Perustelut
         
         Lähtökohtia
         
         Esityksen pääasiallisena tarkoituksena on
            nostaa lain tasolle säännökset poliisin
            säilytettävinä olevien vapautensa menettäneiden
            henkilöiden kohtelusta, heidän perusoikeuksiensa
            rajoittamisesta samoin kuin heidän oikeuksiensa ja velvollisuuksiensa
            perusteista. Sääntely on tarkoitus saattaa myös
            sisällöltään vastaamaan perustuslaista
            ja kansainvälisistä ihmisoikeussopimuksista johtuvia
            vaatimuksia. Esitys liittyy läheisesti vankeusrangaistuksen
            täytäntöönpanosta ja tutkintavankeuden
            toimeenpanosta annettuun, lokakuun alussa 2006 voimaan tulevaan
            lainsäädäntöön. Perustuslakivaliokunta
            on antanut lausunnon mainittuun lainsäädäntöön
            johtaneesta hallituksen esityksestä (PeVL 20/2005
               vp).
         
         
         Vapautensa menettäneen oikeudet turvataan perustuslain
            7 §:n 3 momentin viimeisen virkkeen mukaan lailla. Perusoikeusuudistuksen
            esitöissä tätä säännöstä on
            luonnehdittu perustuslailliseksi toimeksiannoksi, jonka johdosta
            lailla tulee turvata vapautensa menettäneelle kuuluvat
            oikeudet muun muassa kansainvälisten ihmisoikeussopimusten
            viitoittamalla tavalla (HE 309/1993 vp,
            s. 49/I). Esitöissä todettiin, että Euroopan
            ihmisoikeussopimuksen 5 ja 6 artiklassa, kansalaisoikeuksia ja poliittisia
            oikeuksia koskevan kansainvälisen yleissopimuksen 9, 10 ja
            14 artiklassa sekä lapsen oikeuksia koskevan yleissopimuksen
            37 artiklassa luetellaan eräitä vapautensa menettäneen
            oikeuksia, minkä lisäksi muutkin ihmisoikeudet
            (esimerkiksi henkilökohtainen koskemattomuus sekä kirje-
            ja puhelinsalaisuus) kuuluvat myös vapautensa menettäneille
            siltä osin kuin niitä ei ole rajoitettu ihmisoikeussopimusten
            ja perusoikeussäännösten kannalta hyväksyttävällä tavalla
            (HE 309/1993 vp, s. 49/II).
         
         
         Esityksessä nyt ehdotettu lainsäädäntö toteuttaa
            omalta osaltaan perustuslain 7 §:n 3 momentin viimeisessä virkkeessä tarkoitettua
            toimeksiantoa. Sääntely on samalla merkityksellistä perustuslain
            useiden perusoikeussäännösten kannalta.
            Se koskee esimerkiksi perustuslain 7 §:n 1 momentissa
            turvattuja oikeuksia henkilökohtaiseen vapauteen ja koskemattomuuteen
            samoin kuin perustuslain 10 §:n 1 momentissa turvattua
            yksityiselämän suojaa ja saman pykälän 2 momentissa
            suojattua luottamuksellisen viestin salaisuutta. Perusoikeusuudistuksen
            yhteydessä kiinnitettiin huomiota siihen, että vapaudenmenetys
            ei sellaisenaan muodosta perustetta rajoittaa henkilön
            muita perusoikeuksia. Jos tarve henkilön muiden perusoikeuksien
            rajoittamiseen tämän vapaudenmenetyksen aikana
            on olemassa, rajoituksista on säädettävä lailla,
            ja ne tulee voida oikeuttaa erikseen kussakin tapauksessa ja kunkin
            perusoikeuden osalta (HE 309/1993 vp, s. 25/I).
            Ehdotuksia on näin ollen arvioitava perusoikeuksien yleisten
            ja tarvittaessa kunkin perusoikeuden erityisten rajoitusedellytysten kannalta.
            Rajoitusten hyväksyttävyyden, tarkkarajaisuuden
            ja oikeasuhtaisuuden lisäksi on tärkeää kiinnittää huomiota
            vapautensa menettäneiden oikeusturvaan (PeVL 20/2005 vp, s. 2/II).
         
