Yksityiskohtaiset perustelut

2 §.

Pykälän perusteluissa todetaan, että lakiehdotuksiin sisältyviin tukiin sovelletaan eräin poikkeuksin yleislakina valtionavustuslakia (688/2001). Valiokunta toteaa, että pykälässä ei ole kuitenkaan nimenomaisia säännöksiä lakiehdotuksen suhteesta valtionavustuslakiin. Valiokunnan huomiota onkin kiinnitetty siihen, että kun otetaan huomioon lakiehdotuksen sisältö, valtionavustuslain soveltamiselle lakiehdotuksen mukaisia tukia koskevassa päätöksenteossa ja takaisinperinnässä jäisi hyvin vähän merkitystä. Tällaisia täydentäviä säännöksiä saattaisivat lähinnä olla valtionavustuslaissa tarkoitettua virka-apua (18 §) ja tuensaajien yhteisvastuuta (27 §) koskevat säännökset sekä säännökset valtionapuviranomaisen velvoitteesta arvioida valtionavustusten vaikutuksia (36 §). Lakiehdotuksessa säädetään kuitenkin tukien myöntämisestä, käytöstä ja takaisinperinnästä niin kattavasti ja yksityiskohtaisesti, että perusteluissa esitettyä mainintaa valtionavustuslain (laajasta) sovellettavuudesta voidaan pitää tulkinnallisesti harhaanjohtavana. Ottaen huomioon edellä todettu valtionavustuslain vähäinen merkitys lain soveltamisessa valiokunta ei pidä tarpeellisena pykälän täydentämistä asiaa koskevilla säännöksillä.

10 §.

Perustuslakivaliokunta on kiinnittänyt huomiota pykälän 4 momenttiin sisältyvään valtuussäännökseen siltä osin kuin se koskee kansallisista varoista rahoitettavaa hanketukea. Sanotun säännöksen mukaan valtioneuvoston asetuksella säädettäisiin eri tukien tasosta ja enimmäismääristä Euroopan yhteisön lainsäädännön asettamissa rajoissa. Hanketukea voidaan lähtökohtaisesti myöntää enintään 100 prosenttia hankkeen hyväksyttävistä kustannuksista. Valiokunta toteaa, että ohjelmaperusteisen hanketuen tasoon ja enimmäismäärään vaikuttavat ohjelman rahoitusta koskevat ratkaisut. Lisäksi tukitasoon ja enimmäismäärään vaikuttavat yleisesti tuettavan toiminnan vaikuttavuus ja tärkeys maaseudun kehittämisen kannalta sekä tarve sitouttaa toimintaan muita julkisoikeudellisia ja yksityisiä toimijoita. Ennen kaikkea hanketuen tasoon ja tuen enimmäismäärään vaikuttaa käytettävissä olevan kokonaisrahoituksen määrä. Valiokunta ehdottaakin momentin täsmentämistä viittauksella pykälän 1 momenttiin, josta käy ilmi, että tuen myöntämisen edellytyksenä on tarvittavan rahoituksen osoittaminen valtion talousarviossa tai maatilatalouden kehittämisrahaston käyttösuunnitelmassa.

12 §.

Käynnistystuen myöntämistä pelkästään mikroyrityksen toiminnan aloittamiseen on valiokunnalle toimitetussa selvityksessä pidetty riittämättömänä sillä perusteella, että mikroyrityksessä työntekijän palkkaaminen voi tulla ajankohtaiseksi vasta sen jälkeen, kun toimintaa on harjoitettu yrittäjän voimin jo useamman vuoden ajan. Siten käynnistystukea tulisi voida myöntää myös yritystoiminnan laajentamiseen. Valiokunta toteaakin, että suuri osa maaseudun mikroyrityksistä on yhden hengen yrityksiä, joissa työvoiman palkkaustarve voi syntyä vasta vuosien toiminnan jälkeen. Lisäksi työllistämisen kynnystä maaseudulla on syytä myös näissä tapauksissa helpottaa. Sen vuoksi valiokunta ehdottaa, että tukea voitaisiin myöntää mikroyritykselle myös toiminnan laajentamiseen.

15 §.

Valiokunta toteaa, että pykälässä säädettäisiin yritystuen myöntämisen edellytyksistä ja rajoituksista. Lisäksi lain 21 §:ssä säädettäisiin hanketuen myöntämisen edellytyksistä ja rajoituksista.

