LISÄTALOUSARVIOALOITE 26/2013 vp

LTA 26/2013 vp - Pirkko Mattila /ps 

Tarkistettu versio 2.0

Määrärahan osoittaminen LAGUNA-hankkeeseen

Eduskunnalle

LAGUNA (Large Apparatus for Grand Unification and Neutrino Astronomy) on suurikokoinen eurooppalaisen maanalaisen tutkimuslaboratorion rakentamisen tutkimista varten muodostettu Euroopan komission rahoittama monikansallinen konsortio. Pohjois-Pohjanmaalla Pyhäjärvellä sijaitsee kaivos, joka voidaan ottaa maanalaisfysiikan tutkimuskäyttöön kaivostoiminnan loputtua. Hanke on toteutuessaan merkittävä tutkimustoiminnan ja elinkeinoelämän kannalta.

Edellä olevan perusteella ehdotan,

että eduskunta ottaa valtion vuoden 2013 lisätalousarvioon momentille  32.20.40 lisäyksenä 1 000 000 euroa Oulun Eteläisen Instituutin tutkimustoiminnan kehittämiseen LAGUNA-hankkeen toteutumisen varmistamiseksi Suomessa.

Helsingissä 28 päivänä toukokuuta 2013

  • Pirkko Mattila /ps