Perustelut
            
            Valtioneuvoston selonteko valtiontalouden kehyksistä vuosille
               2011—2014 ajoittuu vaiheeseen, jolloin valtionvelan määrä kasvaa
               nopeasti ja samaan aikaa huoltosuhteen heikkeneminen jarruttaa talouden
               elpymistä. Sosiaali- ja terveysmenojen kasvun hallitsemiseksi
               tarvitaan painopisteen siirtämistä ennaltaehkäisyyn
               ja varhaiseen puuttumiseen, monikanavaisen rahoituksen aiheuttamien
               lisäkustannusten kitkemiseen sekä tuottavuuden
               lisäämiseen hallintoa keventämällä ja
               tietotekniikkaa hyödyntämällä. 
            
            
            Toimeentulon ja tuloerojen kannalta tarkasteltuna kehyskaudelle
               ajoittuu joitakin esityksiä ja aiempia päätöksiä,
               joilla tulee olemaan vaikutusta tulonjakoon. Tuloeroja tasoittavat
               mm. pienimpien eläkkeiden kohtuullisen tason turvaava ns.
               takuueläke 1.3.2011 alkaen, indeksisuojan ulkopuolella
               olleiden vähimmäismääräisten kuntoutusrahojen
               sekä päivärahojen, lapsilisien, kotihoidontuen
               ja yksityisen hoidon tuen sitominen kuluttajahintojen muutosta kuvaavaan
               kansaneläkeindeksiin 1.3.2011 lukien. Toisaalta indeksisuoja
               sinänsä ei ratkaise sosiaaliturvan ja/tai
               erilaisten tukien tason mahdollista jälkeenjääneisyyttä.
            
            
            Pääministeri Vanhanen nimesi sosiaaliturvan uudistuksen
               tämän ja ensi vaalikauden tärkeimmäksi
               hankkeeksi. Sitä valmistelevan Sata-komitean tavoitteena
               oli työn kannustavuuden parantaminen, köyhyyden
               vähentäminen ja riittävän perusturvan
               tason turvaaminen kaikissa elämäntilanteissa.
               Sata-komitea ja hallitus eivät ole pystyneet tuomaan esityksiä omaishoidon
               tuen uudistamisesta, terveydenhuollon maksukattojen yhtenäistämisestä tai
               perusturvaan liittyvien työnteon kannusteiden jarrujen
               poistamisesta. 
            
            
            Työn tekemisen esteitä tulee purkaa mm. opintotukea,
               aikuisopintotukea, kuntoutustukea, työmarkkinatukea tai
               vanhempainetuuksia saavien kohdalla. Jos esimerkiksi aikuisopiskelija
               jaksaa vielä opiskeluviikkonsa ohella viikonloppuisin työskennellä,
               ei ole syytä leikata pientä tukea pois. 
            
            
            Kristillisdemokraattinen eduskuntaryhmä on tehnyt aloitteen
               työttömän sovitellun päivärahan
               200 euron suojaosuudesta, jota pienempiä kuukausittaisia
               lisätuloja ei oteta työttömyyspäivärahassa
               huomioon. Työttömälle luodaan näin mahdollisuus
               parantaa toimeentuloaan työtä tekemällä ja
               keino pysyä mukana työelämässä. Muutos
               olisi helppo toteuttaa nopeasti, ja sen nettokustannukset yhteiskunnalle
               olisivat vähäiset. Pelkällä komitean
               esittelemällä etuuksien käsittelyn yksinkertaistamisella
               tavoitetta ei voida saavuttaa.
            
            
            Väestön toimeentulon ja tuloerojen kannalta olennainen
               kysymys on kehyskauden työllisyyden kehitys. Työllisyysasteen
               nostamisen kannalta suurin ongelma on varhainen syrjäytyminen
               työelämästä. Nuorten pysyvä syrjäytyminen työelämästä lisääntyy
               vuosi vuodelta. Mielenterveys- ja päihdeongelmat syövät
               enenevästi suomalaisten työkykyä samaan
               aikaan, kun työikäisen väestön
               pitäisi olla yhä työkykyisempää. Vuodesta
               2000 vuoteen 2007 mielenterveyden häiriöiden takia
               eläkkeelle jääneiden alle 30-vuotiaiden
               määrä enemmän kuin kaksinkertaistui.
               Koko maassa lastensuojelun asiakasmäärät samoin  kuin  alaikäisten
               potilaiden määrä psykiatrisessa sairaalahoidossa
               ovat kaksinkertaistuneet kymmenen vuoden aikana. 
            