Valiokunnalle 2.11.2006 toimitetussa maa- ja metsätalousministeriön kirjelmässä on todettu, että kansallisen rakennuspoliittisen ohjelman (VNp 30.1.2003) mukaan julkisen sektorin tulee toimia esikuvana rakentamisen laadun kaikinpuolisessa edistämisessä (seurantaryhmän väliraportti YM 151, s.21). Julkisista varoista myönnettävän tuen avulla suoritettavalle rakentamiselle tulee asettaa tavanomaista rakentamista tiukemmat laatuvaatimukset, jotka koskevat taloudellisuutta, toiminnallisuutta, turvallisuutta ja ympäristöä. Tällaisia vaatimuksia olisivat esimerkiksi rakennusmateriaaleja, rakennusinvestoinnin taloudellisia energiaratkaisuja tai tilojen mitoitusta koskevat vaatimukset.

Edellä esitettyyn viitaten valiokunta katsoo, että kuten nykyisinkin, maa- ja metsätalousministeriön tulisi voida antaa säännöksiä, kun tuettavassa toiminnassa on kyse rakentamisesta. Rakennusalalla tapahtuvan nopean tuote- ja teknisen kehityksen vuoksi näistä seikoista ja niiden kohdentamisesta tukikohteittain ei olisi tarkoituksenmukaista säätää lailla tai valtioneuvoston asetuksella. Valiokunta kiinnittää huomiota siihen, että ehdotetut säännökset koskisivat ehdotetun lain yleisen soveltamisalan mukaisesti maatiloja vain siltä osin kuin kyse olisi maatilan toiminnan laajentamisesta maatalouden ulkopuolelle.

Valiokunta pitää välttämättömänä, että asetettaessa edellä tarkoitettuja vaatimuksia kiinnitetään erityistä huomiota niiden aiheuttamiin kustannusvaikutuksiin. Sen lisäksi, ettei vaatimuksista saa aiheutua aiheetonta kustannustason nousua, on myös erittäin tärkeää, ettei maa- ja metsätalousministeriön ohjauksesta aiheudu hankkeiden toteuttamista hankaloittavaa virkavaltaisuutta.

Edellä esitetyn perusteella valiokunta ehdottaa, että 2 momentin loppuun lisätään virke, jonka mukaan rakentamista koskevasta suunnitelmasta olisi lisäksi käytävä ilmi rakentamisinvestoinnin toimivuus, tarkoituksenmukaisuus ja ympäristöön sopivuus. Pykälään ehdotetaan lisäksi lisättäväksi uusi 5 momentti, jonka mukaan maa- ja metsätalousministeriön asetuksella voitaisiin antaa säännöksiä tuettavan toimenpiteen rakentamisinvestoinnin teknisistä, taloudellisista, toiminnallisista sekä turvallisuuteen ja ympäristöön liittyvistä seikoista.

21 §.

Viitaten edellä 15 §:n kohdalla esitettyyn valiokunta ehdottaa vastaavalla tavalla pykälän 2 momenttia muutettavaksi ja pykälään lisättäväksi uusi 6 momentti.

23 §.

Valiokunta toteaa, että 1 momentissa on kysymys tuettavan toimenpiteen suoritusajasta, joka olisi pääsääntöisesti kaksi vuotta tuen myöntämisestä. Investointituella tai käynnistystuella tuettavalle toimenpiteelle voitaisiin lakiehdotuksen mukaan asettaa kahta vuotta lyhyempikin suoritusaika, kun taas kehittämistuella tuettavan toimenpiteen suoritusaika olisi kaksi vuotta. Työvoima- ja elinkeinokeskus voisi 2 momentin mukaan pidentää määräaikaa hakemuksesta. Tuettavaa toimenpidettä koskevaan suunnitelmaan tulisi lakiehdotuksen 15 §:n 2 momentin mukaan sisältyä toimenpiteen toteutusaikaa koskeva arvio. Ehdotetun 34 §:n mukaan suunnitelma hyväksyttäisiin tukipäätöksen yhteydessä. Toteutusaikaa arvioitaessa työvoima- ja elinkeinokeskuksen harkintaa rajoittaisi 23 §:n 1 momentin säännös tuettavan toimenpiteen enimmäissuoritusajasta. Jo ehdotettujen säännöstenkin perusteella tukea voitaisiin myöntää alle kaksi vuotta kestävään kehittämistyöhön. Tukipäätöksellä hyväksyttyä toteutusaikaa olisi kuitenkin lähtökohtaisesti noudatettava. Hallinnollisesti tilannetta selkiyttäisikin se, että myös kehittämistuella toteutettavalle toimenpiteelle voitaisiin asettaa lyhyempi määräaika, johon tuen saaja voisi hakea määräajan pidennystä työvoima- ja elinkeinokeskukselta. Valiokunta ehdottaakin 1 ja 3 momenttia tarkistettavaksi edellä esitetyn mukaisesti.

