Lausumat
         
         Valiokunta on käsitellyt hallituksen toimenpidekertomukseen
            sisältyviä sosiaali- ja terveysvaliokunnassa syntyneitä lausumia.
            Lausumien toteutumiseen on kiinnitetty huomiota erityisesti sitä silmällä pitäen,
            onko niiden johdosta ryhdytty sellaisiin toimenpiteisiin, joiden
            perusteella asiassa on edetty lausuman mukaisesti siten riittävästi,
            että lausuma voidaan poistaa. Edellä sanottuun
            viitaten valiokunta ei esitä yhdenkään lausuman
            poistamista. 
         
         
         Hallituksen kertomuksessa on esitetty eräiden lausumien
            osalta, etteivät ne enää antaisi aihetta
            toimenpiteisiin. Sosiaali- ja terveysvaliokunta pitää kuitenkin
            tarpeellisena myös vuodelta 2005 annettavassa hallituksen
            toimenpidekertomuksessa seuraavien lausumien toteutumisen edelleen
            seuraamista: 
         
         
         
            - työttömyysturvan
               peruspäivärahan taso, VNS 4/1996 vp
            
- työttömyysturvalaki ja eräiden
               siihen liittyvien lakien muuttaminen, HE 115/2002 vp
            
- sotainvalidien korvausturva, HE 150/2002 vp
- kunnallinen eläkejärjestelmä,
               HE 94/2002 vp ja HE 197/2002 vp.
            
Palveluseteliä koskevan lausuman HE 74/2003 vp
            osalta valiokunta toteaa, että palvelusetelin käyttöönottoa
            tulee hallituksen kertomuksessa esitetyin tavoin seurata ja varmistaa
            uuden lainsäädännön toimivuus.
         
         
         Sosiaalietuuksien taso
         
         Sosiaali- ja terveysvaliokunta on vuodelta 2003 hallituksen
            toimenpidekertomuksesta antamassaan lausunnossa (StVL 9/2004
            vp) kiinnittänyt huomiota työmarkkinatuen ja työttömyysturvan peruspäivärahan
            matalan tason aiheuttamaan toimeentulotukiriippuvuuteen. Enenevä osa
            pitkäaikaistyöttömistä joutuu
            säännönmukaisesti täydentämään
            toimeentuloturvaansa kunnallisesta toimeentulotuesta. Viimesijaiseksi
            ja tilapäiseksi tarkoitetusta toimeentulotuesta on valiokunnan
            näkemyksen mukaan liian yleisesti muodostunut muiden järjestelmien
            vajeita, heikkoa toimivuutta ja liian alhaista tasoa paikkaava tukimuoto.
            Työttömyysturvan tason korottaminen vähentäisi
            ratkaisevasti toimeentulotukiriippuvuutta ja helpottaisi myös
            kuntien sosiaalitoimen kasvanutta työtaakkaa. 
         
         
         Valiokunta pitää kannatettavina hallitusohjelmassa
            asetettuja tavoitteita työttömien aktivoinnista
            ja työllistämisestä. On selvää,
            että työelämään palaaminen
            olisi ensisijainen keino helpottaa työttömien
            taloudellista tilannetta. Ansiotulojen ja sosiaalietuuksien yhteensovituksesta saattaa
            kuitenkin syntyä joissain tilanteissa suoranaisia esteitä työn
            vastaanottamiselle. Yhteensovittamisen ongelmat voivat johtaa siihen,
            ettei eri etuuksien varassa elävän ole järkevää ottaa
            vastaan lyhytaikaisia tai tilapäisiä töitä,
            koska se käytännössä heikentää hänen
            taloudellista tilannettaan. Kun henkilölle maksettavia
            etuuksia tarkistetaan ansiotulojen johdosta, joudutaan jälkikäteiseen
            takaisinperintään ja useimmiten vasta, kun ansiotulot
            jo ovat päättyneet. Ansiotulojen ja sosiaalietuuksien
            yhteensovittamista olisi tarpeen kehittää niin,
            että se poistaisi työhön siirtymisen
            esteitä ja tukisi siten työttömän aktiivista
            toimintaa tilanteensa parantamiseksi.
         
