Täysistunnon pöytäkirja 28/2002 vp

PTK 28/2002 vp

28. TIISTAINA 19. MAALISKUUTA 2002 kello 14

3) Pääministerin ilmoitus valtioneuvoston päätöksestä määrärahakehyksiksi vuosille 2003—2006

Pääministerin ilmoitus  PI 1/2002 vp

Valtiovarainministeri Sauli Niinistö

Arvoisa puhemies! (Hälinää — Puhemies koputtaa) — Ei se taida paljon auttaa.

Pääministeri on pyytänyt perustuslain 45 §:n 2 momentin mukaisesti minua valtiovarainministerinä antamaan ilmoituksen eduskunnalle valtioneuvoston päätöksestä vuosien 2003—2006 menokehyksistä.

Suomen talouskasvu pysähtyi viime vuonna, kun Yhdysvalloista alkanut laskusuhdanne muuttui maailmanlaajuiseksi ja vientikehitys heikkeni jyrkästi. Seuraukset tuntuvat nyt viiveellä työttömyyden laskun hidastumisena sekä viimevuotista oleellisesti huonompina julkisen talouden näkyminä. Tilanteen muuttuminen korostaa varovaisuuden ja keskeisiin pitkän ajan haasteisiin keskittyvän, johdonmukaisen talous- ja finanssipolitiikan merkitystä kestävän hyvinvoinnin perusteena.

Oman kansantaloutemme lähtökohdat vuosien 2003—2006 kehyskaudella ovat perustaltaan hyvät. Yritysten taseet ovat pääosin kunnossa, korkotaso on alhainen, kuluttajien ostovoima on kehittynyt suotuisasti, ja talous on kaiken kaikkiaan kilpailukykyinen. Lyhyellä aikavälillä suurimmat epävarmuudet liittyvätkin kansainväliseen talouteen. Se, mitä kansantaloudesta kokonaisuutena voidaan sanoa, ei valitettavasti koske julkista taloutta, niin kuin myöhemmin tulen kertomaan.

Världsekonomin väntas börja återhämta sig under den andra hälften av 2002. Utvecklingen är dock förknippad med vissa risker, eftersom osäkerhetsfaktorerna är många, särskilt när det gäller Förenta staternas ekonomi. I Europa kan ibruktagandet av euron ha positiva totalekonomiska verkningar, men med tanke på tillväxten på lång sikt verkar de centrala ekonomiska strukturerna inte att förstärkas på önskat sätt.

Om världsekonomin återhämtar sig i snabb takt har också den finländska exporten goda förutsättningar att återhämta sig. Då kan tillväxen inom sysselsättningen fortgå utan längre avbrott. Om den internationella ekonomin däremot återhämtar sig långsamt och tveksamt måste den ekonomiska tillväxten i Finland under en längre tid basera sig på främst den inhemska efterfrågan. Då blir vi tvungna att längre än beräknat vänta på att arbetslösheten börjar minska. Utan stöd från exporten kan den inhemska efterfrågan i vår öppna ekonomi inte ensam upprätthålla den ekonomiska aktiviteten i det oändliga.

Maailmantalouden elpymisen odotetaan käynnistyvän vuoden 2002 jälkipuoliskolla. Kehitykseen liittyy kuitenkin riskejä, sillä varsinkin Yhdysvaltojen taloudessa on huomattava määrä epävarmuustekijöitä. Euroopassa käteisen eurorahan käyttöönotolla saattaa olla myönteisiä kokonaistaloudellisia vaikutuksia, mutta pitkän ajan kasvun kannalta keskeinen talouden rakenteiden vahvistuminen etenee hitaasti.

Jos maailmantalouden elpyminen on nopeaa, Suomen viennin toipumiselle on hyvät edellytykset. Silloin työllisyyden kasvu voisi jatkua pidemmittä pysäytyksittä. Jos sen sijaan kansainvälinen talous elpyy hitaasti ja horjuen, Suomen talouskasvun on jatkuttava pidempään ensisijaisesti kotimaisen kysynnän varassa. Siinä tapauksessa joudutaan odottamaan ennakoitua pidempään työttömyyden kääntymistä selvään laskuun. Ilman viennin tukea ei kotimainen kysyntä avoimessa taloudessamme jaksa yksin loputtomiin ylläpitää talouden aktiviteettia.