24 §.

Valiokunnalle toimitetusta selvityksestä on käynyt ilmi, ettei maaseudun kehittämiseen myönnettäviä tukia koskevan lakiehdotuksen voimaantuloa tule sitoa eduskunnan käsiteltävänä olevien, julkisia hankintoja ja tilintarkastusta koskevien lakiehdotusten voimaantuloon. Tämän johdosta valiokunta ehdottaa pykälän 1 momentin ja jäljempänä myös 37 §:n 2 momentin ja 44 §:n 2 momentin viittauksia muutettavaksi yleisempään muotoon.

Valiokunta toteaa, että pykälän 2 ja 3 momenttiin on ehdotettu säännöksiä tuen kohteena olevan omaisuuden tai yritystoiminnan luovuttamista koskevista rajoituksista. Investointeihin liittyvien toimien pysyvyydestä säädetään EY:n maaseutuasetuksen 72 artiklassa. Sanotun artiklan 1 kohdan mukaan jäsenvaltion on varmistettava, että toimi saa maaseuturahaston tukea ainoastaan, jos kyseiseen toimeen ei kohdistu viiden vuoden kuluessa tuen myöntämistä koskevasta päätöksestä sellaisia huomattavia muutoksia, jotka: a) vaikuttaisivat sen luonteeseen tai täytäntöönpanoedellytyksiin tai hyödyttäisivät aiheettomasti jotakin yritystä tai julkista elintä; b) johtuisivat perusrakenteen jonkin osan omistussuhteissa tapahtuneista muutoksista tai tuotantotoiminnan lopettamisesta tai sijainnin muuttumisesta. Lisäksi 72 artiklan 2 kohdan mukaan aiheettomasti maksetut määrät on perittävä takaisin yhteisen maatalouspolitiikan rahoituksesta annetun neuvoston asetuksen (EY) N:o 1290/2005 (EY:n rahoitusasetus) 33 artiklan mukaisesti.

Valiokunnalle toimitetussa selvityksessä on kiinnitetty huomiota siihen, että lakiehdotuksen 24 §:ssä säädettäisiin kansallisesti sellaisista seikoista, joita on pidettävä toimeen kohdistuvina huomattavina muutoksina. Lisäksi säännöksen tavoitteena on turvata tuelle asetettujen tavoitteiden (lakiehdotuksen 1 §:ssä säädetyt sekä ohjelmaan sisältyvät tavoitteet) toteutuminen sekä julkisista varoista rahoitetun toiminnan kestävät vaikutukset. Tarkoituksena on estää tuella saavutettujen hyötyjen tosiasiallinen siirtyminen sellaiselle toimijalle, jolle tukea ei olisi voitu myöntää ja jonka harjoittama toiminta ei vastaa rahoitukselle asetettuja tavoitteita.

Esityksessä ehdotetun pykälän 4 momentin mukaan kiellettynä luovutuksena ei pidettäisi tuella hankitun omaisuuden tai tuen kohteena olevan yritystoiminnan siirtymistä perinnön tai sukupolvenvaihdoksen kautta. Lakiehdotuksen tavoitteiden kannalta on lisäksi tarkoituksenmukaista, että tuetun yritystoiminnan ja kehittämistoiminnan jatkuvuutta edistetään niissäkin tilanteissa, joissa tuen saaja ei syystä tai toisesta kykene jatkamaan toimintaansa tai joissa tuen kohteena olevan omaisuuden siirtäminen on tarkoituksenmukaista. Tämän vuoksi 2 momentissa säädettäisiin lupamenettelystä. Tuen saajalle voitaisiin ennen luovutusta tehdystä hakemuksesta myöntää lupa tuella hankitun omaisuuden luovutukseen, jos luovutuksen saaja täyttää tuen myöntämisen edellytykset ja jos tuen kohteena olevan toiminnan luonne ei olennaisesti muutu. Lakiehdotuksessa ei ole kuitenkaan vastaavaa lupamenettelyä yritystoiminnan luovutuksen osalta. Valiokunta katsoo, että lupamenettely olisi tarkoituksenmukaista ulottaa myös yritystoiminnan luovutustilanteisiin. Kysymyksessä olisi uusi käytäntö. Yritystoiminnan luovutuksen edellytyksiä voitaisiin arvioida vastaavalla tavalla tuelle asetettujen tavoitteiden kannalta ottaen huomioon EY:n maaseutuasetuksen 72 artiklan säännökset. Tällöin tuen ehdot eivät lähtökohtaisesti vaikeuttaisi elinkelpoisen yritystoiminnan siirtymistä tuen myöntämisen edellytykset täyttävälle luovutuksen saajalle. Täten edistettäisiin yritystoiminnan työllistävän vaikutuksen jatkumista niissäkin tilanteissa, joissa luovutus tapahtuu muutoin kuin perinnön tai sukupolvenvaihdoksen yhteydessä.