         
         Vapautensa menettäneen kohtelun yleiset vaatimukset
         
         Vapautensa menettäneen oikeuksia ei 1. lakiehdotuksen
            1 luvun 3 §:n mukaan saa käsiteltävänä olevan
            lain nojalla rajoittaa enempää kuin vapauteen
            kohdistuvan toimenpiteen tarkoitus, säilytysvarmuus, säilytystilan
            järjestyksen säilyminen sekä turvallisuus
            vaativat.
         
         
         Säännöksellä korostetaan
            asianmukaisesti rajoitustoimenpiteiden laki- ja tarkoitussidonnaisuutta.
            Oikeasuhtaisuusvaatimuksen ja asiaa koskevan lainsäädännön
            johdonmukaisen kirjoitustavankin näkökulmasta
            säännöstä on kuitenkin syytä täydentää edellytyksellä rajoitusten välttämättömyydestä
            (PeVL
               20/2005 vp, s. 3/I, ks. esim. tutkintavankeuslain
            1 luvun 4 §).
         
         
         Säännöksessä mainitaan rajoitustoimenpiteen
            oikeasuhtaisuuteen vaikuttavana seikkana myös turvallisuus.
            Näiltä osin yleiseen turvallisuuteen sinänsä viittaava
            maininta on aiheellista muotoilla tarkoittamaan perustuslain 7 §:n
            1 momentissa mainittua henkilökohtaista turvallisuutta
            (esim. lakiehdotuksen 9 luvun 1 §:ssä on käytetty
            asianmukaista ilmaisua "vapautensa menettäneiden ja muiden
            henkilöiden turvallisuus"; ks. myös 3 luvun 6 § ja
            6 luvun 2 §).
         
         
         Lakiehdotuksen toimivaltasäännökset
            mahdollistavat lähes kauttaaltaan viranomaisen verraten
            laajan harkintavallan käytön. Sen vuoksi valiokunta
            korostaa yleisten hallinto-oikeudellisten periaatteiden huomioon
            ottamisen tärkeyttä sovellettaessa toimivaltasäännöksiä yksittäistapauksissa.
            Lakiehdotuksen 1 luvun 4 §:ään sisältyykin
            tältä kannalta asianmukaisia säännöksiä vapautensa
            menettäneiden oikeudenmukaisesta ja heidän ihmisarvoaan
            kunnioittavasta kohtelusta sekä syrjinnän kiellosta.
            Vartijan on objektiviteettiperiaatetta ilmentävän
            15 luvun 1 §:n 1 momentin mukaan toimittava asiallisesti
            ja puolueettomasti sekä sovinnollisuutta edistäen. Suhteellisuusvaatimuksesta
            on vielä erityissäännöksiä 15
            luvun 1 §:n 3 momentissa ja 2 §:n 2 momentissa. 
         
         
         Perustuslain 21 §:n 2 momentissa tarkoitettuihin oikeussuojatakeisiin
            sisältyy oikeus tulla pidetyksi syyttömänä,
            kunnes syyllisyys on laillisesti näytetty toteen (HE
               309/1993 vp, s. 74/II). Valiokunta painottaa
            tämän oikeuden huomioon ottamisen tärkeyttä poliisin
            säilytettävinä ehdotetun lain nojalla
            olevien oikeudenmukaisessa kohtelussa.
         
