Yleistä
Perustuslain huomioon ottaminen EU-asetusten valmistelussa
Maa- ja metsätalousvaliokunnassa on ollut toistuvasti
esillä kysymys siitä, miten EU:n säädösten,
varsinkin asetusten, suhdetta Suomen perustuslakiin arvioidaan niiden
kansallisessa valmistelussa. Lausunnossaan valtioneuvoston kirjelmästä ehdotuksesta
Euroopan neuvoston asetukseksi yhteisön kasvinjalostajanoikeuksista
annetun asetuksen (EY) N:o 2100/94 muuttamisesta (MmVL
9/2004 vp — U 21/2004
vp) valiokunta kiinnittikin erityistä huomiota
siihen, että jo valmisteltaessa Suomen kannanottoja yhteisössä vireillä oleviin
säädösmuutosehdotuksiin tulee selvittää ehdotusten
vaikutukset maamme valtiosäännön kannalta.
Valiokunta toteaa, että Suomen liittyminen Euroopan
unioniin merkitsi lainsäädäntövallan osittaista
siirtämistä EU:n toimielimille. Tämän vuoksi
Suomen valtiosääntöä muutettiin,
jotta eduskunta voisi myötävaikuttaa yhteisön
säädösten valmisteluun. Perustuslain
96 §:n mukaan eduskunta käsittelee ehdotukset
sellaisiksi säädöksiksi, sopimuksiksi
ja muiksi toimiksi, joista päätetään
Euroopan unionissa ja jotka muutoin perustuslain mukaan kuuluisivat
eduskunnan toimivaltaan. Pelkistäen tämä merkitsee sitä,
että eduskunnalla tulee olla mahdollisuus käsitellä kaikki
asiat, jotka kuuluisivat sen toimivaltaan, jos Suomi ei olisi EU:n
jäsen.
Perustuslain 94 §:n mukaan eduskunta hyväksyy
sellaiset kansainväliset velvoitteet, jotka sisältävät
lainsäädännön alaan kuuluvia
määräyksiä tai ovat muutoin
merkitykseltään huomattavia taikka vaativat perustuslain
mukaan muusta syystä eduskunnan hyväksymisen.
Jos kansainvälinen velvoite koskee perustuslakia, eduskunnan
on se hyväksyttävä sitä lepäämään
jättämättä päätöksellä,
jota on kannattanut vähintään kaksi kolmasosaa
annetuista äänistä (perustuslain 95 §:n
2 momentti). Näin ollen Suomi ei voi tavallisessa järjestyksessä hyväksyä EU:n
asetuksia, joiden syystä tai toisesta voidaan katsoa olevan
ristiriidassa Suomen perustuslain kanssa.
Kysymys EU-säädösten suhteesta perustuslakiin
saattaa nousta esille jo arvioitaessa unionin ja jäsenvaltion
välistä toimivaltaa jossakin asiassa. Valiokunnalle
nyt toimitetussa selvityksessä on todettu, että valmisteluelimissä,
varsinkin valtioneuvoston asettaman EU-asioiden komitean
alaisessa oikeudellisessa jaostossa, tutkitaan säännöllisesti
säädösehdotusten suhdetta EU:n toimivaltaan,
jolloin pyritään valvomaan, ettei ehdotus merkitse
EU:n toimivallan ylittymistä. Toisaalta kysymys EU-säädösten
suhteesta perustuslakiin saattaa nousta esiin myös silloin,
kun EU:n toimivaltaan kuuluvan säädösehdotuksen
aineelliset säännökset liittyvät
perusoikeuksiin siten, että ehdotusta olisi arvioitava myös
Suomen perustuslain kannalta. Tuolloin jokin yhteisön säädösehdotus
voi olla perustuslakivaliokunnan tulkintakäytännön
vastainen. Valiokunta katsoo, että näissä tapauksissa
Suomen valtuuskunnan tulee EU:n valmistelussa nostaa asia esille
riittävän varhaisessa vaiheessa. Jos jossakin
asiassa säädösehdotuksen ja perustuslain
välillä on ilmeinen ristiriita, tulee Suomen tehdä varauma
eikä hyväksyä ehdotusta.
Edellä esitettyyn viitaten valiokunta pitää myös
välttämättömänä,
että EU-asioiden valmistelua koskevissa ohjeissa riittävän
selvästi ilmaistaan, että valmisteluasiakirjoissa
tulee tarpeen vaatiessa myös arvioida säädösehdotusta Suomen
valtiosäännön kannalta. Varsinkin niin sanotuissa
E- ja U-kirjelmissä tulee tarvittaessa kiinnittää eduskunnan
huomiota mahdollisiin valtiosääntöoikeudellisiin
ongelmiin.
EU-asioiden kansallisessa valmistelussa on myös tärkeää,
että eduskunta saa asiat mahdollisimman nopeasti
käsittelyyn. Tämän vuoksi EU-säädösehdotusten
perustuslakikytkennän arviointi ei saa liiallisesti viivästyttää asioiden
toimittamista eduskunnalle. Tärkeää on,
että kirjelmissä kiinnitetään
eduskunnan huomio mahdollisiin ongelmallisiin ehdotuksiin. Esittelevä ministeriö voi
sen jälkeen jatkaa perustuslakiin liittyvän kysymyksen
selvittelyä, samanaikaisesti kun asiaa käsittelevä valiokunta
kuulee asiassa asiantuntijoita ja pyytää tarpeen
vaatiessa perustuslakivaliokunnalta valtiosääntöoikeudellista arviointia.
