MAA- JA METSÄTALOUSVALIOKUNNAN LAUSUNTO 11/2011 vp

MmVL 11/2011 vp - VNS 1/2011 vp

Tarkistettu versio 2.0

Valtioneuvoston selonteko valtiontalouden kehyksistä vuosille 2012—2015

Valtiovarainvaliokunnalle

JOHDANTO

Vireilletulo

Eduskunta on 13 päivänä lokakuuta 2011 lähettäessään valtioneuvoston selonteon valtiontalouden tarkistetuista kehyksistä vuosille 2012—2015 (VNS 1/2011 vp) valmistelevasti käsiteltäväksi valtiovarainvaliokuntaan samalla päättänyt, että muut erikoisvaliokunnat voivat halutessaan antaa lausuntonsa valtiovarainvaliokunnalle.

Asiantuntijat

Valiokunnassa ovat olleet kuultavina

lainsäädäntöneuvos Jyri Inha ja neuvotteleva virkamies Kirsti Vallinheimo, valtiovarainministeriö

osastopäällikkö Heimo Hanhilahti, talousjohtaja Hannele Laihonen, metsäneuvos Marja Hilska-Aaltonen ja neuvotteleva virkamies Heikki Piiparinen, maa- ja metsätalousministeriö

ylijohtaja Hannu Raitio, Metsäntutkimuslaitos

toimitusjohtaja Jouko Setälä, ProAgria Maaseutukeskusten Liitto

kehittämispäällikkö Pekka Ripatti, Metsätalouden kehittämiskeskus, Tapio

johtaja Seppo Aaltonen ja kehittämisasiantuntija Lasse Lahtinen, Maa- ja metsätaloustuottajain Keskusliitto MTK ry

toiminnanjohtaja Jonas Laxåback, Svenska Lantbruksproducenternas Centralförbund SLC

erikoistutkija, tekniikan tohtori Heikki Lehtonen, MTT Taloustutkimus

toiminnanjohtaja Jyrki Jalkanen, Kauppapuutarhaliitto ry

varatoimitusjohtaja Simo Jaakkola, Koneyrittäjien liitto ry

metsäasioiden päällikkö Jouni Väkevä, Metsäteollisuus ry

VALIOKUNNAN KANNANOTOT

Perustelut

Maatalous

Valiokunta pitää tärkeänä maatalouden ja maaseudun kilpailukyvyn ja rakennekehityksen edistämistä. Maatalouspolitiikalla tulee tukea aktiivitilojen toiminnan kannattavuutta, viljelijöiden nousevaa tulokehitystä ja kotimaisiin raaka-aineisiin perustuvan elintarviketuotannon säilyttämistä nykytasolla. Tärkeätä on kehittää perheviljelmiin perustuvaa maataloutta siten, että tavoitteena on sen tuottavuuden nostaminen ja kilpailukyvyn parantaminen.

Selonteossa on todettu, että maa- ja metsätalousministeriön hallinnonalalle asetetaan 110 miljoonan euron menosäästöt vuoteen 2015 mennessä. Tästä vähennyksestä noin 40 miljoonaa kohdistuu maatalouden tukimomenteille. Valiokunta toteaa, että vuonna 2014 toteutetaan EU:n maatalouspolitiikan uudistus, eivätkä uudistuksen kokonaisvaikutukset ole vielä tiedossa. Vaikka muutokset EU-tukien kokonaisrahoituksessa ovat tämänhetkisten arvioiden mukaan pieniä, tukijärjestelmän viherryttäminen ehdotetulla tavalla lisää todennäköisesti kustannuksia ainakin osalla maatiloista Suomessa. Valiokunta kiinnittä huomiota siihen, että tältä osin ennakoitavissa oleva kustannusten nousu koskee erityisesti niitä tiloja, jotka ovat mittakaava- ja erikoistumishyötyjä tavoitellen laajentaneet tuotantoa viime vuosina. Maatalousuudistuksen vaikutuksiin on varauduttava.

Valiokunta kiinnittää huomiota siihen, että maatalous siirtyi nopeasti vuosien 2007—2008 aikaisempia paremman kannattavuuden ja maataloustulon vuosista alhaisen tulotason ja kannattavuuden vuosiin 2008—2011. Suunta ei ole muuttumassa lähivuosina, ellei selvää käännettä ja voimakasta nousua maataloustuotteiden hinnoissa tapahdu vuoden 2011 jälkeen. Viljelijöiden tulotason ylläpitäminen on lisäksi vaikeaa tilanteessa, jossa maatalouden tuottavuutta ja rakennetta tulee kehittää samaan aikaan, kun tässä suhteessa kriittisten tuotantopanosten hinnat pysyvät korkeina. Tarvitaan myönteistä kehitystä maatalouden rakenteeseen ja maatilojen tuotto-kustannussuhteeseen sekä maataloustuotteiden hintojen nousua kuin myös maatalouden kilpailukyvyn parantumista, jotta tukien osuus maatalouden kokonaistuotoista voi alentua.