         
         Tutkintavankia on 1. lakiehdotuksen 13 luvun 1 §:n
            mukaan kuultava häntä koskevaa tärkeää päätöstä tehtäessä.
            Kuulemisvelvollisuuden rajoittaminen vain tärkeisiin päätöksiin näyttää ainakin
            sanonnallisesti merkitsevän poikkeusta hallintolain 34 §:n
            säännöksiin asianosaisen kuulemisesta.
            Valiokunta huomauttaa, että oikeus tulla kuulluksi sisältyy
            perustuslain 21 §:n 2 momentissa nimenomaisesti mainittuihin
            hyvän hallinnon takeisiin. Säännös
            on aiheellista tarkistaa esimerkiksi viittaukseksi hallintolakiin
            (PeVL 20/2005 vp, s. 3/II,
            ks. tutkintavankeuslain 1 luvun 6 §). 
         
         
         Perustuslakivaliokunta korostaa hyvän hallinnon takeiden
            näkökulmasta yleisemminkin sitä, että hallintolakia
            sovelletaan myös vapautensa menettäneitä ehdotetun
            lain nojalla säilyttävien viranomaisten muihin
            toimenpiteisiin kuin esitutkintaan ja poliisitutkintaan, jollei
            laissa ole siitä poikkeavia säännöksiä.
            Lisäksi on syytä huomauttaa, ettei 2 luvun 3 §:n
            1 momentin säännös yleisimmin käytetyistä kielistä syrjäytä perustuslain
            17 §:n ja esimerkiksi kielilain säännöksiä kielellisistä oikeuksista
            (PeVL 20/2005 vp, s. 3—4).
         
         
         Lakiehdotuksesta käy yksityiskohtaisella tarkkuudella
            ilmi se virkamies tai virkamiestaso, joka voi käyttää perusoikeuksien
            kannalta merkityksellistä toimivaltaa (PeVL 12/1998
               vp, s. 6/II, PeVL 20/2005 vp,
            s. 4/I).
         
         
         Säilytystilaan ottaminen ja riippumaton lääkärintarkastus
         
         Ilmoittaminen säilytystilaan ottamisesta.
         
          Tutkintavangille ja kiinni otetulle on 1. lakiehdotuksen 2
            luvun 2 §:n 1 momentin perusteella varattava tilaisuus
            ilmoittaa lähiomaiselleen tai muulle läheiselleen
            säilytystilaan ottamisesta. Ilmoitusmahdollisuutta ei kuitenkaan
            tarvitse varata kiinni otetulle, jos hänet vapautetaan 24 tunnin
            kuluessa kiinni ottamisesta eikä mahdollisuuden varaamiseen
            ole erityistä syytä.
         
         
         Vuorokauden kestävä vapauden menetys ilman
            mahdollisuutta ilmoittaa asiasta läheisille on valiokunnan
            mielestä verraten pitkä, etenkin kun otetaan huomioon
            nykyaikaiset viestintämahdollisuudet ja -tavat. Myös
            Euroopan neuvoston kidutuksen vastainen komitea on käytännössään
            painottanut poliisin huostaan ottaman oikeutta ilmoittaa säilöönotosta
            kolmannelle taholle.The CPT Standards. CPT/Inf/E
            (2002) — Rev. 2004, s. 6, kpl 36. Ilmoitusmahdollisuuden
            varaamista koskevan poikkeuksen aikarajoitus tulee näin
            ollen poistaa kokonaan tai säätää se
            ehdotettua olennaisesti lyhyemmäksi.
         
         
         Oikeuksista tiedottaminen.
         
