LAKIVALIOKUNNAN MIETINTÖ 7/2004 vp

LaVM 7/2004 vp - HE 111/2004 vp

Tarkistettu versio 2.0

Hallituksen esitys ihmisoikeuksien ja perusvapauksien suojaamista koskevan yleissopimuksen kolmannentoista pöytäkirjan hyväksymisestä sekä laiksi pöytäkirjan lainsäädännön alaan kuuluvien määräysten voimaansaattamisesta

JOHDANTO

Vireilletulo

Eduskunta on 15 päivänä kesäkuuta 2004 lähettänyt lakivaliokuntaan valmistelevasti käsiteltäväksi hallituksen esityksen ihmisoikeuksien ja perusvapauksien suojaamista koskevan yleissopimuksen kolmannentoista pöytäkirjan hyväksymisestä sekä laiksi pöytäkirjan lainsäädännön alaan kuuluvien määräysten voimaansaattamisesta (HE 111/2004 vp).

Asiantuntijat

Valiokunnassa ovat olleet kuultavina

lainsäädäntösihteeri Leena Leikas, ulkoasiainministeriö

erityisasiantuntija Anna-Elina Pohjolainen, oikeusministeriö

HALLITUKSEN ESITYS

Esityksessä ehdotetaan, että eduskunta hyväksyisi ihmisoikeuksien ja perusvapauksien suojaamiseksi vuonna 1950 tehtyyn yleissopimukseen toukokuussa 2002 tehdyn, kuolemanrangaistuksen poistamista kaikissa olosuhteissa koskevan kolmannentoista pöytäkirjan.

Pöytäkirja täydentää vuonna 1983 tehtyä, kuolemanrangaistuksen poistamista koskevaa yleissopimuksen kuudetta pöytäkirjaa, joka sallii kuolemanrangaistuksen sodan tai sen välittömän uhan aikana tehdyistä teoista. Kolmannentoista pöytäkirjan mukaan kuolemanrangaistus on aina kielletty.

Pöytäkirja on tullut kansainvälisesti voimaan heinäkuussa 2003. Suomen osalta pöytäkirja tulee voimaan sen kuukauden ensimmäisenä päivänä, joka seuraa, kun on kulunut kolme kuukautta Suomen hyväksymiskirjan tallettamispäivästä.

Esitykseen sisältyy lakiehdotus pöytäkirjan lainsäädännön alaan kuuluvien määräysten voimaansaattamisesta. Laki on tarkoitettu tulemaan voimaan samana ajankohtana kuin pöytäkirjakin.

VALIOKUNNAN KANNANOTOT

Perustelut

Hallituksen esityksen perusteluista ilmenevistä syistä ja saamansa selvityksen perusteella valiokunta pitää esitystä tarpeellisena ja tarkoituksenmukaisena. Lakivaliokunta puoltaa hallituksen esityksen hyväksymistä. Valiokunta on tehnyt voimaansaattamislakiehdotuksen 1 §:ään kielellisen tarkistuksen.

Päätösehdotus

Edellä esitetyn perusteella lakivaliokunta ehdottaa,

että eduskunta hyväksyy ihmisoikeuksien ja perusvapauksien suojaamista koskevan yleissopimuksen Vilnassa 3 päivänä toukokuuta 2002 tehdyn kolmannentoista pöytäkirjan ja

että lakiehdotus hyväksytään muutoin hallituksen esityksen mukaisena paitsi 1 § muutettuna seuraavasti:

Valiokunnan muutosehdotus
1 §

Ihmisoikeuksien ja perusvapauksien suojaamista koskevan yleissopimuksen Vilnassa 3 päivänä toukokuuta 2002 tehdyn kolmannentoista pöytäkirjan lainsäädännön alaan kuuluvat määräykset ovat lakina voimassa sellaisina kuin Suomi on niihin sitoutunut.

_______________

Helsingissä 12 päivänä lokakuuta 2004

Asian ratkaisevaan käsittelyyn valiokunnassa ovat ottaneet osaa

  • pj. Tuija Brax /vihr
  • jäs. Esko Ahonen /kesk
  • Lasse Hautala /kesk
  • Tatja Karvonen /kesk
  • Petri Neittaanmäki /kesk
  • Heli Paasio /sd
  • Lyly Rajala /kok
  • Jukka Roos /sd
  • Tero Rönni /sd
  • Petri Salo /kok
  • Pertti Salovaara /kesk
  • Minna Sirnö /vas
  • Timo Soini /ps
  • Jan Vapaavuori /kok

Valiokunnan sihteerinä on toiminut

valiokuntaneuvos  Risto  Eerola