Kansainvälisten näkymien ohella toinen huolenaihe on julkisen talouden pitkän ajan kestävyys. Vaikka viime aikojen uutiset kansainvälisten näkymien suhteen antaisivatkin aihetta jopa varovaiseen optimismiin, ei julkisen talouden pitkän ajan näkymien suhteen valitettavasti voida sanoa samaa.

Verrattuna viime maaliskuussa vuosien 2002—2005 määrärahakehyspäätöstä koskeneen pääministerin ilmoituksen yhteydessä esitettyihin arvioihin julkisen talouden pitkän ajan kestävyydestä ollaan nyt valitettavasti etenemässä huomattavasti heikomman kasvun ja heikomman julkisen talouden uraa. Kun muistetaan, että tuolloin todennäköisimpänä pidetty kehitys vaikutti siihen sisältyvien veronkorotuspaineiden vuoksi pitkällä ajalla kestämättömältä, korostuu tilanteen huolestuttavuus entisestään.

Kokonaisuudessaan julkisyhteisöjen ylijäämä muodostuisi vuosina 2002—2006 keskimäärin 2 prosenttiyksikköä heikommaksi kuin vuosi sitten arvioitiin. Jo lähivuosina Suomen talouden uhkana on siis julkisen talouden pysyvämpi harhautuminen kestämättömälle uralle.

Regeringen har fortfarande som främsta mål att uppnå ett strukturellt överskott i statsekonomin. Överskottet i statsekonomin bör under detta decennium vara i genomsnitt över 1,5 procent i förhållande till bruttonationalproduktionen för att statsskulden skall minska tillräckligt så att en hållbar offentlig ekonomi kan tryggas även under kommande år. Överskottet i statsekonomin torde dock i år minska till 1 procent i förhållande till den totala produktionen och hotar att helt försvinna åren 2003—2004. Inte ens en tillväxt motsvarande cirka 3 procent verkar att med hänsyn till den nuvarande politiken räcka till för att få till stånd det överskott som uppställts som mål för ramperioden. Den allt snabbare ökningen i statens utgifter den senaste tiden utgör ett särskilt orosmoment. I budgeten för 2002 ökade budgetutgifterna exklusive räntor och amorteringar reellt med inemot 4,5 procent.

Valtiontalouden rakenteellisen ylijäämän saavuttaminen on edelleen hallituksen keskeinen tavoite. Valtiontalouden ylijäämän tulisi olla kuluvan vuosikymmenen aikana keskimäärin yli 1,5 prosenttia suhteessa bruttokansantuotteeseen, jotta valtionvelka saataisiin alenemaan riittävästi julkisen talouden kestävyyden takaamiseksi myöhempinäkin vuosina. Valtiontalouden ylijäämä supistunee kuitenkin tänä vuonna 1 prosenttiin kokonaistuotannosta ja uhkaa kadota kokonaan vuosiksi 2003—2004. Edes kasvun yltäminen jälleen 3 prosentin tasolle ei näyttäisi nykypolitiikalla riittävän tavoitteeksi asetetun ylijäämän aikaansaamiseen kehyskauden aikana. Erityistä huolta aiheuttaa valtion menojen kasvun kiihtyminen viime aikoina. Vuoden 2002 talousarviossa budjetin menot ilman korkoja ja kuoletuksia kasvoivat reaalisesti lähes 4,5 prosenttia.

Nykyisten laskelmien mukaan valtiontaloudessa ollaan jo tänä vuonna runsas pari miljardia euroa huonommassa asemassa kuin hallituksen ylijäämätavoite edellyttäisi. Valtionvelan kasvu jatkuisi koko kehyskauden ajan, ja vuonna 2006 velka olisi kymmenisen miljardia euroa korkeampi kuin viime keväänä oletettiin. Kaavamaisesti laskien tämä merkitsisi liki 0,5 miljardin euron nousua vuosittaisten korkomenojen tasoon. Tällaista kehitystä ei voida pitää hyväksyttävänä. Päinvastoin valtiontalouden pysyvä ja tuntuva ylijäämä olisi tarpeen, jotta voitaisiin alentaa valtionvelkaa ja luoda liikkumavaraa talouden suhdannevaihteluiden ja satunnaisten häiriöiden varalle.