          Vapautensa menettäneelle on 1. lakiehdotuksen 2 luvun
            3 §:n 1 momentin perusteella viipymättä hänen
            saavuttuaan säilytystilaan tiedotettava muun ohella vapautensa
            menettäneiden oikeuksista ja velvollisuuksista. Vaikka
            lain mukaiset oikeudet kuuluvat henkilölle heti hänen
            tultua pidätetyksi tai kiinni otetuksi, soveltuvat kiinniottotilanne
            ja kuljetus esityksen perustelujen mukaan huonosti oikeuksia ja
            velvollisuuksia koskevien tietojen antamiseen. Tiedottamiselle on
            säilytystilaan saavuttua paremmat edellytykset. Ehdotukselle
            on sinänsä ymmärrettävät
            perusteet. Toisaalta kiinniottotilanteet vaihtelevat tapauskohtaisesti,
            ja esimerkiksi kuljetusmatkat säilytystiloihin voivat maan
            joissakin osissa muodostua hyvinkin pitkiksi. Euroopan neuvoston
            kidutuksen vastaisen komitean käytännössä on
            pidetty tärkeänä, että poliisin
            huostaan otetulle tiedotetaan hänen oikeuksistaan viipymättä.The
            CPT Standards. CPT/Inf/E (2002) — Rev.
            2004, s. 6, kpl 37. Ehdotettua sääntelyä on
            näiden seikkojen vuoksi aiheellista tarkistaa esimerkiksi
            niin, että oikeuksista tiedotetaan viipymättä,
            viimeistään kuitenkin säilytystilaan
            saavuttua.
         
         
         Yhteydet säilytystilan ulkopuolelle
         
         Esityksen 1. lakiehdotuksen 6 ja 7 luvussa on säännöksiä vapautensa
            menettäneen oikeudesta kirjeenvaihtoon ja puhelimen käyttöön
            sekä tapaamisista ja muista yhteyksistä säilytystilan
            ulkopuolelle samoin kuin mahdollisuudesta saada lupa poistua lyhyeksi
            ajaksi säilytystilasta. Ehdotukset vastaavat olennaisilta
            osiltaan perustuslakivaliokunnan myötävaikutuksella
            (PeVL 20/2005 vp) säädetyn
            tutkintavankeuslain vastaavia säännöksiä.
         
         
         Vapautensa menettäneen yhteydenpitoa rajoitettaessa
            tulee ottaa huomioon, että perustuslain 10 §:n
            1 momentissa suojatun yksityiselämän piiriin kuuluu
            muun muassa yksilön oikeus vapaasti solmia ja ylläpitää suhteita
            muihin ihmisiin (HE 309/1993 vp, s.
            53/I, PeVL 34/2001 vp, s. 4—5).
            Tämän vuoksi perustuslakivaliokunta tähdentää,
            ettei vapautensa menettäneen yhteydenpito-oikeuksia pidä käytännössä rajoittaa enempää
            kuin
            on kulloisessakin yksittäistapauksessa välttämätöntä (PeVL
               20/2005 vp, s. 5/II).
         
         
         Lakiehdotuksen 6 luvun säännökset
            kirjeen ja muun postilähetyksen tarkastamisesta, lukemisesta
            ja pidättämisestä sekä puhelun
            kuuntelemisesta ovat merkityksellisiä perustuslain 10 §:n 2 momentin
            kannalta. Sen mukaan kirjeen, puhelun ja muun luottamuksellisen
            viestin salaisuus on loukkaamaton. Lailla voidaan kuitenkin saman
            pykälän 3 momentin nojalla säätää välttämättömiä rajoituksia
            tähän oikeuteen muun muassa vapaudenmenetyksen
            aikana. Ehdotetuille rajoituksille on siten perusoikeusjärjestelmän
            kannalta hyväksyttävä peruste.
         
         
         Valiokunta korostaa, että luottamuksellisen viestin
            salaisuuden rajoituksiin kohdistuu perustuslain 10 §:n
            3 momentissa nimenomaisesti mainittu välttämättömyysedellytys
            ja että viestin salaisuutta voidaan laitosoloissakin rajoittaa vain
            siinä määrin kuin se on kussakin yksittäistapauksessa
            perusteltua (HE 309/1993 vp, s. 54/II, PeVL
               34/2001 vp, s. 5/I). Tältä kannalta
            toimenpiteen edellytyksestä säännöksissä käytetty
            ilmaisu "jos on tarpeen" (6 luvun 2 ja 7 §) ei
            ole asianmukainen (PeVL 20/2005 vp, s. 5—6).
            Sääntelyä on näiltä osin
            syytä tarkistaa niin, että säännöksissä mainittuna
            kunkin toimenpiteen edellytyksenä on yksittäistapauksellinen
            ja toimenpiteen ankaruutta oikeasuhtaisesti vastaava perusteltu
            tarve (ks. tutkintavankeuslain 8 luvun 2 ja 7 §).
         