         
         Valiokunta kiinnittää myös huomiota
            jatkuvasti esiintyviin toimeentulotuen saamisen pitkiin odotusaikoihin.
            Toimeentulotuen tarpeessa oleva on yleensä kiireellisen
            taloudellisen avun tarpeessa. Kuntien sosiaalitoimen henkilöstöongelmat
            aiheuttavat kuitenkin jatkuvasti pitkiä odotusaikoja samoin
            kuin tuen myöntämiseen liittyvän sosiaalityön
            roolin heikentymistä. Valiokunta pitää välttämättömänä,
            että kuntiin kohdistuvan ohjauksen avulla toimeentulotukihakemusten
            viivytyksetöntä käsittelyä pyritään
            entisestään edistämään.
         
         
         Hyvinvointipalvelut
         
         Hallituksen kertomuksessa todetaan, että kansalaisten
            tyytyväisyys terveydenhuollon palveluihin säilyi
            kertomusvuonna muihin EU-maihin verrattuna hyvänä.
            Kansallisen terveysprojektin toimeenpano ja sosiaalialan kehittämishankkeen
            toimeenpano jatkui kertomusvuonna. Molemmissa hankkeissa on kyse
            universaalin palvelujärjestelmän kehittämisestä,
            joka on osoittanut toimintakykynsä laajamittaisen huono-osaisuuden
            ehkäisyssä. Monien ongelmien yhtäaikainen
            esiintyminen edellyttää palvelujärjestelmältä ongelmien
            tunnistamisessa ja ratkaisujen löytämisessä edelleen
            aktiivista otetta. Eri selvitykset  ovat viime vuosina
            kertoneet ihmisten hyvinvoinnin kokonaistilanteen kohentumisesta.
            Kehityksen kääntöpuoli on se, että pitkäaikaistyöttömien,
            mielenterveys-, päihde- ja huumeongelmaisten tilanne on
            edelleen huono. Eri väestöryhmien väliset
            suhteelliset tuloerot ovat kasvaneet. Samanaikaisesti eri toimijat
            kokevat mahdollisuutensa erityisesti moniongelmaisten tukemiseen
            huonoiksi. Esimerkiksi sosiaalitoimella on heikot mahdollisuudet
            tukea sosiaalityön erityisessä tarpeessa olevia,
            vaikeista ja monimuotoisista sosiaalisista ongelmista kärsiviä ihmisiä.
         
         
         Osaavan  henkilöstön  saatavuudessa  ja
            riittävyydessä on ongelmia kaikilla julkisilla
            palveluntuottajilla. Sosiaali- ja terveyspalvelualan vetovoimaisuuden  kasvattaminen
            ja tehtävien haasteellisuuteen  nähden
            asianmukaisen palkkauksen ja urakehityksen varmistaminen on välttämätöntä.
            Tällä hetkellä arviolta kymmenesosassa
            kuntia ei ole lainkaan päteviä sosiaalityöntekijöitä.
            Tilanne on kestämätön esimerkiksi lastensuojelun
            ja huono-osaisten ihmisten tilanteessa tarpeellisten perusteellisten
            tilannearvioiden ja suunnitelmallisen ja pitkäjänteisen toiminnan
            kannalta. Muita tällaisia yhteiskunnassamme heikoimmin
            voivia ryhmiä, joiden hyvinvointia on mahdollista palveluntuottajien arvioiden
            mukaan turvata heikosti, ovat esimerkiksi asunnottomat, ylivelkaantuneet
            ja päihdeongelmista kärsivät sekä henkilöt,
            joiden elämäntilanteessa on useita ongelmia. Myös
            pitkittyneesti työttömien, työkyvyttömien,
            omaishoitajien, lastensuojeluasiakkaiden ja mielenterveysongelmaisten
            tukemismahdollisuudet ovat muuta  väestöä heikommat,
            vaikka näiden ryhmien avun tarve on suurin. 
         