Erityisen tärkeää olisi tosissaan aloittaa varautuminen väestön ikääntymiseen ja suurten ikäluokkien eläkkeellesiirtymiseen jo tämän vuosikymmenen lopulla. Väestön ikärakenteen jyrkkä muutos uhkaa vähentää työvoimaa ja supistaa verotuloja sekä kasvattaa joka tapauksessa vääjäämättä julkisia eläke- ja hoivamenoja. Jos julkisen talouden velka- ja korkomenot ovat tuolloin jo valmiiksi korkealla, kasvavat paineet kiristää työn verotusta, mikä taas uhkaisi talouden kasvuedellytyksiä ja kilpailukykyä. Pahimmillaan seurauksena voisi olla vakava julkisen talouden ja koko hyvinvointijärjestelmän kriisi.

Julkisen talouden pitkän ajan kestävyys edellyttää tiukan budjettitalouden lisäksi myös rakenteellisia uudistuksia niin itseensä julkiseen talouteen kuin työmarkkinoillekin. Viimeisteltävänä oleva eläkejärjestelmän uudistus on tässä merkittävässä roolissa. Avoimien kysymysten ratkaiseminen julkisen talouden kestävyyttä vahvistavalla tavalla on tuossa yhteydessä ensiarvoisen tärkeää.

Verorasituksen keventäminen sekä vero- ja etuusjärjestelmiin vielä sisältyvien kannustinongelmien lieventäminen kuuluvat myös hallituksen keskeisiin tavoitteisiin. Jos kansantalouden kasvuedellytyksiä haluttaisiin tukea uusin veronalennuksin jo sovittujen kevennysten lisäksi, olisi menoasteen kuitenkin laskettava vastaavasti enemmän. Mahdollisuudet edetä veronalennusten tiellä julkisen talouden kestävyyttä vaarantamatta ovat heikentyneet.

Tällä hallituskaudella on valtiontalouden menoja suunnattaessa haluttu parantaa pitkän ajan kasvuedellytyksiä edistämällä inhimillisen pääoman kehittämistä sekä torjumalla köyhyyttä ja sosiaalista syrjäytymistä. Muussa talouspolitiikassa on syytä kiinnittää huomiota yritystoiminnan edellytyksiin, markkinoiden toimivuuteen ja julkisiin palveluihin liittyvään rakennepolitiikkaan.

Arvoisa puhemies! Määrärahakehys vuodelle 2003 on 35 625 miljoonaa euroa. Hallinnonalojen määrärahat kasvavat viime vuoden talousarviosta euromääräisesti 880 miljoonalla eurolla. Korkomenojen alentuminen yleisen korkotason laskun, velkakannan supistumisen ja velan hallintatoimien myötä on pienentänyt kokonaismenojen kasvupaineita. Nyt näiden kahden ensiksi mainitun tekijän vaikutus on kuitenkin hiipumassa. Myös työttömyysmenojen lasku on tähän asti alentanut kokonaismenopaineita, mutta etuuksien korotukset käänsivät työttömyysmenot nousuun jo kuluvan vuoden budjetissa.

Yleisesti näyttää vain vallitsevan sellainen käsitys, että hallituskaudella rahaa on riittänyt vain velan maksuun. Tosiasiassa budjettitalouden menot ilman korkoja ja kuoletuksia kasvavat nyt tehty kehyspäätös mukaanlukien tällä hallituskaudella 5 miljardilla eurolla. Reaalistakin kasvua tässä on puolet. Osa menojen kasvusta tosin selittyy menoilla, joita vastaan EU:lta on myöskin kertynyt tuloja, tai sosiaaliturvamaksujen kevennyksistä johtuvilla menoilla, jotka ovat veronkevennysluonteestaan huolimatta näyttäytyneet budjetin menopuolella.

Edellisen hallituksen 4,5 miljardin euron säästöpäätösten jatkoksi tämä hallitus on kehittänyt hyvinvointijärjestelmää ja yhteiskunnan infrastruktuuria vaalikaudella suunnilleen samalla summalla. Samanaikaisesti on kyetty myös toteuttamaan hallituksen veronkevennystavoitteita.

Mutta on sitä velkaakin lyhennetty ja onneksi niin on tehty. Tällä tavoin muiden menojen kasvulle on syntynyt tilaa korkomenojen alentumisen kautta. Valtiontalous on parin viime vuoden ajan saanut nauttia harvinaisista lottovoitoista poikkeuksellisten yhteisöverokertymien sekä pääoma- ja optiotuloista kertyneiden verotulojen muodossa. Myös valtion omaisuuden myynnit ovat tuottaneet tuloja valtion kassaan. Merkittävä osa kaikista näistä tuloista on käytetty velan lyhentämiseen. Se onkin ollut satunnaisluontoisten tulojen parasta mahdollista käyttöä. Huonoin mahdollinen vaihtoehto olisi ollut käyttää, niin kuin myös on monesti vaadittu, nuo satunnaiset tulot pysyvien menojen maksamiseen ja pysyvän menopohjan luomiseen. (Ed. Elo: Vain osa niistä!)

