LISÄTALOUSARVIOALOITE 1/2002 vp

LTA 1/2002 vp - Mikko Kuoppa /vas ym.

Tarkistettu versio 2.0

Puolustusmateriaalihankintoihin sisältyvän uuden tilausvaltuuden hyväksymättä jättäminen

Eduskunnalle

Vuoden 2002 lisätalousarviossa esitetään puolustusvoimille uutta 588,7 miljoonan euron tilausvaltuutta valmiusprikaatien ja liikkuvuuden kehittämiseksi. Tämä valmiusyhtymien varustamisen täydentämiseksi (VYV 2) nimetty tilausvaltuus budjetoitaisiin vuosille 2003—2008, mutta kuten momentin selvitysosasta ilmenee, tarkoituksena on tehdä jo tänä vuonna sitovia sopimuksia taistelupanssarivaunuista. Aikaisemmin puolustusministeriö on kertonut suunnitelmasta, jonka mukaan Saksasta ostettaisiin 100 kappaletta käytettyjä Leopard 2A4 -panssarivaunuja. Tämä on nähtävästi syynä siihen, että tilausvaltuus, jota ilmeisesti oli kaavailtu vuoden 2003 varsinaiseen talousarvioon, on aikaistettu jo vuoden 2002 lisätalousarvioon.

Puolustusvoimille on 2000-luvulla myönnetty jo useita suuria tilausvaltuuksia puolustusmateriaalin hankkimiseksi. Jos nyt esitettävä uusi 588,7 miljoonan euron tilausvaltuus hyväksytään, 2000-luvun kolmen ensimmäisen vuoden talousarvioihin sisältyy jo yli 2 100 miljoonan euron arvosta uusia hankintaohjelmia puolustusvoimille. Tämä on erittäin paljon tilanteessa, jossa moniin sosiaalisiin kohteisiin, kuten kansalaisten terveydenhoidon turvaamiseen, tarvittaisiin kipeästi lisää voimavaroja. Nyt esitettävä uusi hankintaohjelma on suurin 2000-luvun tilausvaltuuksista.

Emme pidä tällaista suuntausta hyväksyttävänä emmekä pidä aiheellisena tällaista kiirehtimistä ja tilausvaltuuden aikaistamista nykyisessä tilanteessa. Tilausvaltuuteen sisältyvällä panssarivaunuhankkeella edistettäisiin ilmeisesti asevoimien Nato-yhteensopivuutta, eikä hankkeen tarpeellisuutta ole mielestämme riittävän hyvin perusteltu. Tästä syystä katsomme, että mainittu tilausvaltuus tulisi poistaa lisätalousarviosta.

Edellä olevan perusteella ehdotamme kunnioittaen,

että eduskunta ei hyväksy valtion vuoden 2002 lisätalousarvion momentin  27.10.16 perusteluja siltä osin kuin niissä on kyse valmiusyhtymien varustamisen täydentämisen tilausvaltuudesta (VYV 2).

Helsingissä 17 päivänä toukokuuta 2002

  • Mikko Kuoppa /vas
  • Veijo Puhjo /vas