LISÄTALOUSARVIOALOITE 23/2013
vp
LTA 23/2013
vp - Jari Lindström /ps
Tarkistettu versio 2.0
Määrärahan osoittaminen valtakunnallisen
oppisopimuksen kehittämiskeskuksen perustamiseen Kouvolaan
Eduskunnalle
Oppisopimuskoulutuksella voidaan rakentaa yksilöllisiä,
motivoivia koulutuksia. Oppisopimuskoulutuksen onnistuminen edellyttää,
että oppisopimustoimistoilla on mahdollisuus markkinoida
koulutusmallia ja etsiä erityistarpeisiin tarkoitettuja
oppisopimustyöpaikkoja. Nykyiset resurssit ovat riittämättömät.
Suomessa on n. 80 oppisopimustoimistoa. Verkosto on laaja, mutta
Suomesta puuttuvat oppisopimusmarkkinat. Valtakunnallinen oppisopimuksen
kehittämiskeskus olisi hallinnon ja yritysten yhteisesti
rahoittama, yritysvetoinen oppisopimusmarkkinoiden kehittämisen
ja edistämisen vastuu-organisaatio.
Oppisopimuskoulutuksen asemaa ja sen kehittymistä yhteiskunnassa
parantaisi yritysvetoinen valtakunnallinen oppisopimuksen kehittämiskeskus.
Keskuksen tehtäviin tulisi kuulua myös työvoimapoliittisen
koulutuksen kehittäminen. Uusi oppisopimuksen valtakunnallinen
kehittämiskeskus tulisi rahoittaa opetusministeriön
ja työ- ja elinkeinoministeriön budjeteista esim. 60—70 % ja
loppu toiminnan rahoitus kerättäisiin yrityksiltä.
Keskuksen toimintaan tulisi sitouttaa keskeiset yrittäjäjärjestöt.
Keskuksen rooli olisi kehittää nuorten
oppisopimusmarkkinoita valtakunnallisesti ja oppisopimuskoulutusta
kouluttautumisväylänä, toimia oppisopimuskoulutuksen valtakunnallisena
kehittämisen vastuuorganisaationa. Oppisopimustoimistot
ja -keskukset toimisivat nykyisen mallin mukaan.
Suomesta puuttuu oppisopimuskoulutuksen markkinat eli valtakunnallinen
oppisopimuspaikkojen välitys, sama koskee myös
työvoimapoliittisen koulutuksen työpaikkojen hankintaa.
Valtakunnallisen oppisopimuskeskuksen tehtävänä on siis
kaiken yrityslähtöisen koulutuksen edistäminen
Suomessa. Järjestelmällä tuotaisiin
tehokkuutta oppisopimuskoulutusjärjestelmään,
kun oppisopimuskoulutuksesta kiinnostuneet opiskelijat ja koulutuspaikan
tarjoajat kohtaisivat helpommin. Alan kehittäminen yhteistyössä yritysten
kanssa yritysvetoisena toimintana takaisi oppisopimuskoulutuksen
ja työvoimapoliittisen koulutuksen tarkoituksenmukaisuuden.
Samalla se varmistaisi opetuksen sisältöjen kehittämistä yritysten
ja työelämän tarpeiden mukaisesti Kun keskus
toimii irrallaan oppilaitoksista, valvoo se myös opetuksen
laatua työelämälähtöisesti.
Kehittämiskeskuksen perustaminen vapauttaisi oppisopimustoimistojen
ja -keskusten resursseja niiltä osin kuin toimistot tekevät
oppisopimuspaikkojen hankintaa. Vapautuvaa työpanosta voitaisiin
suunnata varsinaisen koulutuksen ohjaamiseen ja suunnitteluun.
Esitän valtakunnallisen oppisopimuksen kehittämiskeskuksen
perustamista vaiheittain, siten että 1. vaiheessa toteutettaisiin
rakennusalan valtakunnallinen oppisopimuksen kehittämiskeskus.
Tämän toiminnan tulosten perusteella vuoden kuluttua
lisättäisiin resursseja laajentaa keskuksen toiminta
muille toimialoille. Nyt esitetyllä määrärahalla
pystytään kustantamaan 2013—2014 toiminnat.
2013 olisi toiminnan pystyyn nostamista ja yritysrahoituksen varmistamista.
Toiminta aloitettaisiin vuoden 2014 alusta tavoitteena valtakunnalliset
kokonaispalvelut, ensin rakennusalalle toteutettuna.
Edellä olevan perusteella ehdotan,
että eduskunta ottaa valtion vuoden 2013 lisätalousarvioon
momentille 32.30.51 lisäyksenä 1
950 000 euroa valtakunnallisen oppisopimuksen kehittämiskeskuksen
perustamiseen ja verkostojen rakentamiseen siten, että 1. vaiheessa
keskitytään rakennusalan valtakunnallisten toimintojen
perustamiseen.
Helsingissä 28 päivänä toukokuuta
2013