Perustuslakivaliokunta on lausunnossaan katsonut, että esityksen lakiehdotukset voidaan käsitellä tavallisen lain säätämisjärjestyksessä edellyttäen, että pykälän 2 momenttiin tehdään valiokunnan edellyttämä muutos. Lausunnossa on todettu, että säännökseen sisältyvä, tuetun investoinnin kohteen luovuttamista koskeva kielto on ongelmallinen perustuslain 15 §:n kannalta ja että säännös tulisi sijoittaa takaisinperintää koskevaan lakiehdotuksen 45 §:ään. Koska ehdotettu 3 momentti koskee tuen kohteena olevan yritystoiminnan luovutuskieltoa, maa- ja metsätalousvaliokunta ehdottaa, että myös tämän momentin säännökset siirrettäisiin lakiehdotuksen 45 §:ään.

Valiokunta ehdottaa tuetun investoinnin kohteen luovutukseen liittyvää lupamenettelyä koskevan säännöksen sijoittamista edelleen 2 momenttiin ja 3 momenttiin lisättäväksi edellä todetun mukaisesti vastaava säännös tuen kohteena oleva yritystoiminnan luovutuksen osalta. Tästä aiheutuisi tekninen muutos lakiehdotuksen 56 §:ään, jossa säädetään lupaa koskevasta valituskiellosta.

37 §.

Edellä 24 §:n kohdalla esitetyin perustein valiokunta ehdottaa 2 momenttia muutettavaksi.

41 §.

Perustuslakivaliokunta on käsitellyt lausunnossaan seurannan tietojärjestelmään sisältyvien tietojen luovuttamista paikallisille toimintaryhmille. Viranomaisten ja julkista tehtävää hoitavien oikeus saada salassapitosäännösten estämättä tietoja on perustuslakivaliokunnan lausuntokäytännön mukaan yleensä rajattu vain välttämättömiin tietoihin. Valiokunta ehdottaakin 1 momenttia muutettavaksi perustuslakivaliokunnan lausunnossa todetun mukaisesti.

Pykälän 4 momentin mukaan Maaseutuvirasto antaisi määräykset tietojen teknisestä tallentamisesta, virheiden ja puutteiden oikaisemisesta sekä tietojen poistamisesta. Ehdotuksen perustelujen mukaan määräyksiä annettaisiin nimenomaan tietojärjestelmän teknisestä käyttämisestä tallennus-, oikaisu- ja poistamistilanteissa. Perustelujen mukaan määräykset koskisivat sitä, millaisia käyttöoikeuksia näitä tehtäviä hoitava tarvitsee ja missä tilanteissa niitä voidaan käyttää. Valiokunta toteaa, että ehdotuksen perustelujen nojalla määräystenantovaltuus ei kohdistuisi yleiseen sääntelyyn vaan lähinnä viraston henkilökunnan työtehtävien järjestelyyn. Työtehtävien järjestämisessä ei ole kysymys perustuslain 80 §:n 2 momentissa tarkoitetuista määräyksistä. Valiokunta ehdottaakin momentin viimeisen virkkeen poistamista.

44 §.

Edellä 24 §:n kohdalla esitetyin perustein valiokunta ehdottaa 2 momenttia muutettavaksi.

45 §.

Viitaten edellä 24 §:n kohdalla todettuun valiokunta ehdottaa pykälän 1 momentin 3 ja 4 kohtaan otettavaksi säännökset koskien lupamenettelyä investointien kohteen tai yritystoiminnan luovutuksissa.

Perustuslakivaliokunta on lausunnossaan kiinnittänyt huomiota pykälän esityksen mukaisen 1 momentin 2 ja 4 kohtaan. Perustuslakivaliokunnan lausunnon mukaan takaisinperintä tulisi rajata sellaisiin tilanteisiin, joissa virheellisen tai puutteellisen tiedon antaminen on olennaisesti vaikuttanut tuen myöntämiseen tai maksamiseen (1 momentin 2 kohta). Lisäksi 1 momentin 4 kohdan säännöstä tulisi täsmentää siltä osin kuin on kysymys niistä Euroopan yhteisön säädöksistä, jotka voivat edellyttää tuen takaisinperintään ryhtymistä.

