän mukaan pysäköintivirheen tehnyt kuljettaja ja virheellisesti pysäköidyn ajoneuvon rekisteriin merkitty omistaja tai haltija. Viimeksi mainitut voivat vapautua vastuusta, jos he saattavat todennäköiseksi, että ajoneuvo oli pysäköintivirheen tapahtuessa luvattomasti käytössä tai että seuraamuksen määräämiselle ei ollut perusteita. Ehdotus vastaa voimassa olevan lain säännöstä.

Perustuslakivaliokunta on esityksestä antamassaan lausunnossa kiinnittänyt huomiota siihen, että omistajan tai haltijan ei kuitenkaan ole oikaisu- ja muutoksenhakukeinoin mahdollista vapautua maksuvelvollisuudesta, vaikka hän osoittaisi jonkun muun syyllistyneen pysäköintivirheeseen. Vastuusta vapautuakseen hänen on saatettava todennäköiseksi, että ajoneuvo oli luvattomasti kuljettajan käytössä. Perustuslakivaliokunnan mukaan näin asetettu näyttövelvollisuus on perustuslain 21 §:ään sisältyvän syyttömyysolettaman vastainen, minkä vuoksi ehdotettua säännöstä on muutettava niin, että omistaja tai haltija on vastuusta vapaa saattaessaan todennäköiseksi, ettei ole itse pysäköinyt ajoneuvoa väärin. Tämä on edellytyksenä lakiehdotuksen käsittelemiselle tavallisen lain säätämisjärjestyksessä.

Perustuslakivaliokunnan huomautuksen vuoksi lakivaliokunta ehdottaa pykälän 2 momentin luvatonta käyttöä koskevan edellytyksen muuttamista niin, että ajoneuvon omistaja tai haltija on vastuusta vapaa, jos hän saattaa todennäköiseksi, että hän ei tehnyt pysäköintivirhettä.

12 §. Kunnallisen pysäköinninvalvojan ja tarkastajan kelpoisuusvaatimukset ja virkasuhde.

Suomessa on vuoden 2011 alusta lukien otettu oikeustieteen maisterin tutkinnon rinnalle uusi kansainvälisen ja vertailevan oikeustieteen maisterin tutkinto. Uusi tutkinto ei kuitenkaan anna vastaavia tietoja Suomen oikeusjärjestyksestä kuin nykyinen oikeustieteen maisterin ja sitä vastaavat aiemmat ylemmät oikeustieteen tutkinnot, eikä uusi tutkinto siten sellaisenaan anna pätevyyttä niihin tehtäviin, joihin edellytetään oikeustieteen maisterin tutkintoa. Lakivaliokunta ehdottaa pykälän 1 momentin tarkistamista edellä esitetyn huomioon ottamiseksi.

Esityksen valiokuntakäsittelyssä on noussut esiin kysymys siitä, onko vaatimus oikeustieteellisestä tutkinnosta asianmukainen. Valiokunta toteaa, että sen lisäksi, että pysäköinninvalvojan tehtävänä on johtaa ja valvoa pysäköinnintarkastajia, pysäköinninvalvoja toimii käytännössä muutoksenhakuasteena käsitellessään voimassa olevan lain mukaisia vastalauseita ja esityksessä tarkoitettuja oikaisuvaatimuksia. Jos kunnallinen pysäköinninvalvonta on järjestetty, pysäköintivirheestä tehdyn oikaisuvaatimuksen ratkaisee kunnallinen pysäköinninvalvoja riippumatta siitä, onko pysäköintivirhemaksun antanut pysäköinnintarkastaja vai poliisi. Valiokunnan mukaan pysäköinninvalvojalla on oikeusturvasyistä oltava asianmukainen koulutus mainittujen asioiden käsittelemiseen. Edellä esitettyyn viitaten valiokunta tukee esityksen mukaista ratkaisua.

15 §. Oikaisuvaatimus.

Oikaisuvaatimuksen käsittelyssä noudatetaan esityksen perusteluissa mainituin tavoin muun muassa hallintolain (434/2003) 7 a luvun säännöksiä. Hallintolain 49 f §:ssä säädetään oikaisuvaatimuksen käsittelevälle viranomaiselle toimivalta kieltää tai keskeyttää päätöksen täytäntöönpano. Selvyyden vuoksi lakivaliokunta toteaa, että tämä merkitsee muun muassa oikeutta määrätä rengaslukko irrotettavaksi.

16 §. Valitus.

Pykälän 2 momentin mukaan hallinto-oikeuden päätökseen saa hakea muutosta korkeimmalta hallinto-oikeudelta, jos korkein hallinto-oikeus myöntää valitusluvan. Voimassa olevan lain mukaan pysäköintivirhemaksuasioista ei saa valittaa korkeimpaan hallinto-oikeuteen. Valituskieltoa on perusteltu pysäköintivirhemaksun periaatteellisen ja käytännöllisen merkityksen pienuudella. Nyt esitettyä valituslupajärjestelmän käyttöönottoa perustellaan etenkin sillä, että pysäköintivirhemaksuasioita on määrällisesti varsin paljon ja käytännössä voi esiintyä tilanteita, joissa oikeuskäytännön yhtenäisyyden kannalta voi esiintyä tilanteita, joissa olisi tarvetta ylimmän oikeusasteen kannanotolle.