            
            Suomessa on jo noin 17 000 kodin ulkopuolelle sijoitettua
               lasta, joista vain 30 % on sijoitettu perheeseen, loput
               laitokseen. Ruotsissa 70 % ja Norjassa 80 % sijoituslapsista
               hoidetaan perheissä. Perhehoidon lisääminen
               edellyttää merkittäviä parannuksia
               perhehoitajien palkkiojärjestelmään.
               Perhehoitajille tulee turvata myös oikeus perhevapaisiin,
               ennen muuta kotihoidon tukeen ja äitiys-, isyys- ja vanhempainpäivärahaan.
            
            
            Lasten ja nuorten mielenterveysongelmia ehkäiseviä palveluja
               ei ole ryhdytty toivotulla tavalla kehittämään.
               Erityinen painopiste tulee asettaa ennaltaehkäiseviin ja
               varhaisen puuttumisen peruspalveluihin. Jos peruspalvelujen muodostama
               pohja vuotaa, suuret paineet kasaantuvat kalliisiin korjaaviin hoitoihin.
               Jos kouluterveydenhuolto, matalan kynnyksen mielenterveyspalvelut,
               ennaltaehkäisevät kotipalvelut ja neuvolat toimivat
               ja kouluryhmät ovat riittävän pienet,
               tarve kalliimmille erityispalveluille vähenee. 
            
            
            Valtioneuvoston selonteossa valtiontalouden kehyksiksi vuosille
               2011—2014 kuntien sosiaali- ja terveyspoliittiset painotukset
               jäävät tarpeisiin nähden riittämättömiksi.
               Hallituksen esittämät toimet eivät riitä auttamaan
               kuntia talousahdingossa. Kuntien valtionosuuksien korottaminen on
               välttämätöntä, jos
               halutaan turvata kuntalaisille riittävät terveyspalvelut,
               vanhustenhoito, lastensuojelu ja koulupalvelut. Nyt vaarana ovat
               kasvavat hoitojonot, hoitamattomat mielenterveysongelmat ja koulujen
               sekä päiväkotien levottomuus. 
            
            
            Kuntaliiton lausunnon mukaan kuntapalveluiden rahoitustarve
               sekä kuntaverojen korotuspaineiden hillitseminen edellyttäisivät
               500 miljoonan euron korotusta valtionosuuksiin tai vastaavan summan
               verran verotusoikeuden siirtämistä kunnille tai
               näiden toimenpiteiden yhdistelmää. 
            
            
            Väestö ikääntyy ja tarvitsee
               yhä enemmän palveluja. Perusterveydenhuollon ja
               vanhustenhoidon palvelutason parantamiseen kohdennettu kokonaispanostus
               on määritelty niin pieneksi, ettei tyydyttävää vanhustenhoidon
               tasoa ole mahdollista saavuttaa. Asiantuntijakuulemisessa kävi
               ilmi, että kehyslinjauksessa hallitus oli karsinut juuri
               vanhustenhoitoon ehdotetun 80 miljoonan euron lisäyksen.
               Panostuksen tarkoituksena olisi ollut turvata vanhustenhoitoa koskevan
               lainsäädännön uudistus. 
            
            
            Vanhustenhuollossa ongelmana on henkilöstön
               niukkuus niin kotipalveluissa, omaishoidon tuen tasossa ja tukipalveluissa
               kuin laitoshoidossa. Hallituksen tulee tuoda laki, jolla turvataan ikäihmisten
               oikeus niin palvelutarpeen arviointiin kuin laadukkaisiin hoito-
               ja hoivapalveluihin. Tarvitaan selkeää normitusta
               ja riittävä rahoitus. Laatusuositukset eivät
               ole osoittautuneet riittäviksi. Lailla tulee turvata riittävä henkilöstömäärä niin
               laitos- kuin kotihoidossa. Henkilöstötilannetta
               vanhusten laitoshoidossa ei ole korjattu, vaikka suomalainen vanhustenhuolto on
               paikoin jopa perusoikeuksien vastaisessa tilassa. 
            