Maa- ja metsätalousvaliokunnalle toimitetussa selvityksessä on todettu, että takaisinperintävelvoite seuraa ensisijaisesti Manner-Suomen maaseudun kehittämisohjelmaan sisältyvän osarahoitteisen tuen osalta EY:n rahoitusasetuksen säännöksistä sekä kansallisista varoista rahoitettujen valtiontukien osalta Euroopan yhteisön perustamissopimuksen 93 artiklan soveltamista koskevista yksityiskohtaisista säännöistä annetusta neuvoston asetuksesta (EY) N:o 659/1999, jäljempänä menettelytapa-asetus. Lisäksi takaisinperintää koskevia erityissäännöksiä sisältyy EY:n maaseutuasetukseen sekä sen nojalla annettavaan tarkastusmenettelyjä koskevaan komission asetukseen, jonka valmistelu yhteisön tasolla on kesken. Lakiehdotuksen perusteella voitaisiin jatkossa myöntää maaseudun kehittämisen tukia myös muista yhteisön varoista kuin maaseuturahaston varoista. Myös näiden varojen takaisinperintää koskevat säännökset tulee voida huomioida.

Valiokunta ehdottaa 1 momentin 2 kohtaa ja 6 kohtaa (esityksen mukainen 4 kohta) muutettaviksi ottaen huomioon edellä esitetyt näkökohdat.

48 §.

Perustuslakivaliokunta on pitänyt lakiehdotuksen 48 §:ää ongelmallisena yleisiin oikeusperiaatteisiin kuuluvan suhteellisuusperiaatteen kannalta. Valiokunta on ehdottanut, että rahoittajaviranomaisen harkintaa rajoitettaisiin siten, että kohtuullistamiseen olisi ryhdyttävä, jos takaisinperinnän suorittaminen olisi tuen saajan olosuhteet ja toiminta huomioon ottaen kokonaisuutena tarkastellen kohtuutonta. Näin pyrittäisiin suojaamaan tuen saajan luottamusta niissä tilanteissa, joissa tämä on toiminut hyvässä uskossa.

Maa- ja metsätalousvaliokunnan huomiota on kiinnitetty siihen, että perusteista, joilla yhteisön osaksi rahoittaman tuen takaisinperinnästä voidaan luopua, säädetään maaseudun kehittämistukia koskevassa yhteisön lainsäädännössä. Lisäksi lakiehdotuksen mukaista valtiontukea koskevat perustamissopimuksen 87—88 artiklan määräykset sekä 89 artiklan nojalla annetut asetukset. Euroopan yhteisöjen tuomioistuimen (EYTI) oikeuskäytännössä on arvioitu niitä tilanteita, joissa jäsenvaltio voi luopua tuen takaisinperinnästä tai tuen saaja voi vedota yhteisön yleisiin oikeusperiaatteisiin.

Osarahoitteisen tuen takaisinperinnän kohtuullistamisen osalta valiokunnalle on myös todettu, että EY:n rahoitusasetuksen 9 artiklan 1 kohdan a alakohdan mukaan jäsenvaltioiden on annettava yhteisen maatalouspolitiikan yhteydessä kaikki tarvittavat lait, asetukset ja hallinnolliset määräykset sekä toteutettava muut tarvittavat toimenpiteet yhteisön taloudellisten etujen tehokkaan suojan varmistamiseksi ja erityisesti muun muassa väärinkäytösten tai laiminlyöntien vuoksi menetettyjen varojen takaisinperimiseksi. Vastaavasti EY:n maaseutuasetuksen 74 artiklan mukaan jäsenvaltioiden on saatettava voimaan kaikki lait, asetukset ja hallinnolliset määräykset varmistaakseen, että yhteisön taloudelliset edut suojataan tehokkaasti. EY:n rahoitusasetuksen 33 artiklan 2 kohdan mukaan tuensaajalle maksetut varat on perittävä takaisin kansallisia takaisinperintämenettelyjä noudattaen ja ne on käytettävä uudelleen samaan maaseudun kehittämisohjelmaan sisältyviin toimenpiteisiin. Sanotun artiklan 5 kohdan mukaan komissio voi veloittaa takaisinperimättä olevat määrät jäsenvaltiolta, jos jäsenvaltio ei ole hallinnollisen päätöksen (käytännössä takaisinperintää koskeva päätös) tekemistä seuraavan vuoden kuluessa aloittanut kaikkia kansallisia ja yhteisön lainsäädännössä säädettyjä hallinnollisia tai oikeudellisia menettelyjä takaisinperinnän toteuttamiseksi.