Perustuslakivaliokunta on esityksestä antamassaan lausunnossa todennut aiempiin lausuntoihinsa viitaten, ettei se ole pitänyt valituslupajärjestelmää sinänsä perustuslain 21 §:n vastaisena. Toisaalta valituslupajärjestelmä on perustuslakivaliokunnan mukaan hallintolainkäytössä poikkeuksellinen järjestely, ja valiokunta on katsonut, ettei pääsäännöstä valittaa korkeimmalle hallinto-oikeudelle tule kevyin perusteluin poiketa. Perustuslakivaliokunta on nyt tarkoitetuissa asioissa pitänyt kaksivaiheista muutoksenhakumenettelyä ennen korkeinta hallinto-oikeutta oikeusturvan kannalta riittävänä, kun otetaan huomioon muutoksenhaun kohteena olevien päätösten merkittävyys ja laatu. Perustuslakivaliokunnan mukaan merkitystä on myös sillä, että korkeimman hallinto-oikeuden on myönnettävä valituslupa, jos siihen on jokin hallintolainkäyttölain 13 §:n 2 momentissa määritelty peruste.

Lakivaliokunta kannattaa, että pysäköintivirhemaksuasioissa luovutaan voimassa olevaan lakiin sisältyvästä valituskiellosta ja otetaan käyttöön valituslupajärjestelmä siinä muodossa kuin esityksessä esitetään.

21 §. Pysäköinninvalvonnassa käytettävä ajoneuvo.

Pysäköinninvalvonnassa käytettävään ajoneuvoon sovelletaan, mitä tieliikennelain 48 §:n 4 momentissa säädetään liikennevalvonnassa käytettävästä ajoneuvosta. Viitatussa säännöksessä säädetään niistä poikkeustilanteista, joissa eräät viranomaiset tai tietöitä tekevät saavat poiketa liikennesäännöistä, kuten pysäyttää tai pysäköidä kyseisten säännösten vastaisesti.

Esityksen valiokuntakäsittelyssä on tuotu esiin, että haastemiehillä tulisi olla virkatehtävää suorittaessaan oikeus pysäköidä pysäköintikieltoalueelle. Saadun selvityksen mukaan esityksen tarkoituksena ei ole ollut tieliikennelain liikennesääntöjen, vaan seuraamusjärjestelmän kehittäminen. Tämän vuoksi tieliikennelain säännösten noudattamista koskevia säännöksiä ei ole selvitetty esityksen valmistelun yhteydessä. Edellä esitetty huomioon ottaen lakivaliokunta katsoo, ettei haastemiesten pysäköintioikeutta koskevaa muutosta ole mahdollista toteuttaa nyt käsiteltävänä olevan esityksen eduskuntakäsittelyn yhteydessä.

23 §. Tarkemmat säännökset.

Pykälässä säädetään asetuksella säädettävistä seikoista. Asetuksenantovaltuudet olisivat sisäasiainministeriöllä. Myös laissa säädettyä pysäköintivirhemaksua korkeamman pysäköintivirhemaksun määrästä säädettäisiin 3 §:n 1 momentin mukaan sisäasiainministeriön asetuksella.

Hallintovaliokunta esittää lausunnossaan, että tarkempia säännöksiä 3 §:n 1 momentissa ja 23 §:n 2—5 kohdassa tarkoitetuista seikoista antaisi valtiovarainministeriö, koska kuntahallinto ja kuntatalous kuuluvat nykyisin kyseisen ministeriön toimialaan. Sen sijaan asetuksenantovaltuus 23 §:n 1 momentissa tarkoitetuista rengaslukolta vaadittavista ominaisuuksista kuuluisi liikenne- ja viestintäministeriölle, joka puolestaan vastaa tieliikennettä ja liikenneväyliä koskevista määräyksistä.

Lakivaliokunnan saaman selvityksen mukaan asetuksenantovaltuuksissa tarkoitetut asiat eivät kuulu luontevasti valtiovarainministeriön eivätkä liikenne- ja viestintäministeriön toimialaan. Kyseiset ministeriöt ovat myös vastustaneet asetuksenantovaltuuksien siirtämistä niille siten kuin hallintovaliokunnan lausunnossa on esitetty. Edellä esitetyn perusteella lakivaliokunta kannattaa asetuksenantovaltuuksia koskevan sääntelyn hyväksymistä hallituksen esittämässä muodossa, joka myös vastaa voimassa olevaa sääntelyä.

3. Laki ympäristönsuojelulain 116 §:n muuttamisesta

116 §.

Voimassa olevan pykälän 4 momenttia esitetään muutettavaksi niin, että siinä viitataan 1. lakiehdotuksessa tarkoitettuun lakiin. Lakivaliokunta on edellä ehdottanut, että 1. lakiehdotuksen nimikkeestä poistetaan sana "julkisesta". Myös nyt käsiteltävänä olevaan momenttiin sisältyvään viittaukseen on tarpeen tehdä vastaava muutos.

4. Laki ajoneuvojen siirtämisestä annetun lain 5 ja 11 §:n muuttamisesta

5 §. Siirto pysäköimistä koskevan säännöksen perusteella.

Koska lakivaliokunta ehdottaa 2. lakiehdotuksen hylkäämistä, pykälän 2 momentista tulee poistaa viittaus siihen, jolle on siirretty oikeus huolehtia pysäköinninvalvonnasta kiinteistöllä.

5. Laki hallinto-oikeuslain 12 b §:n muuttamisesta

12 b §.

Lakivaliokunta ehdottaa pykälän 1 momentin 1 kohtaan vastaavaa muutosta kuin edellä 3. lakiehdotuksen 116 §:n 4 momenttiin.