Eläinlääkäripalvelujen
riittämättömyys erityisesti maaseudulla
Valiokunta kiinnittää huomiota maamme eläinlääkärimäärän
riittämättömyyteen erityisesti maaseudulla.
Eläinlääkäripula on keskeisenä syynä kunnaneläinlääkärin
virkojen täyttämättä jäämiseen.
Virkoihin hakeneiden määrä vaihtelee
tosin alueellisesti, ja mm. kielitaitovaatimus maamme rannikolla
on eräs hakijoita karsiva tekijä. Voimakkaimmin
eläinlääkäripula koetaan kuitenkin
vuosilomasijaisten huonona saatavuutena ja vaikeutena päivystysten
järjestämisessä. Osassa päivystysrenkaista
on vain kolme eläinlääkäriä,
jolloin arki-, yö- ja viikonloppupäivystykset
muodostuvat raskaiksi. Tarvittava eläinlääkäreiden
määrä olisi yleensä 4—5
eläinlääkäriä rengasta
kohden. Pulaa eläinlääkäreistä on myös
lemmikkieläinvastaanotoilla, valtion hallinnossa, tarkastuseläinlääkärin
tehtävissä sekä tiedekunnan tutkimus-
ja opetustehtävissä.
Eläinlääketieteen perusopintojen
laajuus on kuusi vuotta. Eläinlääketieteen
opintonsa aloittavien määrä on ollut
varsin samansuuruinen vuodesta 1991, jolloin 48 opiskelijaa aloitti opintonsa.
Tällä vuosikymmenellä on opintonsa aloittaneita
ollut 51—54 opiskelijaa vuodessa. Myös eläinlääketieteellinen
tiedekunta on toistuvasti kiinnittänyt huomiota eläinlääkäripulaan eri
toiminta-aloilla maassamme ja esittänyt opiskelijoiden
sisäänoton kasvattamista. Tällä hetkellä eläinlääkärikoulutusta
lisätään koko ajan muissa Pohjoismaissa.
Maamme eläinlääkäreiden koulutusmäärä väestöpohjaan
suhteutettuna on selvästi Euroopan alhaisin.
Myös opetusministeriön eri työryhmät
ovat muistioissaan pitäneet tarpeellisena eläinlääkäriopiskelijoiden
määrän lisäämistä 65—70
opiskelijaan vuodessa. Samalla on tuotu esiin tarve lisätä opettajavoimavaroja.
Tiedekunnalle jo valmistuneet uudet tilat Viikin kampukselle mahdollistavat
opiskelijoiden määrän lisäämisen
jo ensi vuonna, kunhan kliinisen eläinlääketieteen
laitoksen ja eläinsairaalan rakennustyöt aloitetaan
pikaisesti valmiiden suunnitelmien mukaisesti. Tiedekunta on ilmoittanut
olevansa valmis opiskelijalisäykseen, jos se toteutetaan samanlaisella
rahoitusohjelmalla kuin lääkärikoulutuksen
nykyinen lisäohjelma.
Eläinlääkärikoulutuksen
lisääminen vahvistaisi myös maamme kansantaloutta.
Suomi tarvitsee alan hyvin koulutettuja osaajia kotieläintuotannon,
elintarvike- ja lääketeollisuuden sekä tutkimuksen
palvelukseen samoin kuin seura- ja urheilueläinpraktiikkaan
niin ihmisten kuin eläinten hyvinvoinnin ja terveyden turvaajiksi.
Valtioneuvosto päätti 24.2.2000, että maan ainoa
eläinlääketieteellinen tiedekunta jatkaa toimintaansa
Helsingissä ja siirtyy uusiin tiloihin Viikkiin, jonne
iso osa tiedekunnasta on jo muuttanut. Rakennushankkeen viimeisessä vaiheessa
tiedekunnalle suunniteltuja tiloja on kuitenkin voimakkaasti karsittu.
Poistetuista kohteista merkittävin on hevossairaala, jota
ei voimassa olevien päätösten mukaan
voida lainkaan rakentaa. Valiokunta kiinnittää tässä yhteydessä erityistä huomiota
siihen, että eläinlääkärikoulutuksessa
tulee noudattaa EU-säännösten asettamia
vaatimuksia. Yliopistollisen hevossairaalan olemassaolo on välttämätön
osa eläinlääkärikoulutusta.
Puutteellinen, ilman asianmukaista hevossairaalaa annettava koulutus
olisi vakava uhka alan koulutuksen nykyiselle korkealle laadulle
ja johtaisi tilanteeseen, jossa eläinlääkäreiden
laillistuminen ei olisi enää mahdollista Suomessa.
Samalla korkeatasoisten eläinlääkäripalvelujen
saatavuus Suomessa vaikeutuisi entisestään.
Kertomuksen lausumat
Valiokunta toteaa, että hallituksen toimenpidekertomuksesta
voidaan poistaa seuraavat lausumat:
- Kalastuslain muutokset ja kalastuksen valvonta
(HE 68/1997 vp, maa- ja metsätalousvaliokunta)
- Kotieläimillä harjoitettava harrastustoiminta
(HE 138/2001 vp, maa- ja metsätalousvaliokunta)