Takaisinperinnästä voidaan luopua ainoastaan maaseudun kehittämisohjelman sulkemisen jälkeen. EY:n rahoitusasetuksen 33 artiklan 7 kohdan mukaan jäsenvaltio voi päättää takaisinperintämenettelyn maaseudun kehittämisohjelman päättämisen jälkeen, jos takaisinperinnästä aiheutuneet ja ennakoitavat kustannukset ovat yhteensä suuremmat kuin takaisinperittävä määrä tai jos takaisinperintä käy mahdottomaksi velallisen tai väärinkäytöksestä oikeudellisesti vastuussa olevien henkilöiden maksukyvyttömyyden vuoksi. Maksukyvyttömyyden tulee tällöin olla todettu ja hyväksytty kansallisen lainsäädännön mukaisesti. Pääsääntönä on näin ollen sääntöjenvastaisesti myönnetyn tai maksetun tuen takaisinperintä, johon jäsenvaltion on aina ryhdyttävä. Aloitetusta takaisinperintämenettelystä voidaan tietyin edellytyksin luopua vasta ohjelman sulkemisen jälkeen.

Osarahoitteisen tuen takaisinperinnän kohtuullistamisen osalta valiokunnalle toimitetussa selvityksessä on myös todettu, että EY:n maaseutuasetuksen nojalla annettavan komission toimeenpanoasetuksen 47 artiklassa säädettäisiin mahdollisista ylivoimaisista esteistä (force majeure), joiden perusteella jäsenvaltio voi jättää tuen kokonaan tai osittain perimättä takaisin. Tällaisia esteitä ovat muun muassa tuen saajan kuolema tai pitkäaikainen työkyvyttömyys. Muut artiklassa mainitut perusteet liittyvät erityisesti maatalouden rakennetukiin ja maaseudun kehittämisohjelman toisen linjan mukaisiin tukiin. Ylivoimaisena esteenä pidetään yleensä tuen saajan vaikutusmahdollisuuksien ulkopuolella olevaa, yllättävää tapahtumaa, joka on ilmennyt tuen myöntämisen jälkeen. Jos kysymys ei ole edellä mainitun kaltaisesta ylivoimaisesta esteestä, on takaisinperintä suoritettava EY:n rahoitusasetuksen 33 artiklassa säädetyllä tavalla. Yhteisön oikeuden näkökulmasta tuen saajan myötävaikutuksella ei varsinaisesti ole merkitystä takaisinperintäperusteen syntymisen kannalta. EYTI:n oikeuskäytännön mukaan silloin, kun on kysymys yhteisön varoista myönnetystä tuesta, sääntöjenvastaisuuden toteaminen ei edellytä, että tuen saajan olisi näytettävä syyllistyneen minkäänlaiseen vilpilliseen toimintaan. Myöskään suhteellisuusperiaate ei EYTI:n mukaan edellytä, että tuen lakkauttaminen rajoitettaisiin koskemaan vain niitä tilanteita, joissa tuen saaja on tahallisesti rikkonut rahoituksen ehtoja (Comunità montana della Valnerina v. komissio, C-240/03 P).

Valtiontuen takaisinperinnän kohtuullistamisen osalta valiokunnalle on todettu, että lakiehdotuksen perusteella voitaisiin ottaa käyttöön myös kokonaan kansallisista varoista rahoitettavia yritystukia. Kysymys on tällöin tuista, jotka täyttävät perustamissopimuksen 87 artiklassa tarkoitetun valtiontuen tunnusmerkit. Lisäksi hanketuista koulutushanketukea voitaisiin myöntää perustamissopimuksen 87 artiklassa tarkoitettuna valtiontukena. Valtiontuki on perustamissopimuksen 88 artiklan 3 kohdan mukaan ilmoitettava komissiolle etukäteen, jotta komissio voi tutkia tuen soveltuvuuden yhteismarkkinoille ja esittää asiassa huomautuksensa. Neuvosto antaa perustamissopimuksen 89 artiklan nojalla säännökset valtiontuen ilmoittamisesta, tutkimisesta ja sääntöjenvastaisen valtiontuen takaisinperinnästä sekä niistä tilanteista, joissa tukea ei ole tarpeen ilmoittaa komissiolle.