Valiokunta toteaa, että laajentavien tilojen haasteena on jatkossakin se, että vieraan pääoman lisääminen ensi vaiheessa heikentää kannattavuutta ja vasta viiveellä parantaa sitä. Myönteisen rakennekehityksen takaamiseksi ja tulotason kehityksen turvaamiseksi maatalouden tukiin tarvitaan vakautta ja pitkäjänteisyyttä. Korostaen sitä, että niin tulo- kuin rakennetuetkin ovat tärkeitä maatalouden kehittämisen kannalta, valiokunta pitää erittäin tärkeänä, että hallitus seuraa nuorten viljelijöiden tilojen ja aktiivitilojen kannattavuuden kehitystä kaikilla tuotannonaloilla ja ryhtyy tarvittaessa toimiin toimintaedellytysten turvaamiseksi. Valiokunta kiinnittää huomiota maidontuotannon kannattavuuden turvaamiseen ja lihantuotannon kannattavuuden parantamiseen. Erittäin tärkeää on myös, että maataloustuotteiden vienninedistämistämistoimia tehostetaan.

Viitaten edellä esitettyyn valiokunta toteaa, että erityisesti tilakoon kasvu edellyttää rakennetukien riittävyyttä ja hyödyntämistä, koska muuten investointien kannattavuus jää näillä näkymin alhaiseksi korkeina pysyvien panoshintojen vuoksi. Rakennetukien tarvetta voivat lisäksi jatkossa kasvattaa erilaiset ympäristö- ja eläinten hyvinvointitavoitteet, koska niihin vaikuttavat asiat usein määritellään maatilan investointien yhteydessä.

Valiokunnan saaman selvityksen mukaan vuonna 2011 pääosin maa- ja porotalouden rakennetukiin myönnettävien rakennetukiavustusten myöntömäärät jäänevät selvästi pienemmiksi kuin vuoden 2011 käyttösuunnitelmassa niihin varattu 94 miljoonaa euroa. Tämä johtuu ennen kaikkea viljelijöiden investointiaktiivisuuden vähentymisestä, koska maatalouden kannattavuustilanne on vaikea. Tilanne on jatkunut jo pari viime vuotta. Tästä huolimatta investointien rahoittamisessa käytettävän Maatalouden kehittämisrahaston (Makeran) rahoitustilanteen heikkeneminen jatkuu lähivuosina, koska Makeralle ei kerry merkittäviä tuloja, jotka ylläpitäisivät sen tasetta, eikä siirtoja valtion talousarviosta ole myöskään tiedossa. Valtiontalouden kehyksiin ei sisälly lainkaan määrärahaa talousarviosta Makeraan. Nykytasoinen varojen käyttö Makerasta on alustavien laskelmien mukaan mahdollista vuoteen 2014 asti, jonka jälkeen vuosina 2015 ja 2016 varoja voidaan käyttää vain noin puolet nykyisestä. Seuraavan EU:n rahoituskauden on tarkoitus alkaa vuonna 2014, eikä rakennetukien tukikohtaisista määristä ja niihin saatavasta EU:n osarahoituksesta ole vielä tietoa.

Valiokunta toteaa, että Makeran toiminta- ja taloussuunnitelmaa vuosille 2013—2016 ollaan parhaillaan valmistelemassa. Valiokunta katsoo, että maatalouden rakennetuen turvaaminen pitkällä aikavälillä on Suomen maatalouselinkeinon kehittämisen keskeisimpiä haasteita. Sen vuoksi Makeran pääoma on turvattava ja se on säilytettävä edelleen maatalouden rakenteen kehittämisen keskeisenä rahoitusvälineenä.