            
            Vanhuspalveluita koskeva hoivatakuu ei takaa hoivaa, vaan ainoastaan
               sosiaalipalvelujen tarpeen. Todellisuudessa vaarana ovat jopa leikkaukset
               palvelutasoon, kun vanhusmäärä kasvaa.
            
            
            Terveydenhuollon monikanavainen rahoitus aiheuttaa epätarkoituksenmukaisia
               ja kustannustehottomia käytäntöjä.
               Erityinen ongelma on syntynyt,  kun  joukko uusia,
               kustannustehokkaita lääkkeitä on jäänyt
               ilman korvattavuutta sosiaali- ja terveysministeriön alaisen
               lääkkeiden hintalautakunnan linjausten vuoksi.
               Tämän seurauksena esimerkiksi diabeteksen ja sydän- ja
               verisuonitautien aiheuttamat kokonaiskustannukset yhteiskunnalle
               nousevat enemmän kuin puuttuvissa lääkekorvauksissa
               säästetään. Toisaalta ennaltaehkäisevien
               palvelujen puute ja viiveet sairauksien hoidossa aiheuttavat tarpeettomia  menolisäyksiä
               sairauspäiväraha-
               ja työkyvyttömyyseläkekustannuksissa. 
            
            
            Valtiontalouden kehyksissä on varattu liian niukka   rahoitus  lääkekorvauksiin.
               Lääkekorvausmenoissa  varaudutaan  viiden  prosentin reaalikasvuun
               vuosina 2011—2013. Vuonna 2009 käyttöön
               otetun viitehintajärjestelmän arvioitiin vähentävän
               korvausmenoja 52 miljoonaa euroa ja valtionosuutta 26 miljoonaa
               euroa vuositasolla. Arvioidut säästöt
               ylitettiin viitehintajärjestelmän ensimmäisen
               vuoden aikana, jolloin säästö korvausmenoista
               oli yli 70 miljoonaa euroa. Erityiskorvattavien lääkkeiden
               piirin laajentamiseen on varattu 8,4 miljoonaa euroa vuosittain. 
            
            
            Kristillisdemokraattinen eduskuntaryhmä kiirehtii hallitusta
               ottamaan käyttöön haittaveroja, joiden
               avulla voidaan sekä lisätä verotuloja
               että saada kansanterveyshyötyjä yhteiskunnalle. Hallitus
               linjasi ottavansa käyttöön makeisveron tämän
               vuoden kesällä, mutta hanke on lykkääntynyt.
               Kannustamme hallitusta tiukentamaan alkoholi- ja tupakkaveroja,
               joilla voidaan hillitä haitallisten aineiden käyttöä ja
               samalla siitä aiheutuvia terveyshaittoja. 
            
            
            Alkoholijuomaveroa korotettiin 10 prosenttia 1.10.2009. Korotus
               näkyy vuoden 2010 verotuotoissa täysimääräisesti.
               Alkoholijuomaveron korotus oli oikeansuuntainen toimenpide lisätä valtion
               tuloja sekä myös vähentää alkoholin
               kulutusta ja siitä seuraavia terveys- ja muita ongelmia.
               Kehyskaudella on perusteltua jatkaa alkoholijuomaveron korotuksia. 
            
            
            Tupakkaveron osalta kehyskaudella 2011—2014 savukkeiden
               veroa ei esitetä korotettavaksi. Tupakkaveroa korotettiin
               vuoden 2010 alusta 5 prosenttia ja savukkeiksi käärittävän
               hienoksi leikatun tupakan veroa 15 prosenttia. Tupakoinnin terveyshaitat
               sekä yksilöllisellä että kansanterveyden
               tasolla ovat kiistattomat, joten on perusteltua pyrkiä vaikuttamaan
               tupakoinnin yleisyyteen monin eri tavoin. Tupakan hintaa nostamalla
               voidaan ajatella vaikutettavan suoraan tupakoinnin määrään. 
            
            
            Kehyskaudella tupakkaveroa on perusteltua korottaa tupakkapoliittisen
               työryhmän ehdotuksen mukaisesti samansuuruisilla
               korotuksilla kuin vuonna 2009. Tämä olisi perusteltua
               siksi, että tupakkaveroa ei korotettu ollenkaan vuosina
               1997—2008 (lähde: Tupakkatilasto, Tilastokeskus)
               ja Suomessa tupakan hinta on edelleen Länsi- ja Pohjois-Euroopan
               maiden keskimääräistä tasoa
               selvästi alempi.