Valiokunnalle on myös todettu, että jos tukijärjestelmään sisältyvä tuki täyttää valtiontuen tunnusmerkit, tukijärjestelmä on lähtökohtaisesti ilmoitettava komissiolle. Jos komissio päättää hyväksyä tukijärjestelmän, kyseisen järjestelmän ja siihen sisältyvän yksittäisen tuen on täytettävä komission päätöksessä asetetut ehdot. Jos kysymys on tuesta, joka on Euroopan yhteisön perustamissopimuksen 92 ja 93 artiklan soveltamisesta tiettyihin valtion monialaisen tuen muotoihin annetun neuvoston asetuksen (EY) N:o 994/98 mukaisesti vapautettu ilmoitusvelvollisuudesta, tuen tulee täyttää mainitun asetuksen nojalla annetuissa komission asetuksissa säädetyt edellytykset.

Sääntöjenvastaisesti myönnetyn valtiontuen takaisinperinnästä säädetään menettelytapa-asetuksessa. Menettelytapa-asetuksen 14 artiklan 1 kohdan mukaan sääntöjenvastaista tukea koskevissa kielteisissä päätöksissä komissio päättää, että asianomaisen jäsenvaltion on toteutettava kaikki tarpeelliset toimenpiteet tuen perimiseksi takaisin tuen saajalta. Takaisinperimistä ei kuitenkaan saa vaatia, jos tämä olisi yhteisön jonkin yleisen periaatteen vastaista. Mainitun artiklan 3 kohdan mukaan takaisinperintä on toteutettava viipymättä ja asianomaisen kansallisen lainsäädännön menettelyjen mukaisesti, jos ne mahdollistavat komission päätöksen välittömän ja tehokkaan täytäntöönpanon.

Jos jäsenvaltio ei toteuta komission päätöksessä edellytettyjä toimenpiteitä, komissio voi perustamissopimuksen 88 artiklan 2 kohdan mukaan saattaa asian suoraan EYTI:n käsiteltäväksi. EYTI:n vakiintuneen oikeuskäytännön mukaan ainoa mahdollinen peruste, johon jäsenvaltio voi tällaisessa tapauksessa vedota, on täydellinen mahdottomuus panna komission päätös asianmukaisesti täytäntöön (komissio vs. Italia, C-280/95 ja komissio vs. Italia, C-99/02). Tässä yhteydessä EYTI on myös vahvistanut vakiintuneen tulkintansa siitä, ettei jäsenvaltio voi sisäisen oikeusjärjestyksensä oikeussääntöihin, toimintatapoihin tai tilaan vetoamalla perustella sitä, ettei se ole noudattanut yhteisön oikeudesta aiheutuvia velvoitteitaan (komissio vs. Saksa, C-5/89).

Suhteellisuusperiaatteen soveltamisen osalta EYTI on todennut useissa ratkaisuissaan, että sääntöjen vastaisen tuen periminen takaisin on johdonmukainen seuraus siitä, että tuki on todettu sääntöjenvastaiseksi. Takaisinperintää, jonka tavoitteena on aikaisemman tilanteen palauttaminen ennalleen, ei voida lähtökohtaisesti pitää suhteettomana toimenpiteenä valtiontukia koskeviin perustamissopimuksen määräyksiin nähden. Tavoitteena on, että tuen saaja menettää edun, joka hänellä oli markkinoilla kilpailijoihinsa verrattuna (Espanja vs. komissio, C-169/95 ja Unicredito Italiano SPA, C-148/04). Oikeuskäytännön mukaan tuen saajat voivat luottaa tuen lainmukaisuuteen ainoastaan siinä tapauksessa, että tukea myönnettäessä on noudatettu perustamissopimuksen 88 artiklan mukaista menettelyä. Lisäksi huolellisen toimijan on yleensä varmistettava, että tätä menettelyä on noudatettu (Alcan Deutschland, C-24/95, Demesa ja Territorio Histórico de Álava v. komissio, yhdistetyt asiat C-183/02 P ja C-187/02 P sekä edellä mainittu C-148/04).

Kansallisen lainsäädännön ja valtiontukisääntöjen suhdetta on arvioitu korkeimman hallinto-oikeuden 27 päivänä syyskuuta 2006 antamassa ratkaisussa (KHO 2006:68). Tapauksessa oli kysymys valtiontuesta, joka oli myönnetty huolimatta siitä, ettei tuki täyttänyt kansallisissa säädöksissä asetettuja edellytyksiä ja ettei se näin ollen sisältynyt komission hyväksymään tukijärjestelmään. Korkein hallinto-oikeus totesi ratkaisussaan, että kansallisen ja Euroopan yhteisön oikeusjärjestyksen mukaan tuen saajalla on oikeus luottaa vain lain ja Euroopan yhteisön oikeusjärjestyksen mukaiseen päätökseen.