         
         Erityisen tärkeää on palvelujärjestelmän
            toimintakyky nuorten syrjäytymisen ehkäisemiseksi.  Sosiaali-  ja  terveysturvan
            keskusliiton Sosiaalibarometri 2005:n mukaan heikoin tilanne on
            18—29-vuotiaiden nuorten kohdalla. Haasteena ovat erityisesti
            nuoret, joiden elämäntilanne vaatii pitkäjänteistä aktivointia
            tai joilta puuttuu ammatillinen koulutus ja työkokemus.
            Vastaavassa tilanteessa ovat usein nuoret, joilla on ammatillinen
            koulutus, mutta joilta puuttuu työkokemus ja jotka eivät
            sijoitu työmarkkinoille. Yhtenä keinona tämän
            ryhmän auttamiseksi on käytetty nuorten ja pitkäaikaistyöttömien
            työpajatoimintaa, jonka vakinaistamiseen tulisi valiokunnan
            käsityksen mukaan pyrkiä hallitusohjelman mukaisesti.
         
         
         Valiokunnan käsityksen mukaan huono-osaisten ihmisten
            tilanteen parantaminen edellyttää palvelujärjestelmältä pitkäjänteistä ja
            tavoitteellista kehittämistyötä ja taloudellisten voimavarojen
            tuntuvaa suuntaamista myös vaikeimmassa asemassa olevien
            tueksi. Valiokunta korostaa, että lasten ja nuorten syrjäytymisen
            ehkäiseminen varhaisella puuttumisella ongelmiin tulee
            olla eri toimijoiden keskeisenä tavoitteena.
         
         
         Alkoholi- ja päihdepolitiikka
         
         Alkoholin kulutuksessa on todettu selvää kasvua
            viime vuosina. Väestön kymmenesosa juo lähes
            puolet kulutetusta alkoholista. Miesten alkoholin kulutus on kaksinkertaistunut
            ja naisten viisinkertaistunut runsaassa 30 vuodessa. Eri päihteiden
            sekakäyttö vaikuttaa myös päihteisiin
            liittyvään sosiaali- ja terveydenhuollon palveluiden
            käyttöön. Vaikeutunut huumausainetilanne
            on heijastunut sosiaali- ja terveydenhuollon palvelujärjestelmään
            ja näkyy selvästi kasvaneena 20—29-vuotiaiden
            huumeasiakkaiden määränä. Huumeiden
            käyttäjien lisääntynyt palvelujen
            käyttö voi vaikeutuneen huumetilanteen lisäksi
            olla merkki siitä, että palvelujärjestelmä tavoittaa
            nykyään huumeasiakkaita entistä paremmin.
            Päihdehuollon erityispalvelut ovat laajentuneet, ja on
            myös perustettu uudentyyppisiä toimintayksiköitä.
            Myös huumehoitoon liittyvää koulutusta
            on lisätty, mikä on varmasti vaikuttanut palvelujen
            sisältöön ja laatuun. Muun muassa näillä toimenpiteillä voidaan
            arvioida olleen suotuisa vaikutus hoitoon hakeutumiseen, huumekuolemien
            vähenemiseen ja infektiotautitilanteen tasoittumiseen.
         
         
         Valiokunnan käsityksen mukaan edelleen uusia sosiaalipoliittisia
            tukitoimia vaativa ryhmä ovat päihdeongelmaiset,
            joilla on elämäntilanteessaan useita ongelmia
            ja joiden vaikea tilanne on pitkittynyt. Kuntien tulisikin nykyistä laajemmin
            laatia pitkän aikavälin strategioita päihdehuollon
            alueelle. Päihdehuollon palveluiden saatavuuden parantamiseksi
            tarvitaan tehostettuja toimia palveluverkoston vahvistamiseksi. 
         
         
         Huoli päihdeongelmien kasvusta ja vaikeutumisesta merkitsee
            myös sitä, että alkoholipolitiikan suuntaa
            on arvioitava uudelleen. Alkoholiverotuksen alentamisen painopiste
            väkeviä juomia suosivaksi on nostanut alkoholin
            kulutusta. Talouspoliittisten ja sosiaalipoliittisten tavoitteiden
            keskinäisestä tasapainosta tulee jatkossa huolehtia.
            Päihdeongelmien kasvun kerrannaisvaikutuksiin lasten, muiden
            perheenjäsenten ja läheisten sekä työelämän
            kannalta on tarpeen varautua pikaisesti.