         
         Vapautensa menettäneen ja tapaajan välistä keskustelua
            voidaan 7 luvun 1 §:n 3 momentin nojalla kuunnella väärinkäytösten
            estämiseksi. Perusoikeuskytkentäisen sääntelyn
            yhteydessä "väärinkäytös"
            on asiattoman epämääräinen ilmaisu.
            Sääntelyä on aiheellista täsmentää sitomalla
            rajoitusmahdollisuus esimerkiksi epäilyyn käsiteltävänä olevan
            lain tai sen nojalla annettujen säännösten
            tai määräysten rikkomisesta (PeVL
               20/2005 vp, s. 6/I, ks. vankeuslain
            13 luvun 1 §:n 2 mom.).
         
         
         Tapaamista voidaan 7 luvun 1 §:n 2 momentin nojalla
            valvoa myös videolaitteilla. Momenttia on syytä täydentää maininnalla,
            jonka mukaan mahdollisesta videovalvonnasta ilmoitetaan vapautensa
            menettäneelle ja tapaajalle (ks. tutkintavankeuslain 9
            luvun 1 §:n 2 momentti).
         
         
         Valvonta, tarkastukset ja turvaamistoimenpiteet
         
         Esityksen 1. lakiehdotuksen 9 ja 10 luvussa on perustuslain
            7 §:n 1 momentissa ja 10 §:n 1 momentissa turvattujen
            henkilökohtaisen koskemattomuuden ja yksityiselämän
            suojan kannalta merkityksellisiä säännöksiä turva-
            ja henkilöntarkastuksista samoin kuin vapautensa menettäneiden
            päihteettömyyden valvonnasta sekä heidän
            selliensä tarkastuksista.
         
         
         Ehdotukset vastaavat olennaisilta osiltaan perustuslakivaliokunnan
            myötävaikutuksella (PeVL 20/2005
               vp) säädettyjen tutkintavankeuslain
            ja vankeuslain säännöksiä näistä asioista. Ehdotetusta
            sääntelystä ei ole huomautettavaa perustuslain
            näkökulmasta (ks. myös PeVL 5/2006
               vp, s. 5).
         
         
         Lakiehdotuksen 11 luvussa ovat säännökset mahdollisuudesta
            määrätä vapautensa menettänyt
            turvaamistoimenpiteenä tarkkailuun (3 §) tai eristämistarkkailuun
            (4 §). Säännöksistä ei
            aivan selvästi ilmene, että kysymys
            on henkilön sijoittamisesta huoneeseen tai selliin, jossa
            häntä voidaan tarkkailla ympärivuorokautisesti
            teknisin apuvälinein tai muilla tavoin (PeVL 20/2005
               vp, s. 6). Sääntelyä on näiltä osin aiheellista
            täsmentää (ks. esim. tutkintavankeuslain
            13 luvun 3 ja 4 §).
         
         
         Lakiehdotuksen 11 luvun 2 §:ssä käytetty vanhahko
            ja verraten raskaisiin välineisiin viittaava sana "kahlehtiminen"
            on asianmukaista korvata nykyaikaisemmalla ilmaisulla (PeVL 20/2005
               vp, s. 6/II; esim. tutkintavankeuslain 13 luvun
            3 §:ssä käytetään sanaa
            "sitominen").
         
