Perustelut
Direktiivin tarkoituksena on panna täytäntöön EY:n
perustamissopimuksen 63 artiklan määräyksiä Wienin
toimintasuunnitelman ja Tampereen Eurooppa-neuvoston päätelmien
mukaisesti. Kyseessä on yksi niistä toimenpiteistä,
joilla tähdätään yhteisen eurooppalaisen
turvapaikkajärjestelmän luomiseen. Direktiiviehdotus
sisältää säännöksiä kansainvälisen
suojelun antamisen edellytyksistä kolmansien maiden kansalaisille
ja kansalaisuudettomille sekä suojelua saavien henkilöiden
oikeusasemasta. Ehdotettu sääntely perustuu keskeisiltä osiltaan
Geneven yleissopimuksen ja jäsenvaltioita velvoittavien kansainvälisten
ihmisoikeusasiakirjojen määräyksiin.
Valiokunta suhtautuu direktiiviehdotukseen valtioneuvoston tavoin
myönteisesti ja pitää ehdotetun sääntelyn
toteuttamista tärkeänä.
Jäsenvaltiot voivat direktiiviehdotuksen 4 artiklan
mukaan säätää tai pitää voimassa
suotuisampia vaatimuksia kansainvälisen suojelun antamisedellytysten
ja suojelun sisällön määrittelemiseksi,
kunhan kansallinen sääntely on sopusoinnussa ehdotetun
direktiivin vaatimusten kanssa. Direktiivin tällaisesta
vähimmäisvaatimuksia asettavasta luonteesta johtuu,
että sillä ei velvoiteta jäsenvaltiota
heikentämään kansallista sääntelyä kansainvälisen
suojelun myöntämisedellytyksistä tai
sitä saavien henkilöiden oikeusasemasta.
Tämän vuoksi ehdotus ei muodostu perustuslain
kannalta ongelmalliseksi.
Direktiiviehdotuksen 15 artikla sisältää säännökset
toissijaisen suojelun myöntämisen perusteista.
Artiklan a alakohdan perusteella toissijaista suojelua
myönnetään, kun hakijalla on perusteltua
aihetta pelätä joutuvansa kärsimään kidutuksesta
taikka epäinhimillisestä tai halventavasta kohtelusta
tai rangaistuksesta. Kuolemanrangaistuksen uhka on valiokunnan mielestä aiheellista
mainita säännöksessä toissijaisen suojelun
antamisperusteena. Perustuslain 7 §:n 2 momentti
sisältää kuolemanrangaistuksen kiellon
ja perustuslain 9 §:n 4 momentissa säädetään
kuolemanrangaistuksen uhkaan perustuvasta ulkomaalaisen karkottamisen,
luovuttamisen ja palauttamisen kiellosta. Kuolemanrangaistuksen
kielto sisältyy myös EU:n perusoikeuskirjan
2 artiklan 2 kappaleeseen.
Toissijaista suojelua saavan henkilön oikeusasema poikkeaa
ehdotuksen mukaan jossain määrin pakolaisen oikeusasemasta.
Toissijaista suojelua saavalle on 24 artiklan 3 kohdan mukaan annettava
työlupa viimeistään kuuden kuukauden
kuluttua suojelun myöntämisestä. Saman
artiklan 4 kohdan mukaan tällaiselle henkilölle
on annettava mahdollisuus osallistua työllisyyskoulutukseen,
ammattikoulutukseen ja käytännön työharjoitteluun
viimeistään vuoden kuluessa suojelun myöntämisestä.
Toissijaista suojelua saavan tulee 31 artiklan 2 kohdan mukaan voida
osallistua tukiohjelmiin kotoutumisen helpottamiseksi viimeistään
vuoden kuluessa suojelun myöntämisestä.
Pakolaiselle jäsenvaltion on annettava nämä oikeudet
heti pakolaisaseman myöntämisen jälkeen.