Valiokunta pitää ensisijaisena, että maataloudelle maksettava tuki kohdentuu niin, että se edistää sekä kilpailukykyä että maataloudelle asetettuja eri tavoitteita. Näihin tavoitteisiin pääseminen edellyttää vahvaa asiantuntemusta, jolla on keskeinen asema politiikkaohjelmien ja -toimenpiteiden valmistelussa. Asetelma on haasteellinen myös maa- ja elintarviketalouden tutkimukselle, jonka on tuotettava integroitu kokonaisnäkemys politiikkaohjauksen vaikutuksista eri tavoitteisiin, lähtien tilatason mahdollisuuksista ja mukaan lukien markkinoiden kehitys. Pitkäjänteiset tutkimusrahoitusrakenteet luovat vahvaa asiantuntijaosaamista maatalouspolitiikan, maatalouden ja laajemmin maaseudun kehittämisen eri osa-alueille. Valiokunta pitää tärkeänä, että tutkimustoimintaan osoitetaan riittävä rahoitus ja että maaseudulle tarpeelliset koulutus- ja neuvontapalvelut turvataan.

Metsätalous

Valtiontalouden kehyksissä vuosille 2012—2015 metsätalouteen osoitetut määrärahat vähenevät viime kevään kehyspäätökseen verrattuna noin 20 miljoonaa euroa vuodessa. Vähennykset aiheutuvat lähes kokonaan hallitusohjelman mukaisista säästöistä. Suurimmat säästöt kohdistuvat ns. KEMERA-tukeen ja pienpuun energiatukeen.

Valiokunta toteaa, että vuonna 2011 on KEMERA-töihin budjetoitu valtiontukea 76 miljoonaa euroa. Tämän vuoden määrärahatarpeeksi maa- ja metsätalousministeriö on arvioinut 90—95 miljoonaa euroa, joten kuluvana vuonna tehtäviä töitä siirtyy rahoitettaviksi 10—15 miljoonaa euroa vuoden 2012 määrärahasta, kun otetaan huomioon myös lisätalousarvioesitys. Loppuvuoden 2011 määrärahatarpeeseen vaikuttavat olennaisesti vuoden 2010 myrskytuhojen jälkeisten metsäviljelytöiden toteutustilanne sekä vuonna 2010 korjatun energiapuun haketusmäärät. Valtion III lisätalousarvioesityksessä 2011 ehdotetaan momentilta 30.60.47 (Pienpuun energiatuki) siirrettäväksi 3,75 miljoonaa euroa momentille 30.60.44 (Tuki puun tuotannon kestävyyden turvaamiseen). Koska momentin 30.60.47 määräraha on siirtomääräraha, kyseisen momentin määrärahaa siirtyisi käytettäväksi 9,75 miljoonaa euroa vuoden 2012 aikana. Vuonna 2012 olisi momentilla siten yhteensä käytettävissä 17 miljoonaa euroa. Määrärahaa voidaan kuitenkin käyttää vasta pienpuun energiatukijärjestelmän tultua voimaan.

Kun kyseiset metsätalouden määrärahat ovat jo viime vuosien valtion talousarvioissa olleet edellä todetun mukaisesti riittämättömiä ja ovat sitä tänäkin vuonna, valiokunta kiinnittää huomiota määrärahavähennysten aiheuttamaan erittäin vaikeaan tilanteeseen. Valiokunta painottaa sitä, että ehdotettu alhainen määrärahataso edellyttää joko tukijärjestelmien uudelleen arviointia kokonaan tai metsänhoidollisista tavoitteista tinkimistä. Valtioneuvoston selonteossa valtiontalouden tarkistetuista kehyksistä vuosina 2012—2015 todetaan, että määrärahojen niukentuessa tukijärjestelmien vaikuttavuuden ylläpito edellyttää tuettavien töiden, tukiehtojen ja tukitasojen tarkistamista. Valiokunta korostaa sitä, että puuntuotanto on poikkeuksellisen pitkäjänteistä toimintaa, jossa metsien hoitoon ja perusparannukseen tehtyjen investointien tuoma hyöty realisoituu vasta vuosikymmenten päästä. Vaikuttavuuden saamiseksi nuoren metsän hoidon tukea tulee suunnata siten, että pääosa työstä suuntautuu taimikonhoitotöihin. Kansantalouden näkökulmasta on perusteltua edistää kestävää metsätaloutta ja varmistaa tulevaisuuden puuntuotanto.

