Perustelut
Esityksessä ehdotetaan katsastustoiminnan valvontamaksun
alentamista nykyisestä 2,90 eurosta 2,20 euroon. Maksu
perittäisiin ajoneuvojen katsastustoiminnan valvontamaksusta
annetun lain (960/2013) mukaan jatkossakin
jokaisesta maksukauden aikana tehdystä ajoneuvoliikennerekisterin
merkitystä katsastuksesta ja jälkitarkastuksesta.
Hallituksen esitys liittyy vuoden 2015 valtion talousarvioesitykseen
(HE 131/2014 vp).
Liikenteen turvallisuusvirasto valvoo katsastustoimintaa nykyisin
mm. suorittamalla käyntejä katsastusasemille,
tekemällä ajoneuvoliikennerekisterin tietoihin
ja vikatilastoihin liittyviä tarkastuksia sekä osallistumalla
tienvarsitarkastuksiin. Katsastuksia tehdään vuosittain
yhteensä noin 3 300 000 kappaletta.
Liikenne- ja viestintävaliokunta on korostanut vuonna
2014 voimaan tulleiden katsastustoiminnan järjestämistapaa
koskevien lakimuutosten käsittelyn yhteydessä (LiVM
13/2013 vp), että katsastustoiminnan
valvonta ja valvonnan resurssit tulee jatkossa järjestää mahdollisimman
tehokkaasti ja kattavasti.
Valiokunnan saaman selvityksen mukaan Liikenteen turvallisuusvirasto
on etsinyt katsastustoiminnan valvontaan uusia ja aiempaa tehokkaampia
toimintamalleja. Uusi valvontamalli keskittyy toimipaikkojen laatua
mittaavan suorituskykymittauksen käyttöön,
tilastolliseen laadunvalvontaan sekä valvontapalvelujen
hankkimiseen ulkopuolisilta palveluntuottajilta. Testiautotarkastuksia
katsastusasemilla tehdään jatkossakin edelleen,
mutta sen sijaan huomattavia kustannuksia aiheuttavan testirekan
hankinnasta luovutaan. Valiokunta pitää tienvarsitarkastuksia
erityisesti raskaan liikenteen osalta tärkeinä myös
jatkossa.
Katsastustoiminnan valvonnan kokonaiskustannuksiksi on arvioitu
noin 7 329 000 euroa vuodessa. Valiokunnan saaman
selvityksen mukaan nykyisen katsastustoiminnan valvontamaksun maksukertymä on
kuitenkin huomattavasti toteutuvia valvontakustannuksia suurempi.
Uusilla toimintamalleilla ja kilpailutuksilla on saatu aikaan siinä määrin
säästöjä, että valvontakustannukset
ovat merkittävästi pienempiä kuin aiemmin
arvioitiin. Erityisesti tämä koskee ulkopuolisten
sopimuskumppanien toteuttamien tarkastuksen kustannuksia. Myös
nykyisin katsastusorganisaatioilta edellytetty ISO 9001:2008-laadunhallintajärjestelmä
vähentää saadun
selvityksen mukaan viranomaistyön määrää.
Valiokunta pitää erittäin hyvänä ja
oikeansuuntaisena kehityksenä, että katsastustoiminnan
valvonnan kustannuksia on saatu alennettua aiemmin arvioidusta tasosta
ja valvontamaksua voidaan näin ollen laskea. Nykyisen valvontamaksun
on arvioitu olevan noin 8 prosenttia katsastuksen keskihinnasta
Suomessa, mutta katsastuksen hinnoissa on kuitenkin edelleen huomattavia
alueellisia eroja. Valiokunta pitää asianmukaisena,
että maksujen aleneminen näkyisi jatkossa myös
kuluttajahinnoissa.
Valiokunta viittaa katsastustoimintaa koskevan sääntelyn
uudistamisen yhteydessä ehdottamaansa ja eduskunnan hyväksymään
lausumaan (LiVM 13/2013 vp) ja toteaa,
että edelleen on hyvin tärkeää seurata
ja arvioida katsastustoiminnan puolueettomuuden, riippumattomuuden ja
muun asianmukaisuuden turvaamiseen liittyvien säännösten
noudattamista ja vaikutuksia, markkinoiden sekä alueellisen
palvelutarjonnan ja hintojen kehittymistä sekä raskaan
liikenteen katsastusverkoston riittävyyttä.
Hallituksen esityksen perusteluista ilmenevistä syistä ja
saamansa selvityksen perusteella valiokunta pitää esitystä tarpeellisena
ja tarkoituksenmukaisena.