Yksityiskohtaiset perustelut
5 §.
Pykälä koskee tarkastusoikeutta. Hallituksen
esityksessä 1 momenttia on ehdotettu muutettavaksi niin,
että asunnossa tarkastus voitaisiin toimittaa eräillä momentista
lähemmin ilmenevillä perusteilla. Tältä osin
esityksen perusteluissa on viitattu perustuslain 10 §:n
tulkintaan liittyvään perustuslakivaliokunnan
lausuntokäytäntöön. Valiokunnan
nyt tämän asian käsittelyn yhteydessä perustuslakivaliokunnalta
pyytämää lausuntoa (PeVL 69/2002
vp) on selostettu edellä, ja siitä ilmenee eräiltä osin
myös perustuslakivaliokunnan aikaisempi lausuntokäytäntö vastaavissa
kysymyksissä.
Perustuslakivaliokunnan antamasta lausunnosta käy ilmi,
että hallituksen esityksessä ehdotettua sääntelyä olisi
täsmennettävä, jotta lakiehdotus voitaisiin
käsitellä tavallisen lain säätämisjärjestyksessä.
Lausunnon perusteluissa on myös muun ohella todettu, että kotirauhan
suojan kannalta myönteisin ratkaisu olisi nykyisen kaltainen
sääntely, jossa tarkastustoimivaltuudet eivät
ulotu asuntoon. Tämä vastaisi myös valtionavustuslain
17 §:n yleissäännöstä.
Valiokunta toteaa, että valtionavustuslaissa (688/2001)
säädetään niistä perusteista
ja menettelyistä, joita noudatetaan myönnettäessä valtionavustuksia
(lain 1 §). Valtionavustuksella laissa tarkoitetaan tuenluonteista
rahoitusta tietyn toiminnan tai hankkeen avustamiseksi. Tarkastuksien
suorittamisen osalta laissa on todettu, että tarkastusta
ei saa suorittaa kotirauhan piiriin kuuluvissa tiloissa (lain 17 §).
Laista käy myös ilmi, että säännös
koskee, jollei muusta tai Euroopan yhteisön lainsäädännöstä muuta
johdu, soveltuvin osin myös Euroopan yhteisön
tai muista Euroopan unionin varoista myönnettävää tukea
(lain 2 §). Siten valtionavustusta koskevat yleiset säännökset
kieltävät pääsääntöisesti
tarkastuksien suorittamisen kotirauhan piirissä ja tämä kielto
ulottuu myös Euroopan yhteisön tai muista Euroopan
unionin varoista myönnettäviä tukia koskeviin
tarkastuksiin. Valiokunta kiinnittää myös
huomiota siihen, että perustuslain 10 §:n mukaisen
kotirauhan sisältö suhteessa hallinnollisiin tarkastuksiin
on vasta muotoutunut useamman perustuslakivaliokunnan kannanoton
myötä, mikä käy ilmi myös edellä selostetusta
perustuslakivaliokunnan lausunnosta (PeVL 69/2002 vp).
Viitaten edellä todettuun valiokunta pitää tärkeänä,
että asiaa koskevat kotirauhan piiriin ulottuvia tarkastuksia
koskevat säännökset eri hallinnonaloilla,
ottaen tuolloin myös huomioon Euroopan yhteisön
säännösten velvoitukset, laaditaan tarpeellisten
selvitysten jälkeen yhtenäisten perusteiden pohjalta.
Valiokunta kiinnittää myös erityistä huomiota
siihen, että valiokunnan saamasta selvityksestä on
käynyt ilmi, että samoihin yhteisön tukisäännöksiin
liittyvien tarkastuksien ulottamisessa kotirauhan piiriin on eroavaisuuksia
verrattaessa EU:n jäsenmaiden kansallisia lainsäädäntöjä.
Edellä esitetyillä perusteilla valiokunta
katsoo, ettei kyseistä tarkastusoikeutta tule ulottaa kotirauhan
piiriin, ja ehdottaa sen vuoksi asiaa koskevien säännösehdotusten
poistamista ehdotetusta 1 momentista. Lisäksi valiokunta
ehdottaa momentin säännöksissä selvyyden
vuoksi todettavaksi, ettei tarkastusta saa suorittaa kotirauhan
piiriin kuuluvissa tiloissa.
Uuteen 3 momenttiin valiokunta ehdottaa selvyyden vuoksi otettavaksi
viittaussäännöksen siitä, että tarkastuksen
estämisestä on säädetty erikseen
Euroopan yhteisön yhteisestä maatalouspolitiikasta
annetuissa säännöksissä. Viljelijöille
maksettavien ns. CAP-tukien yhtenäistä hallinnointia
ja valvontaa koskevassa IACS-asetuksessa on erityisesti säädetty,
että jos paikalla suoritettava tarkastus estetään,
on haettu tuki hylättävä.
5 a §.
Edellä 5 §:n 1 momentin kohdalla esitetyin
perustein valiokunta katsoo, ettei tarkastusoikeutta tule tältäkään
osin ulottaa kotirauhan piiriin ja ehdottaa sen vuoksi asiaa koskevien säännösehdotusten
poistamista 1 momentista. Lisäksi valiokunta ehdottaa momentin
säännöksissä selvyyden vuoksi
todettavaksi, ettei tarkastusta saa suorittaa kotirauhan piiriin
kuuluvissa tiloissa.
Edellä 5 §:n 3 momentin kohdalla esitetyin perustein
valiokunta ehdottaa pykälään lisättäväksi
uuden 3 momentin.