         
         Etävalvonta
         
         Säilytystilassa olevaa pidätettyä tai
            kiinni otettua voidaan 1. lakiehdotuksen 12 luvun säännösten
            perusteella valvoa etävalvonnalla etävalvontakeskuksesta,
            jollei vapautensa menettäneen henkilökohtaiseen
            turvallisuuteen kohdistu 2 §:n 1 momentissa tarkoitettua
            erityistä uhkaa. Sääntelyn tarkoituksena
            on mahdollistaa pidätettyjen ja kiinni otettujen sijoittaminen
            myös sellaisiin säilytystiloihin, joissa ei ole
            päivystävää vartijaa tai päätoimisesti
            säilytystilaa valvovaa muuta henkilöä.
            Etävalvontakeskuksen tehtävänä on sen
            käytössä olevien laitteiden avulla valvoa
            säilytystilaa sekä siellä olevien turvallisuutta
            ja terveydentilaa. Etävalvontakeskus myös tarvittaessa
            hälyttää paikallisen päivystäjän,
            poliisipartion taikka pelastus-, terveydenhuolto- tai
            rajavartioviranomaisen huolehtimaan säilytystilassa mahdollisesti
            havaittujen ongelmatilanteiden selvittämisestä. 
         
         
         Henkilön sulkeminen vain teknisillä laitteilla valvottuun
            tilaan on valiokunnan mielestä varsin ongelmallista vapautensa
            menettäneen henkilökohtaisen turvallisuuden kannalta.
            Henkilön terveydentilan ja toimintakyvyn muutokset, säilytystilassa
            tai sen läheisyydessä mahdollisesti sattuvat onnettomuudet
            ja muut vaaratilanteet samoin kuin esimerkiksi teknisten valvontalaitteiden
            toimivuuteen kohdistuvat epävarmuustekijät voivat ääritilanteessa
            vaarantaa myös lukitussa tilassa olevan oikeuden elämään.
            Etäällä säilytystilasta olevien
            viranomaisten hälyttämisellä ei kaikissa
            tilanteissa ole mahdollista huolehtia lukitussa tilassa olevien
            henkilökohtaisesta turvallisuudesta. Etävalvontaan
            liittyvät turvallisuusriskit ovat valiokunnan arvion mukaan suuret
            siitä huolimatta, että ehdotuksessa on pyritty
            ottamaan huomioon vapautensa menettäneen turvallisuuteen
            kohdistuvat erityiset uhat samoin kuin tarve voida teknisin keinoin
            avata säilytystilan ovet ja kulkutiet. Turvallisuusriskien
            merkittävyyden takia vapautensa menettänyttä henkilöä ei
            valiokunnan mielestä tule voida sulkea pelkästään
            teknisillä välineillä ehdotetulla tavalla
            valvottuun säilytystilaan. Tavallisen lainsäätämisjärjestyksen
            käyttämisen edellytyksenä näin
            ollen on, että 1. lakiehdotuksen 12 luvusta poistetaan
            säännökset etävalvonnasta. Vaihtoehtoisesti
            sääntelyä on tarkistettava niin, että etävalvontaa
            on mahdollista käyttää vain apukeinona
            henkilökunnan asianmukaisesti valvomissa säilytystiloissa.
         
         
         Muutoksenhakuoikeus
         
         Esityksen 1. lakiehdotuksen 17 luvun 1 §:ssä luetellaan
            päätökset, joihin on mahdollista vaatia
            oikaisua ja hakea oikaisuvaatimuksen johdosta tehtyyn päätökseen
            muutosta valittamalla hallinto-oikeuteen. 
         
         
         Luettelo muutoksenhakuoikeudesta ei valiokunnan vakiintuneen
            kannan mukaan voi vaikuttaa eräänlaisena välillisenä muutoksenhakukieltona,
            vaan hallintolainkäyttölaista, ennen kaikkea sen
            5 §:stä, ja viime kädessä perustuslain 21 §:n
            1 momentista seuraa, onko kysymyksessä valituskelpoinen
            ratkaisu (PeVL 20/2005 vp, s. 7/II
            ja siinä mainitut valiokunnan lausunnot; ks. myös
            KKO: 2004:110). Ehdotettu luettelo on siten tältä kannalta
            asiallisesti tarpeeton.
         
