Ehdotus

EU:ssa on jo useiden vuosien ajan käyty poliittista keskustelua yleishyödyllisten palveluiden (Services of General (Economic) Interest) asemasta EU-lainsäädännön soveltamisessa. Taustalla ovat olleet mm. huolet ja epäilyt verkostotoimialojen liberalisoinnin sekä perustamissopimuksen kilpailua ja valtiontukia koskevien määräysten negatiivisista vaikutuksista näiden palveluiden tuottamiseen.

Komissio on antanut aiheesta tiedonannot vuosina 1996 ja 2000. Molemmissa tiedonannoissa todettiin varsin selkeästi, että EU:n lainsäädäntökehikko on toiminut moitteettomasti eikä aihetta perustamissopimuksen tai muun EU-lainsäädännön muuttamiselle ole.

Komissio julkaisi 21.5.2003 vihreän kirjan yleishyödyllisistä palveluista. Tällä asiakirjalla komissio haluaa avata virallisen ja jäsentyneen keskustelun unionin asemasta yleishyödyllisille palveluille asetettujen tavoitteiden määrittelyssä ja kyseisten palveluiden organisoinnista, rahoituksesta ja arvioinnista sekä mahdollisesta oikeudellisesta sääntelystä.

Euroopan unionin yleishyödylliset palvelut muodostavat monimutkaisen ja jatkuvassa muutostilassa olevan alan, jolle on ominaista muun muassa, että palvelut kattavat hyvin monenlaista toimintaa laajoista yhteysverkkoja tarvitsevista toimialoista (energia, postipalvelut, liikenne ja televiestintä) aina terveydenhoito-, koulutus- ja sosiaalipalveluihin sekä vesihuoltoon. Tämän lisäksi niitä tarjotaan Euroopan tai jopa maailmanlaajuisella tasolla ja vastaavasti puhtaasti paikallisella tasolla. Niitä tarjotaan myös eri lähtökohdista; osa on markkinalähtöisiä ja osa markkinoista riippumattomia.

Valtioneuvoston kanta

Suomen kannalta keskeinen lähtökohta on se, että yleishyödyllisiä palveluita koskevien perusratkaisujen, mukaan lukien palveluiden laajuuden määrittely, tulee myös jatkossa olla jäsenvaltioiden toimivallassa.

Vihreässä kirjassa yleishyödyllisiksi palveluiksi katsotut palvelut ovat luonteeltaan ja tarkoitukseltaan hyvin erilaisia toimintoja, joiden käsittelylle yhtenä ilmiönä ei Suomen näkemyksen mukaan ole perusteita eikä ymmärrettävää tarvetta.

Suomi suhtautuu varauksellisesti ajatukseen yleishyödyllisiä palveluita koskevasta puitesääntelystä. Mahdolliset EU-lainsäädännön tulkintaepäselvyydet ja kehittämistarpeet on Suomen näkemyksen mukaan syytä ratkaista kunkin EU-lainsäädäntösektorin osalta asianosaisen lainsäädännön avulla. Tämä edellyttää sektorikohtaisia keskusteluja, joissa kyetään täsmentämään ongelmien luonne ja löytämään tarvittavat ja asianmukaiset ratkaisut.

Sama pätee tarpeeseen arvioida yleishyödyllisten palveluiden toimintaa horisontaalisesti. Tarve yhteisiin arviointiprosesseihin on selvitettävä eri sektoreilla.

EY:n tuomioistuimen uusimman ratkaisun analysointi on Suomessa vielä kesken. Suomen yleisenä lähtökohtana on se, että jäsenvaltioilla tulee säilyttää vapaus valita, millä tavoin ne rahoittavat yleishyödylliset palvelut. Eri rahoitusmalleja käytettäessä on kuitenkin varmistettava, ettei yleishyödyllisten palveluiden hoitamiseen saatua erityisasemaa tai yleishyödyllisten palveluiden hoitamiseen saatua korvausta käytetä väärin kilpailulle avoimilla markkinoilla. Yleishyödyllisiin palveluihin kohdistettu tuki ei siten saa kohdentua yrityksen muuhun, palveluvelvoitteen ulkopuoliseen toimintaan.