Ehdotettu sääntely ei muodostu direktiiviehdotuksen
vähimmäisvaatimuksia asettavan luonteen vuoksi
perustuslain kannalta ongelmalliseksi. Ehdotusta on kuitenkin jatkovalmistelussa
vielä syytä arvioida ennen muuta kansainvälistä suojelua
saavien henkilöiden yhdenvertaisen kohtelun näkökulmasta.
Kansainvälistä suojelua saavien henkilöiden
oikeusaseman eroavaisuuksille on vaikea nähdä perusoikeusjärjestelmän
kannalta hyväksyttäviä syitä erityisesti tilanteissa,
joissa suojelun antamisen perusteet ja sen ennakoitavissa oleva
ajallinen kesto eivät olennaisesti poikkea toisistaan.
Ehdotetulla direktiivillä ei ole tarkoitus säännellä kansainvälistä suojelua
annettaessa noudatettavaa menettelyä jäsenvaltioissa.
Direktiivin vähimmäisvaatimuksia asettavaan luonteeseen kuitenkin
sopii, että siinä kiinnitetään
huomiota myös hyvän hallinnon ja oikeusturvan
vaatimuksiin. Euroopan unionin perusoikeuskirjassa käsitellään
oikeutta hyvään hallintoon (41 artikla) ja oikeutta
tehokkaisiin oikeussuojakeinoihin (47 artikla). Näistä asioista
säädetään myös perustuslain
21 §:ssä. Direktiiviin on valiokunnan mielestä asianmukaista
lisätä säännökset hyvän hallinnon
vaatimuksiin sisältyvästä oikeudesta tulla
kuulluksi (ks. esim. PeVL 1/2002 vp,
s. 2/II ja PeVL 3/2002 vp,
s. 3). Valiokunta huomauttaa, että direktiiviehdotuksen
13 artikla (pakolaisaseman lakkauttaminen) ja 16 artikla (toissijaisen
suojelun lakkauttaminen) eivät sisällä säännöksiä oikeudesta
hakea päätökseen muutosta (vrt. 14 artiklan
3 kohta ja 17 artiklan 3 kohta).
Kansainvälistä suojelua hakevan avopuolisoa pidetään
direktiiviehdotuksen 2 artiklan j alakohdan mukaan hakijan perheenjäsenenä,
jos avopuolisot rinnastetaan aviopuolisoihin asianomaisen
jäsenvaltion lainsäädännössä tai
käytännössä. Ehdotus on ongelmallinen
Euroopan ihmisoikeussopimuksen 8 artiklan määräysten kannalta
perhe-elämän suojasta, minkä lisäksi
se asettaa kansainvälistä suojelua hakevat erilaiseen
asemaan jäsenvaltiosta riippuen (ks. PeVL 42/2000
vp, s. 3—5 ja PeVL 37/2001
vp, s. 2—3).
Valiokunta kiinnittää huomiota direktiiviehdotuksen
30 artiklan poikkeukselliseen ehdottomuuteen. Säännösehdotuksen
sanamuodon perusteella jäsenvaltio ei saa lainkaan rajoittaa kansainvälistä suojelua
saavien henkilöiden liikkumisvapautta alueellaan. Valiokunnan
mielestä kieltoa on aiheellista täsmentää kohdistumaan
esimerkiksi syrjiviin tai muutoin perusoikeusjärjestelmän
vastaisiin liikkumisvapauden rajoituksiin.
Direktiiviehdotuksen 35 artiklan säännös kielletyistä syrjintäperusteista
on syytä muotoilla perustuslain 6 §:n 2 momenttia
ja EU:n perusoikeuskirjan 21 artiklan 1 kappaletta vastaavasti niin,
että kielto kattaa myös muut henkilöön
liittyvät syyt (ks. esim. PeVL 10/2002
vp, s. 3/II). Valiokunta kiinnittää huomiota
siihen, että säännösehdotuksessa
käytetään ihmisistä sanaa rotu. Tälle
sanalle ei nykyaikaisen käsityksen mukaan ole tieteellisiä perusteita.
Sana on korvattavissa esimerkiksi termillä alkuperä (ks. PeVL 26/2002
vp, s. 3/I).