         
         Asianmukaisin tapa säännellä muutoksenhakuoikeutta
            on sisällyttää lakiin tavanomainen maininta
            hallintolainkäyttölain soveltamisesta. Perustuslain
            kannalta hyväksyttävistä muutoksenhakuoikeuden
            rajoituksista on mahdollista säätää lakiin
            otettavilla yksilöidyillä muutoksenhakukielloilla
            (PeVL 20/2005 vp, s. 8/I).
         
         
         Muita seikkoja
         
         Soveltamisalan sääntely.
         
          Lakia sovelletaan 1. lakiehdotuksen 1 luvun 1 §:n
            pääsäännön perusteella
            poliisin säilytettävänä olevien
            tutkintavankien, pidätettyjen ja kiinni otettujen kohteluun.
            Pykälän 2 momentin nojalla lakia sovelletaan "soveltuvin
            osin" muidenkin poliisin säilytettävänä olevien
            vapautensa menettäneiden kohteluun. Momentti on tältä osin
            asiattoman epämääräinen. Momentissa
            oleva maininta vapauden menetyksen syyn huomioon ottamisesta on
            sinänsä asianmukainen, mutta ei merkittävästi
            lisää sääntelyn täsmällisyyttä,
            koska vapauden menetyksen syy tai tarkoitus tulee 1 luvun 3 §:n
            perusteella ottaa huomioon joka tapauksessa ja millä tahansa
            perusteella vapautensa menettäneen kohtelussa. Säännökset
            lain soveltamisalasta tulee tällaisessa perusoikeusherkässä sääntely-yhteydessä muotoilla
            ehdotettua tarkemmiksi esimerkiksi poistamalla 2 momentista "soveltuvia
            osia" koskeva maininta taikka luettelemalla sovellettaviksi tulevat
            lain säännökset luku- tai pykäläkohtaisesti.
         
         
         Epämääräisyys rasittaa myös
            esityksen 3.—6. ja 8. lakiehdotuksen niitä säännöksiä,
            joiden perusteella vapautensa menettäneen kohteluun sovelletaan
            "soveltuvin osin" lakia poliisin säilyttämien
            henkilöiden kohtelusta. Sääntelyä on näiltäkin
            osin tarpeen täsmentää. Hallintovaliokunnan
            on lisäksi syytä arvioida, missä määrin poliisille
            1. lakiehdotuksen perusteella kuuluvat toimivaltuudet ovat tarpeen
            vapautensa menettäneitä esimerkiksi vain lyhyitä aikoja
            säilyttäville muille viranomaisille, ja rajata
            sääntely koskemaan vain perustellusti tarpeellisia
            valtuuksia. Sama huomautus koskee esityksen 9. ja 10. lakiehdotuksen
            säännöksiä poliisin säilyttämien henkilöiden
            kohtelusta annetun lain soveltamisesta.
         
         
         Esityksen 7. lakiehdotuksen 7 §:n epämääräinen
            soveltamisalasäännös muodostuu ongelmalliseksi
            myös perustuslain 124 §:n näkökulmasta.
            Järjestyksenvalvojalla eli oikeudellisessa mielessä yksityishenkilöllä on
            nimittäin ehdotetun sanamuodon perusteella "soveltuvin
            osin" samat valtuudet puuttua vapautensa menettäneen perusoikeuksiin
            kuin poliisilla 1. lakiehdotuksen nojalla. Sääntelyä on
            tältä osin välttämätöntä täsmentää niin,
            etteivät järjestyksenvalvojien toimivaltuudet
            laajene nykyisestä. Tällainen täsmennys
            on edellytys lakiehdotuksen käsittelemiselle tavallisen
            lain säätämisjärjestyksessä.
            Täsmennyksen yhteydessä on toisaalta huolehdittava
            siitä, että lain nojalla säilöön
            otetun henkilökohtaisen turvallisuuden ja muiden oikeuksien
            kannalta tarpeelliset seikat tulevat perustuslain 7 §:n
            3 momentin näkökulmasta asianmukaisesti säännellyiksi
            (ks. PeVL 10/2006 vp, s. 4).
         