Viime vuonna pääministerin ilmoitusta annettaessa varoiteltiin rakentamasta pysyviä menoja satunnaistulojen varaan. Olisikin suonut, että eri tahoilla menomaltti olisi riittänyt nyt hieman pidemmälle. Budjettitalouden tulojen arvioidaan alenevan vuonna 2003 kuluvalle vuodelle budjetoiduista. Vuoden 2000 verotulojen huipputasosta ollaan jäämässä jälkeen noin 3 miljardia euroa. Tämä johtuu pääosin siitä, että pörssikurssien voimakkaaseen nousuun liittynyt verokertymä on poistunut pörssikurssien laskun myötä. Nyt talousarvioon uhkaa syntyä alijäämä, joka on rakenteellista laatua siinä mielessä, että nopeampikaan talouskasvu ei näyttäisi kurovan sitä umpeen. Ei voidakaan välttyä ajatukselta, että kesän budjettivalmisteluissa menojen kokonaistaso joutuu vielä uuden tarkastelun alle tästäkin näkökulmasta. (Ed. Pekkarinen: Köyhiltä otetaan!)

Määrärahakehyspäätöksen budjettialijäämäksi näyttäisi muodostuvan viimeisimpien tuloarvioiden mukaan runsaat 0,5 miljoonaa euroa. Monia saattaa ihmetyttää se, että budjettialijäämä kehysneuvotteluissa lähes puolittui noin miljardin euron tasolta. Palaan näihin syihin tuonnempana, mutta ensin haluaisin muistuttaa siitä, että kehyksen ylittäviä lisämenoja on todennäköisesti tulossa vuodelle 2003. Keskeisiä tällaisia eriä ovat esimerkiksi työ- ja virkaehtosopimusten mukaiset palkankorotukset, joita ei koskaan tässä vaiheessa ole otettu huomioon, mutta jotka nostavat budjetin loppusummaa, kun sopimukset on solmittu. Tämän summan suuruutta voi arvioida, kun tiedetään, että tämän vuoden talousarviossa palkkasumma sivukuluineen on noin 4,5 miljardia euroa.

Hallitus aikoo käyttää kuluvan vuoden budjetissa valtionvelan vähentämisen pääluokkaan budjetoidusta ylijäämästä käyttösuunnitelmassa aiottua suuremman osan aktiivisiin velanhoitotoimenpiteisiin. Tämän seurauksena vuoden 2003 korkomenot alenevat 175 miljoonalla eurolla. Tämä tasapainotti kehysesitystä. Vastapainoksi kuluvan vuoden nettokuoletukset tosin pienenevät, ja sehän taas hidastaa valtion velkakannan supistumista. Mutta tällä toimenpiteellä on kuitenkin arvioitu saatavan velkamarkkinoilla kokonaisetua.

Toinen alijäämän tasoon vaikuttava asia on yleisen sairausvakuutusmaksun korotus 0,4 prosenttiyksiköllä sairausvakuutusmenojen rahoitukseen. Tämä maksunkorotus vähentää budjettisiirtoa Kansaneläkelaitokselle 230 miljoonaa euroa, ja ratkaisu oli tehtävä yhdessä muiden menoihin vaikuttavien päätösten kanssa. Tämän päivän tietojen mukaan Kelan pääjohtajan Jorma Huuhtasen lausumana näyttää siltä, että tämä korotus kattaa vain murto-osan siitä vajeesta, jota Kansaneläkelaitos sairausvakuutusjärjestelmän osalta joutuu budjettivaroin kattamaan.

Määrärahakehykseen ei vakiintuneesti sisälly talousarvion tulopuolta, siis veropuolta, koskevia ratkaisuja, vaan niistä päätetään, kuten ennenkin, tehdä esitys vasta budjettikehyksen ja -valmistelun yhteydessä. Tuonnemmaksi jää myöskin sen asian käsittely, millaiseen veropoliittiseen kokonaisuuteen tämä nyt esitetty sairausvakuutusmaksun korotus tulee aikanaan sisältymään.