Valiokunta toteaa, että kestävällä metsätaloudella hillitään myös ilmastonmuutosta ja parannetaan mahdollisuuksia uusiutuvan energian käyttöön. Kehysehdotuksen mukainen rahoitus onkin erittäin ongelmallinen paitsi puuntuotannon turvaamisen osalta myös pienpuun energiakäytön lisäämisen kannalta. Valiokunta kiinnittää tässä yhteydessä erityistä huomiota siihen, että energiapuun käyttöä on kaavailtu nostettavan aiemmin Kansallinen metsäohjelma 2015:ssä (KMO) tavoitellusta 8—10 miljoonasta kiintokuutiometrin vuotuisesta käytöstä 15 miljoonaan kiintokuutiometriin. Suomi on sitoutunut nostamaan uusiutuvien energialähteiden osuuden nykyisestä 28 prosentista 38 prosenttiin vuoteen 2020 mennessä. Lisäystavoitteesta metsähakkeen osuus on yli puolet.

Etelä-Suomen metsien monimuotoisuuden toimintaohjelma (METSO-ohjelma) on kokonaisuus, jota on tähän saakka toteutettu tasapainoisesti sekä maa- ja metsätalousministeriön että ympäristöministeriön määrärahoilla. Maa- ja metsätalousministeriön rahoittamat toimenpiteet kohdistuvat talousmetsiin ja ympäristöministeriön toimenpiteet suojelualueille. Kun lähes 90 prosenttia Suomen metsistä on talousmetsiä, talousmetsien käsittely on keskeisessä asemassa monimuotoisuuden turvaamisessa. Tähän saakka ohjelman rahoituksesta on maa- ja metsätalousministeriön osuus ollut noin 40 prosenttia ja ympäristöministeriön osuus noin 60 prosenttia. Valiokunta toteaa, että kehyspäätöksen seurauksena ohjelman tasapainoinen toteuttaminen vaikeutuu, koska maa- ja metsätalousministeriön määrärahaa supistetaan, kun taas ympäristöministeriön METSO-rahoitusta esitetään lisättäväksi hallitusohjelman mukaisesti. Määrärahan supistumisen seurauksena maa- ja metsätalousministeriön käytettävissä oleva määräraha menee kehyskauden lopussa lähes kokonaisuudessaan vanhojen ympäristötukisopimusten uusimiseen, eikä uusia METSO-kohteista tehtäviä sopimuksia juurikaan voida solmia. Kokonaistavoitteiden saavuttamisen kannalta valiokunta pitää erittäin tärkeänä, että myös maa- ja metsätalousministeriön hallinnonalalla METSO-ohjelman toteutus turvataan.

Metsäntutkimuksen edellytyksiin kehyskaudella vaikuttaa keskeisesti resurssien väheneminen. Metsäntutkimuksen resurssit vähenevät maa- ja metsätalousministeriön hallinnonalalle ja eri hallinnonaloille yhteisesti kohdistettavilla säästöillä. Valiokunta toteaa, että resurssien leikkaaminen on erittäin ongelmallista, koska metsäalalla tutkimustiedon tarve kasvaa koko ajan.

Lausunto

Lausuntonaan maa- ja metsätalousvaliokunta esittää,

että valtiovarainvaliokunta ottaa edellä olevan huomioon.

Helsingissä 28 päivänä lokakuuta 2011

Asian ratkaisevaan käsittelyyn valiokunnassa ovat ottaneet osaa

  • pj. Jari Leppä /kesk
  • vpj. Lauri Heikkilä /ps
  • jäs. Markku Eestilä /kok
  • Satu Haapanen /vihr (osittain)
  • Lasse Hautala /kesk
  • Anne Kalmari /kesk
  • Timo V. Korhonen /kesk
  • Pirkko Mattila /ps
  • Jari Myllykoski /vas
  • Mats Nylund /r
  • Janne Sankelo /kok
  • Arto Satonen /kok
  • Katja Taimela /sd
  • Reijo Tossavainen /ps
  • Tytti Tuppurainen /sd
  • vjäs. Raimo Piirainen /sd
  • Simo Rundgren /kesk (osittain)
  • Eero Suutari /kok

Valiokunnan sihteerinä on toiminut

valiokuntaneuvos Carl Selenius

valiokuntaneuvos Jaakko Autio

ERIÄVÄ MIELIPIDE

Perustelut

Valtiontalouden kehyksiin vuosille 2012—2015 suunnitellut leikkaukset ovat suuressa ristiriidassa hallituksen ohjelman kanssa. Kehykset vaarantavat sekä suomalaisen ruuan tuotannon kannattavuuden, kansallisen metsäohjelman toteutumisen että sitoumukset uusiutuvan energian lisäämiseen.