Euroopan yhteisön osaksi rahoittaman tuen ja mahdollisen kansallisen valtiontuen toimeenpanon kannalta on pidetty erittäin ongelmallisena, jos ehdotetussa laissa säädettäisiin viranomaisen velvollisuudesta luopua kokonaan tai osittain takaisinperinnästä tuen saajan olosuhteiden tai toiminnan ja näihin liittyvän yleisen kohtuullisuusharkinnan perusteella. Jos rahoittajaviranomaisen harkintaa sidotaan ottamatta huomioon, mitä edellä on esitetty, kohtuullistamissäännös ei tulisi lainkaan sovellettavaksi yhteisön osaksi rahoittamiin tukiin eikä lain perusteella voitaisi toteuttaa kansallisia tukijärjestelmiä, joiden osalta yhteisön lainsäädännössä lähtökohtana on tuen täysimääräinen ja tehokas takaisinperintä. Näin ollen säännös tulisi sovellettavaksi lähinnä kansallisista varoista myönnettävään hanketukeen, joka ei muodostu perustamissopimuksen 87 artiklassa tarkoitetuksi valtiontueksi.

Edellä esitetyistä syistä valiokunta ehdottaa, että 48 §:ää muutettaisiin tavalla, joka antaa rahoittajaviranomaiselle mahdollisuuden ottaa huomioon erilaiset soveltamistilanteet myös osarahoitteisen tuen osalta ja toisaalta turvaa tuen tehokkaan takaisinperinnän, kun yhteisön lainsäädäntö tätä edellyttää. Nyt ehdotettuun muutokseen liittyen valiokunta ehdottaa 2 momentin poistamista.

56 §.

Viitaten edellä 24 §:n kohdalla todettuun valiokunta ehdottaa pykälän toista viittaussäännöstä muutettavaksi.

57 §.

Valiokunta ehdottaa pykälän 1 ja 2 momenttiin tehtäväksi eräitä teknisluonteisia muutoksia. Lisäksi valiokunta ehdottaa 2 momenttia muutettavaksi siten, että muutoksenhaku korkeimpaan hallinto-oikeuteen ilman valituslupamenettelyä sallittaisiin paitsi takaisinperinnän yhteydessä myös maksatuksen keskeyttämistä koskevan päätöksen yhteydessä.

60 §.

Valiokunnalle toimitetussa selvityksessä on todettu, että ehdotetulla lailla ei kumota eikä muuteta lakiehdotuksen 60 §:ssä tarkoitettuja lakeja (yritystoiminnan tukemisesta annettu laki 1068/2000, maaseutuelinkeinojen rahoituslaki 329/1999 sekä porotalouden ja luontaiselinkeinojen rahoituslaki 45/2000). Näin ollen ehdotetut säännökset sanottujen lakien mukaisten ja ehdotetussa laissa säädettäviä tukia vastaavien tukien käsittelystä tämän lain voimaan tullessa voimassa olleiden (ja edelleenkin voimaan jäävien) säännösten perusteella ovat tarpeettomia.

Valiokunnalle on myös todettu, että yleisten tulkintaperiaatteiden mukaan on selvää, että uusi laki, jonka mukaisia tukia voidaan myöntää vasta 1.5.2007 jälkeen, ei sellaisenaan voi vaikuttaa tätä ennen muun lainsäädännön mukaan myönnettyihin tukiin eikä myöskään tuon voimassa olevan lainsäädännön mukaan tapahtuvaan aikaisemmin myönnettyjen tukien takaisinperintään. Jos maksamista, seurantaa, tarkastusta ja tukien takaisinperintää koskevia säännöksiä haluttaisiin kuitenkin muuttaa tämän lain voimaan tulon vuoksi, muutos tulisi toteuttaa viitatuissa säännöksissä. Lakiteknisesti tällaista muutosta ei voi toteuttaa säätämällä pelkästään uuden lain voimaantulojärjestelynä uuden lain soveltamisesta aikaisemman lainsäädännön sijasta kumoamatta tai muuttamatta samalla tuota lainsäädäntöä.

Edellä esitetyn perusteella valiokunta katsoo, että ehdotetulle sääntelylle ei ole tarvetta. Lakiehdotuksen säännökset, erityisesti 2 momentti, ovat lisäksi soveltamisalaltaan ja sisällöltään huomattavan epäselviä. Valiokunta ehdottaakin, että pykälä poistetaan.