         
         Norminantovaltuudet.
         
          Esityksen 1. lakiehdotuksen säännökset
            asetusten ja viranomaismääräysten antamisesta
            ovat perustuslain 80 §:n näkökulmasta
            pääosin asianmukaiset. Ehdotetun 8 luvun
            1 §:ssä käytetty ilmaisu lakia täydentävien
            määräysten antamisesta aiheuttaa kuitenkin
            tarpeetonta tulkinnanvaraisuutta viranomaisen norminasettamisvallan
            laajuudesta. Valtuus on siksi syytä muotoilla tavanomaiseen
            tapaan tarkoittamaan lakia tai sen nojalla annettuja säännöksiä tarkempien
            määräysten antamista (PeVL 20/2005
               vp, s. 8/II).
         
         
         Sisäasiainministeriön asetuksella annetaan 8 luvun
            4 §:n nojalla tarkempia säännöksiä säilytystilan
            järjestyssäännöstä,
            jonka vahvistaa saman luvun 3 §:n perusteella kihlakunnan
            poliisipäällikkö. Esityksen perustelujen
            mukaan ministeriö voisi antaa valtuuden nojalla esimerkiksi mallijärjestyssäännön.
            Ohjeluonteisen mallin antamisesta ei ole tarpeen sisällyttää lakiin
            erityistä valtuutusta, koska ministeriö voi perustuslain
            68 §:n 1 momentin nojalla antaa toimialallaan ohjeita ja
            malleja ilman eri valtuuttakin. Säädösmuotoa
            taas on syytä käyttää vain yleisten
            oikeussääntöjen antamiseen. Esityksen
            perusteluista ei ilmene, onko valtuuden nojalla mahdollisesti tarkoitus
            antaa joistakin asioista myös kaikissa säilytystiloissa
            noudatettavia yhteisiä säännöksiä.
            Lakiehdotuksen 8 luvun 1, 3 ja 4 §:n valtuuksista muodostuu
            kaiken kaikkiaan ministeriön asetuksenvallan ja viranomaisen määräystenantovallan
            välisistä suhteista sekavasti sääntelevä kokonaisuus.
            Asetuksenantovaltuus on siksi poistettava lakiehdotuksesta tai sääntelyä on
            selkeytettävä niin, että laista käy ehdotettua
            olennaisesti tarkemmin ilmi, miltä osin säilytystilan
            järjestyssäännöstä säädetään ministeriön
            asetuksella ja miltä osin viranomaisen määräyksellä.
         
         
         Sivullisen voimankäyttöoikeus.
         
          Vartijaa tämän pyynnöstä tai
            suostumuksella avustavalla henkilöllä on 1. lakiehdotuksen
            15 luvun 2 §:n 4 momentin nojalla oikeus mainitun virkamiehen
            ohjauksessa käyttää sellaisia voimakeinoja,
            joita voidaan pitää olosuhteisiin nähden
            puolustettavina. 
         
         
         Sääntelyssä on kysymys tilapäisen
            avun antamisesta konkreettista virkatehtävää suorittavalle
            virkamiehelle. Perustuslakivaliokunta on pitänyt tällaista
            sääntelyä hyväksyttävänä,
            jos mahdollisuus avustavan henkilön voimankäyttöön säädetään
            selkeästi poikkeukselliseksi ja sen sallittavuus rajataan
            tilanteisiin, joissa virkamiehen on erittäin tärkeän
            ja kiireellisen virkatehtävänsä suorittamiseksi
            välttämätöntä turvautua sivullisen
            voimakeinoapuun (PeVL 20/2005 vp, s.
            8/II, PeVL 15/1994 vp, s. 3/I).
            Sääntelyä on tärkeää täydentää tällaisilla
            rajauksilla (ks. esim. tutkintavankeuslain 13 luvun 6 §:n
            3 mom.).