Perustelut
Yleistä
Eurooppa-neuvosto on sopinut 16 ja 17 päivänä joulukuuta
2010 pitämässään kokouksessa
Euroopan unionin toiminnasta tehdyn sopimuksen 136 artiklan muuttamisesta
siten, että euroa rahayksikkönään
käyttävät jäsenvaltiot voivat
perustaa erityisen taloudellisen vakausmekanismin, jos se on välttämätöntä koko
euroalueen vakauden turvaamiseksi. Muutoksen keskeisenä tarkoituksena
on, että tämän jälkeen vakausmekanismi — joka
nykyisin on luonteeltaan väliaikainen — ei perustuisi
Euroopan unionin toiminnasta tehdyn sopimuksen 122 artiklan 2 kohtaan.
Sen mukaan neuvosto voi komission ehdotuksesta myöntää yksittäiselle
jäsenvaltiolle taloudellista apua, jos luonnonkatastrofit
tai poikkeukselliset tapahtumat, joihin jäsenvaltio ei
voi vaikuttaa, ovat aiheuttaneet tuolle jäsenvaltiolle
vaikeuksia tai vakavasti uhkaavat aiheuttaa sille suuria
vaikeuksia. Tähän sopimusmääräykseen
on perustettu nyt koko euroalueen taloudellista vakautta turvaavat
toimet.
Muutos ei koske Euroopan unionista tehdyn sopimuksen 125 artiklaa.
Mainitun sopimusmääräyksen sisältämän
niin sanotun avustamiskieltolausekkeen (no bailout -lausekkeen)
mukaan ei unioni eikä toinen jäsenvaltio ole vastuussa
eikä myöskään ota vastatakseen
toisen jäsenvaltion sitoumuksista.
Ehdotettu muutos on tarkoitus tehdä Eurooppa-neuvoston
päätöksellä Euroopan unionista tehdyn
sopimuksen 48 artiklan 6 kohdassa tarkoitetussa yksinkertaistetussa
menettelyssä. Muutos tulee voimaan, kun jäsenvaltiot
ovat hyväksyneet sen valtiosääntönsä asettamien
vaatimusten mukaisesti.
Muutoksen merkitys ja eduskunnan hyväksymisen tarpeellisuus
Ehdotettu muutos on selvästikin Euroopan unionin toiminnasta
tehdyn sopimuksen 136 artiklaa oikeudellisesti selventävä tilanteessa,
jota ei voitu ennakoida sopimusta laadittaessa. Sen ei voida katsoa
lisäävän unionin toimivaltaa, minkä vuoksi
se sopii tehtäväksi yksinkertaistetussa menettelyssä.
Hallituksen esityksen (s. 6) mukaan sopimusmuutos on tuotu eduskunnan
hyväksyttäväksi siksi, että se
on perustuslain 94 §:n 1 momentissa tarkoitetulla tavalla
"merkitykseltään huomattava". Tämä on
johdonmukaista siihen nähden, että perustuslakivaliokunta
piti aikoinaan Lissabonin sopimusta valtiosäännön
kannalta "merkitykseltään huomattavana"
(ks. PeVL 13/2008 vp, s. 3/II).
Valiokunta yhtyy tähän käsitykseen, koska
kokonaisuutena tarkastellen ja etenkin sen soveltamisala huomioon
ottaen tällaista unionin taloudelliseen toimintaan keskeisesti
vaikuttavaa ratkaisua voidaan pitää varsin tärkeänä.
Toisaalta valiokunta huomauttaa siitä, että jokainen unionin
toimielinjärjestelmän kehittämistä koskeva
muutos ei välttämättä ole merkittävä,
vaikka sen taustalla oleva (pohjasopimukseksi luonnehdittava) valtiollinen
velvoite sellainen olisikin (vrt. PeVL 38/2001
vp, s. 2/I). Valiokunta kiinnittää kuitenkin
huomiota siihen, että nyt tehtävällä muutoksella
ei vielä perusteta minkäänlaista uutta
talousjärjestelyä vaan ainoastaan luodaan
tällaiselle mahdollisuudelle selkeät oikeudelliset
puitteet.
Nizzan sopimuksen hyväksymisen yhteydessä valiokunta
totesi myös, että sääntelyn
kokonaisuuden kannalta epäolennaiset lisäykset
ja muutokset, jotka sinänsä merkitsevät
perustuslakipoikkeuksien vähäistä laajentamista,
voidaan toteuttaa tavallisessa lainsäätämisjärjestyksessä,
jos perustuslakipoikkeuksena aikanaan säädetyn
kokonaisjärjestelyn luonnetta ei tällä tavoin
muuteta toisenlaiseksi (ks. PeVL 38/2001 vp,
s. 4/II). Nyt kyseessä on jo vallitsevaa oikeustilaa
koskeva selvennys, joten valiokunta pitää hallituksen
tavoin selvänä, että esityksessä tarkoitettu
päätös ei kosketa perustuslakia sen 94 §:n
2 momentissa tarkoitetulla tavalla.