Suomi pitää ajatuksia puitedirektiivistä ongelmallisina myös julkisten hankintojen näkökulmasta. Ostettavien palveluiden laadun tasosta tulee myös jatkossa päättää kansallisella tai paikallisella tasolla.

Suomi pitää toivottavana, että kysymys vähäarvoisista hankinnoista ratkaistaan yhteisötasolla siten, että sovitaan yhteinen ja selkeä raja hankinnoille, joiden osalta EU-lainsäädäntö ei vaadi kilpailuttamista.

Sähkö- ja kaasumarkkinoiden näkökulmasta yleishyödyllisten palveluiden yleisiä yhteisiä puitteita ei tarvita, koska alakohtainen sääntely on yksityiskohtaista. Tällainen puitedirektiivi voi olla jopa haitallinen, jos siinä ei voida ottaa huomioon eri alojen erityispiirteitä.

Suomi ei tue ajatusta sähkö- ja kaasumarkkinoille perustettavasta Euroopan tason sääntelyviranomaisesta.

Suomi ei tue ajatusta energiamarkkinoille asettavista hintakatoista.

Sähköisen viestinnän ja postitoimialan kannalta ei tulisi luoda yleishyödyllisille palveluille yhtenäistä sääntelypohjaa. Toimialakohtainen sääntely on kaikkia yleishyödyllisiä palveluja koskevaa yhteistä sääntelyä tehokkaampaa.

Julkisen maaliikenteen kannalta tulee suosia sektorikohtaista lähestymistapaa. Tarvetta horisontaaliseen puitesääntelyyn ei ole.

Suomen käsityksen mukaan oikeusvarmuuden ja järjestelmien toimivuuden kannalta on tärkeää, että lakisääteiset, pakolliset sosiaaliturvajärjestelmät, mukaan lukien toimeentuloa turvaavat järjestelmät sekä julkiset sosiaali- ja terveyspalvelut, ovat jatkossakin taloudellisen toiminnan käsitteen ja sitä koskevan sääntelyn ulkopuolella.

Yleisiä säädöksiä muista kuin taloudellisista yleishyödyllisistä palveluista tulee välttää yhteisötasolla ja pitäytyä alakohtaiseen lainsäädäntöön niillä aloilla, missä yhteisöllä on toimivaltaa. Yleishyödyllisille palveluille asetettavia vaatimuksia on syytä tarkastella alakohtaisesti, koska palvelualat eroavat rakenteeltaan ja sisällöltään toisistaan.

Suomi katsoo, että julkiseen koulutusjärjestelmään perustuvat koulutuspalvelut sekä julkiset kulttuuripalvelut tulee säilyttää taloudellisen toiminnan käsitteen ja sitä koskevan sääntelyn ulkopuolella. Myös työvoiman koulutuksen ja muiden julkisten työvoimapalveluiden tulee jatkossa kuulua taloudellisen toiminnan käsitteen ulkopuolelle.

Vesihuoltopalvelujen osalta lähtökohtana on, että palvelut turvataan kansallisella lainsäädännöllä eikä näin ollen ole tarvetta säätää yleishyödyllisistä palveluista yhteisön tasolla.

Suomi ei näe tällä hetkellä EU:n sisäisestä kehityksestä syntyvää tarvetta muuttaa EU:n politiikkaa GATS-neuvotteluissa. Vaikutukset GATS:n soveltamisen kannalta on selvitettävä, jos luodaan tai syntyy yhteys GATS-sopimuksen sisältämän julkisen palvelun määritelmän ja nyt esillä olevien yleishyödyllisten palvelujen välille.

Kehitysmaille olisi hyödyllistä tarjota apua alakohtaisen sääntelyn luomisessa. Esimerkiksi vedenjakelun ym. elintärkeiden palvelujen osalta olisi sääntelyssä kiinnitettävä huomiota alan toimijoille asetettaviin vaatimuksiin sekä voittoihin ja asiakkailta perittäviin maksuihin kohdistettaviin rajoituksiin.