Perustelut
Hallituksen esitys perustuu pääministeri Matti Vanhasen
II hallituksen ohjelmaan. Esityksessä ehdotetaan osittaisen
hoitorahan korottamista 70 eurosta 90 euroon kalenterikuukaudessa
ja järjestelmän ulottamista yrittäjävanhempiin.
Ehdotetulla hoitorahan korotuksella tuetaan vanhempia, jotka lapsen
hoidon vuoksi lyhentävät työaikaansa.
Valiokunta katsoo, että ehdotettu hoitorahaoikeuden laajennus
ja hoitorahan korotus ovat hyviä ja tarpeellisia uudistuksia,
jotka antavat perheille mahdollisuuksia toimivien lastenhoitojärjestelyjen
löytämiseksi ja mahdollisuuksia paitsi alle 3-vuotiaiden
myös kouluaan aloittavien lasten tukemiseen muutosvaiheessa
siirryttäessä päivähoidosta
kouluun.
Osittaisen hoitorahan käyttö on ollut suhteellisen
vähäistä, ja valtaosin osittaista hoitorahaa on maksettu
esi- ja kouluikäisten lasten vanhemmille. Valiokunta pitää tärkeänä,
että vanhempien mahdollisuuksia osittaiseen hoitovapaaseen
ja lyhennettyyn työaikaan sekä osittaista hoitorahaa
kehitetään niin, että se voi entistä paremmin
tarjota työssäkäyville vanhemmille todellisen
vaihtoehdon. Työn ja vanhemmuuden nykyistä paremmalla
yhteensovittamisella voidaan arvioida olevan suotuisa vaikutus paitsi työllisyysasteen
kohottamiseen myös erityisesti lapsen edun toteutumiseen.
Vanhempien oikeus osittaiseen hoitovapaaseen sekä osittaista
hoitorahaa koskeva järjestelmä ovat olleet sidoksissa
työsopimuslakiin, johon perustuen vanhemmalla on oikeus
lyhennettyyn työaikaan. Vastaavaa järjestelmää ei
ole voimassa yrittäjillä. Esitys laajentaa osittaisen hoitorahan
saajien piiriä yrittäjiin hallitusohjelman kirjauksen
mukaisesti. Valiokunta pitää myönteisenä,
että työn ja perheen yhteensovittamisen mahdollisuuksia
edistetään näin myös yrittäjävanhempien
osalta.
Pääministeri Vanhasen II hallituksen ohjelman
mukaan hallitus jatkaa yrittäjien sosiaaliturvan kehittämistä ja
puutteiden korjaamista. Sosiaaliturvan kehittämisellä voidaan
osaltaan madaltaa kynnystä ryhtyä yrittäjäksi.
Tämä esitys helpottaa yrittäjäperheen
lastenhoitoon liittyviä ongelmia. Lakiehdotuksen mukaan
yrittäjänä pidetään
henkilöä, joka toimii yrittäjänä tai maatalousyrittäjänä ja
jolla on joko yrittäjän eläkelain tai
maatalousyrittäjän eläkelain mukainen
eläkevakuutus.
Sosiaali- ja terveysministeriö on asettanut yrittäjien sosiaaliturvan kehittämistarpeita
arvioivan työryhmän, jonka toimikausi on juuri päättymässä.
Työryhmän tehtävänä on
pohtia muun muassa yrittäjän eläkelain
soveltamisalaa. Valiokunnan saaman selvityksen mukaan työryhmä on
ehdottamassa YEL:n ja MYEL:n yrittäjää koskevan
määrittelyn muuttamista yrityksen osaomistajien
osalta. Valiokunta pitää tarpeellisena, että yrittäjän
määrittelyä yrittäjänä toimivien
yrityksen osaomistajien osalta uudistetaan.
Osittainen hoitoraha rahoitetaan kuntien ja valtion budjeteista. Ehdotetun muutoksen
aiheuttamat kustannukset kunnille vuonna 2010 ovat 3,1 miljoonaa
euroa, josta valtion osuutena kunnille korvataan puolet eli 1,55
miljoonaa euroa.