Hallitusohjelmassa on sitouduttu esimerkiksi eduskunnan hyväksymän Suomen kansallisen ruokastrategian toteuttamiseen, tavoitteena on kaksinkertaistaa Suomen elintarviketalouden arvo vuoteen 2030 mennessä. Tästä huolimatta hallitus heikentää kotimaisen ruoantuotannon edellytyksiä leikkaamalla maa- ja metsätalousministeriön hallinnonalalta 110 miljoonaa euroa vuoteen 2015 mennessä.

Sitoumusten ja tekojen räikeä ristiriita näkyy myös hallituksen tavoitteessa uusiutuvan energian osuuden nostamisessa 38 prosenttiin ja energiatuotannon monipuolistamisesta, samalla kun uusiutuvan energian hyödyntämiseen käytettäviä varoja ehdotetaan leikattavaksi 25 miljoonalla eurolla.

Hallitusohjelmaan maa- ja metsätalouden pääluokan menoleikkaukset on kirjattu toteutuvaksi vaalikauden aikana. Käytännössä tämän kirjauksen pitäisi tarkoittaa sitä, että ne toteutuisivat täysimääräisesti vasta hallituskauden viimeisellä budjettivuodella. Valtiontalouden kehysesityksessä esitetään nyt kuitenkin leikkausten kohdistamista maanviljelijöihin ja metsänomistajiin miltei täysmääräisinä jo vuonna 2012. Määrärahoja maatalouden pääluokasta ehdotetaan leikattavaksi vuodelle 2012 neljä prosenttia, leikkauksen ollessa muissa pääluokissa keskimäärin 2,2 prosenttia. Maa- ja metsätalousministeriön pääluokkaan on vuodelle 2011 varattu noin 2 830 miljoonaa euroa, ensi vuoden budjettiesityksessä varoja on maatalouden pääluokkaan kohdistettu 2 704 miljoonaa euroa. Toteutuessaan leikkaukset aiheuttavat suoraan viiden prosentin tulonmenetyksen viljelijöille. Maatalouteen ja uusiutuvan energian tuottamiseen kohdistetut leikkaukset uhkaavat romuttaa myös kansallisesti tärkeän tavoitteen valkuaisrehujen kotimaisuusasteen nostamisesta.

Maa- ja metsätalouden kehysesityksessä ei ole otettu huomioon EU:n maatalouspolitiikan rahoituksen ja politiikan sisällön muuttumista vuodesta 2014 alkaen. Erityisesti maatalouden tukimäärärahojen alentaminen on nyt erittäin lyhytnäköistä, se on myös hallitusohjelmassa asetettujen tavoitteiden vastaista. Hallitusohjelmassa todetaan, että maatalouden tukijärjestelmän kokonaisuus arvioidaan, kun päätökset EU:n yhteisen maatalouspolitiikan uudistuksesta ovat tiedossa. Maatalouden tukimomenttien määrärahat pitäisi säilyttää vähintään ennallaan siihen saakka. Esityksessä valtiontalouden kehyksiksi ei myöskään varauduta tilanteeseen, joka syntyy, jos EU:n Suomen maatalouteen kohdentama rahoitus vähenisi maatalouspolitiikan uudistuksessa.

Kehyspäätökseen sisältyy hallituksen linjaus, jonka mukaan kansallisien tukien momentin sisällä väliaikaisena kansallisena tukena maksettu 22 milj. euron tuki on katettava vuoden 2013 loppuun mennessä. Tämä tuki maksettiin maatalouden huonon taloudellisen tilanteen vuoksi kansallisen tuen momentin myöntövaltuuden ylityksenä vuonna 2010. Maksuvaltuuden ylityksen palautuksesta on luovuttava vuosina 2012—2013.

Kehysehdotukseen sisältyvä kansallisten tukien vuosittaisen tason noin 40 miljoonan euron leikkaus ei ole perusteltu. Tämä tukileikkaus pakottaisi tukitasojen laskuun myös c-tukialueella, mitä ei EU:n maatalouspolitiikka edellytä.

Hallitusohjelman kirjaukset maatalouden ympäristövaikutusten pienentämisestä ja kehysesityksen perusteella ympäristötukeen esitettävä 9 miljoonan euron leikkaus kertovat myös hallitusohjelman ja kehysesityksen räikeästä ristiriidasta.

Maatalouden kehittämisrahaston pääomittamisen keskeyttäminen tarkoittaa pidemmällä aikajänteellä joko rahaston toimialan avustuksista luopumista tai velanottoa tulevaisuuden varoista. Jos rahastoa ei pääomiteta kehyskaudella 2012—2015, myöntövaltuus voi vuonna 2015 olla vain noin puolet vuoden 2011 tasosta. Makera-varojen väheneminen vaarantaa myös mahdollisuudet muuttaa rakennetukia niin, että myös nykykriteerejä pienemmät maatilat pääsisivät tukien piiriin.

