Perustelut

Direktiiviehdotuksen lähtökohtana on vaatimus kausityöntekijöiden yhdenvertaisesta kohtelusta jäsenvaltion kansalaisten kanssa. Kausityöntekijä saisi direktiivin perusteella yhdenvertaiset oikeudet muun muassa työehtojen, yhdistymisvapauden ja sosiaaliturvan osalta heti maahan tulosta lähtien. Valiokunta pitää tärkeänä kausityöntekijöiden aseman parantamista ja direktiivin pyrkimystä vähentää kausityöntekijöiden syrjintää ja kaltoin kohtelua. Direktiivillä vahvistetaan, että myös kausityöntekijällä on oikeus lakisääteisiin tai sopimusperusteisiin työehtoihin koskien palkkaa, työaikaa, vuosilomaa ja yleensä työntekijän ja työnantajan välisiä sopimusperusteisia velvoitteita.

Direktiiviehdotuksen vaatimus kausityöntekijöiden yhdenvertaisesta kohtelusta sosiaaliturvan alalla on kuitenkin Suomen asumisperusteisen sosiaaliturvajärjestelmän kannalta ongelmallinen. Työskentelyyn perustuvan sosiaaliturvan osalta voidaan pitää selvänä, että se kuuluu kausityöntekijöille vastaavin perustein kuin muillekin työssäkäyville. Sen sijaan muun sosiaaliturvan osalta on ongelmallista, ettei vakinaista asumista voitaisi asettaa ehdoksi etuuksien saamiselle. Näin ollen Kelan toimeenpanemat sosiaaliturvaetuudet tulisi myöntää kausityöntekijöille samoin ehdoin kuin Suomessa vakinaisesti asuville. Lisäksi terveyspalvelujen osalta yhdenvertaisuusvaatimus tarkoittaisi terveyspalvelujen järjestämistä samoin asiakasmaksuin ja muutoinkin samoin ehdoin ja samassa laajuudessa kuin kunnan vakinaisille asukkaille.

Valiokunta on valtioneuvoston tavoin vastustanut yhdenvertaisuuden ulottamista asumisperusteiseen sosiaaliturvaan silloin, kun työskentely Suomessa on niin lyhytaikaista, ettei vakinaisen asumisen kriteerit täyty.

Valiokunta pitää myönteisenä, että Suomen neuvottelutavoitteena ollut asumisvaatimuksen säilyttäminen on onnistunut perhe-etuuksien ja työttömyysturvan osalta. Kukin jäsenvaltio voisi itse päättää, sovelletaanko yhdenvertaista kohtelua perhe-etuuksiin tai työttömyysetuuksiin. Direktiivi ei siis edellytä, että kausityöntekijät saisivat Suomessa oikeuden lapsilisään ja kotihoidon tukeen tai automaattisesti pääsisivät työttömyysturvan piiriin. Sen sijaan Suomen vaatimusta voimassaolevan sairausvakuutuksen asettamisesta kausityöntekijän maahantulon ehdoksi ei hyväksytty. Tällöin terveyspalvelut olisi sinänsä annettu yhdenvertaisesti, mutta kustannukset olisi katettu työntekijän sairausvakuutuksesta. Kun sairausvakuutusta ei saa vaatia, terveydenhoidon kustannukset jäävät palveluja antavan kunnan vastattaviksi.

Valiokunta huomauttaa, että yhdenvertaisen kohtelun periaate ja sen suhde asumisperusteiseen sosiaaliturvaan on esillä myös muissa maahantuloa ja työskentelyä koskevissa direktiiveissä, joista osa on jo implementoitavina ja osa vielä valmistelussa (mm. yhdistelmälupadirektiivi, yritysten sisällä siirtyviä koskeva direktiivi). Myös niihin sisältyy kysymys siitä, ettei vakinaisen asumisen kriteeriä voitaisi enää pitää sosiaaliturvan saamisen ehtona direktiiveissä tarkoitetuille henkilöille. Valiokunta huomauttaa, että yksittäisten direktiivien kautta tapahtuva asumisperusteisten etuuksien laajentaminen uusille ryhmille on aiheuttamassa ratkaisua vaativia haasteita nykymuotoisen sosiaaliturvamme sääntelylle sekä järjestelmän taloudelliselle kestävyydelle.

Nyt käsiteltävä direktiivi on jo saanut taakseen jäsenvaltioiden suuren enemmistön. Direktiivi tuleekin vaatimaan muutoksia kansalliseen lainsäädäntöömme. Valiokunta pitää tärkeänä, että kansallisessa valmistelussa varaudutaan myös muiden valmistelussa olevien eri direktiivien yhteisvaikutuksiin sosiaaliturvajärjestelmäämme. Valiokunta toistaa myös tässä yhteydessä aiemman kantansa, että direktiivejä implementoitaessa kansallisessa lainsäädännössä tulee säätää myös valtion vastuusta ulkomaisen työvoiman terveydenhuollon kustannuksista (StVL 4/2010 vp ja StVL 7/2010 vp).