Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi työntekijäin
eläkelakia, lyhytaikaisissa työsuhteissa olevien työntekijäin eläkelakia,
maatalousyrittä-jien eläkelakia, yrittäjien
eläkelakia, merimieseläkelakia, kunnallista eläkelakia
ja valtion eläkelakia sekä evankelis-luterilaisen
kirkon eläkelakia, evankelis-luterilaisen kirkon perhe-eläkelakia
ja Kansaneläkelaitoksesta annettua lakia siten, että viimeistä eläkelaitosta
koskeva järjestely otettaisiin käyttöön
myös evankelis-luterilaisen kirkon eläkejärjestelmässä ja
Kansaneläkelaitoksen henkilöstön eläkkeitä koskevassa
järjestelmässä.
Esityksessä ehdotetaan myös tarkennettavaksi
viimeisen eläkelaitoksen määräytymistä koskevia
säännöksiä muun muassa osa-aikaeläkkeen,
perhe-eläkkeen ja jo eläkettä saavalle
henkilölle myönnettävän työkyvyttömyyseläkkeen osalta.
Viimeistä eläkelaitosta koskevan järjestelyn voimaantulosäännöksiä ehdotetaan
muutettaviksi siten, ettei viimeisen eläkelaitoksen periaatetta
sovellettaisi, jos eläkkeenhakija saa tai hänellä on
oikeus saada ennen lain voimaantuloa vireille tulleen hakemuksen
perusteella omaan työ- tai virkasuhteeseen perustuvaa eläkettä ja hän
hakee uutta eläkettä tai hänelle myönnetyn eläkkeen
jatkamista. Viimeisen eläkelaitoksen järjestelyä ei
sovellettaisi myöskään sellaiseen perhe-eläkkeeseen,
joka perustuu edunjättäjän kuollessaan
saamaan eläkkeeseen, johon ei ole sovellettu viimeisen
eläkelaitoksen järjestelyä.
Esityksessä ehdotetaan myös Kansaneläkelaitoksesta
annettua lakia muutettavaksi siten, että jatkossa Kansaneläkelaitoksen
henkilöstön eläketurva määräytyisi
eräin tarkennuksin suoraan valtion eläkelain ja
valtion perhe-eläkelain sekä niiden voimaanpanolakien
nojalla. Kansaneläkelaitoksen henkilöstön
eläketurvan määräytyminen saatettaisiin
samalla lain tasolle. Muutos ei vaikuttaisi Kansaneläkelaitoksen
henkilöstön eläketurvan tasoon.
Lisäksi esityksessä ehdotetaan eräin
teknisin tarkistuksin säädettäväksi
pysyväksi lainsäädännöksi
vuonna 2002 väliaikaisesti vuoden 2003 loppuun tehdyt tietojen
saamista, antamista ja salassapitoa koskevat muutokset työntekijäin eläkelakiin,
lyhytaikaisissa työsuhteissa olevien työntekijäin
eläkelakiin, yrittäjien eläkelakiin, maatalousyrittäjien
eläkelakiin, luopumiseläkelakiin, maatalousyrittäjien
sukupolvenvaihdoseläkkeestä annettuun lakiin,
maatalousyrittäjien luopumiskorvauksesta annettuun lakiin
sekä maatalousyrittäjien luopumistuesta annettuun lakiin.
Samalla evankelis-luterilaisen kirkon eläkejärjestelmän
tietojen saamista, antamista ja salassapitoa koskevat säännökset
tarkistettaisiin soveltuvin osin vastaamaan valtion eläkelain
tietosuojasäännöksiä.
Ehdotetut lait on tarkoitettu tulemaan voimaan 1 päivänä tammikuuta
2004. Osa ehdotetuista säännöksistä on
tarkoitettu olemaan voimassa väliaikaisesti vuoden 2004
loppuun, koska samoja säännöksiä on
muutettu vuoden 2005 alusta voimaan tulevissa laeissa.