Kansantaloudellinen etumme vaatii KEMERAn rahoituksen turvaamista, jotta tulevinakin vuosikymmeninä markkinoille tulevan raaka-ainetarjonnan määrä ja laatu saavuttavat tarvittavan tason. Hallitusohjelmaan kirjattuna tavoitteena onkin jatkaa kehyskaudella 2012—2015 metsiin perustuvien elinkeinojen kilpailukyvyn ja kannattavuuden parantamista kansallisen metsäohjelman mukaisesti. Linjauksesta huolimatta kehysesityksessä valtion tukirahoitusta kuitenkin leikataan kevään 2011 kehyspäätökseen verrattuna yksityismetsien metsänhoito- ja perusparannustöissä, pienpuun energiakäytön edistämisessä sekä metsäluonnon hoidon edistämisessä yhteensä 24 miljoonalla eurolla vuodessa.

Hallituksen kehysesitys sisältää tarpeeseen nähden liian vähän rahoitusta yhdyskuntien vedenhankintaa ja viemäröintiä sekä jätevesien käsittelyä ja sen yhteydessä syntyvän lietteen hyötykäyttöä palvelevien toimenpiteiden valtionavustuksiin. Vuonna 2015 kehys on 11 miljoonaa euroa vuoden 2011 kehystä pienempi. Nämä ns. vesihuoltoavustukset ovat välttämättömiä vesihuoltohankkeiden toteuttamiseksi.

Maatalousyrittäjien luopumistuen ehdot tulee säilyttää vuoden 2011 tasolla, luopumistuen ns. vuokrausvaihtoehdon lakkauttaminen on peruttava. Luopumistukijärjestelmän avulla turvataan ensisijaisesti maatalouselinkeinon jatkuminen sekä maatalouden rakenteen parantuminen ja sitä kautta kotimainen elintarviketuotanto.

Valtiontalouden 2012—2015 maa- ja metsätalousministeriön pääluokkaan osoitetuista leikkauksista suhteellisesti raskaimmat tulevat kohdistumaan maaseudun elinkeinojen kehittämisen määrärahoihin. Nämä valtionapujen leikkaukset tulevat vaarantamaan maaseutuelinkeinojen neuvonta- ja koulutustoiminnan. Valtionapu pitää säilyttää tasolla, jolla kyetään turvaamaan tasokas sekä alueellisesti ja sisällöllisesti kattava neuvonnan tarjonta, joka omalta osaltaan luo edellytyksiä maataloustuotannon harjoittamiselle koko Suomessa.

Maa- ja metsätalouteen kohdistetuilla leikkauksilla ei ole kansantaloudellisia perusteita. Sektorin työvaltaisesta luonteesta johtuen sekä määrärahojen lisäysten että leikkausten vaikutukset aluetalouteen ovat moninkertaiset valtion käyttämiin määrärahoihin nähden. Esimerkiksi valtion rahoitusosuus tuettavissa metsätaloustöissä on vain noin 25 prosenttia. Näin yhden tukieuron työllistävä vaikutus nelinkertaistuu metsänomistajien omarahoituksen myötä.

Hallitusohjelma ja kehysehdotus ovat linjassa vain maa- ja puutarhatalouden energiaverojen palautusjärjestelmään kohdistettavan 20 miljoonan euron leikkauksessa. Hallitus esittää tämän leikkauksen toteuttamista jo vuodelle 2012. Linjaus on syvässä kannattavuuskriisissä kamppailevien alojen kannalta kestämätön.

Mielipide

Edellä olevan perusteella esitämme,

että valtiovarainvaliokunta ottaa mietintöä päättäessään huomioon eriävässä mielipiteessä esitetyt näkökohdat, joiden perusteella on todettavissa, etteivät maa- ja metsätalouden pääluokalle ehdotetut valtiontalouden kehykset vuosille 2012—2015 mahdollista hallitusohjelman toteuttamista.

Helsingissä 28 päivänä lokakuuta 2011

  • Jari Leppä /kesk
  • Anne Kalmari /kesk
  • Lasse Hautala /kesk
  • Timo V. Korhonen /kesk
  • Lauri Heikkilä /ps
  • Pirkko Mattila /ps
  • Reijo Tossavainen /ps