Perustelut

Tämä hallitus esittää pitkäaikaisen laitoshoidon maksun korotusta jo toistamiseen. Lisäksi se korotti viime vuonna tuntuvasti terveydenhuollon asiakasmaksuja. Sitä vastoin pitkäaikaissairaiden ja paljon terveydenhuoltopalveluita käyttävien toimeentuloon merkittävästi vaikuttavaa maksukattojärjestelmää ei ole saatu uudistettua. Toimintatapa on erittäin huolestuttava huomioiden väestöryhmien väliset suuret terveyserot.

Maksukorotusten seurauksena kuntien saamaa peruspalvelun yleistä valtionosuutta on tarkoitus alentaa 62,2 miljoonaa euroa erikseen annetulla hallituksen esityksellä. Nämä lisätulot eivät siis jää hyödyttämään kuntataloutta ja esimerkiksi vanhustenhoidon kehittämistä, vaan ne kerätään valtion taskuun tilanteessa, jossa kuntatalous on katastrofin partaalla. Jälleen on todettava, että hallituspuolueiden lupaukset vanhustenhuollon laadun kehittämisestä resurssien lisäämisellä jäävät vaille todellisia toimia. Hallitus korostaa ajaneensa pienituloisen väestönosan asemaa ja parantaneensa eläkeläisten asemaa. Suomessa on kuitenkin 200 000 eläkkeensaajaa, jotka elävät köyhyysrajan alapuolella. Laitoshoidon enimmäismaksun korotus kohdentuisi pääosin heihin. Vaikka esityksen sisältämä ehdotus eläkkeensaajan hoitotukien maksamisesta laitoshoitoon olisi sinänsä positiivinen ratkaisu, on hoitotuen tuoma hyöty laitosasiakkaiden taloudelliseen tilanteeseen syöty jo etukäteen, kun pitkäaikaisesta laitoshoidosta perittäviä maksuja korotettiin elokuussa 2008 ja korotetaan nyt edelleen 85 prosenttiin asiakkaan nettotuloista.

Maksun korotus kohdentuu kaikkiin laitoshoidossa oleviin, siis myös niihin, jotka eivät saa vammaisetuuksia. Heidänkin taloudellinen tilanteensa heikkenee nykyisestä, jos uudistus tulee voimaan. Voi myös olla, että esitetty pitkäaikaisen laitoshoidon maksun korotus 85 prosenttiin henkilön tuloista saattaa aiheuttaa sen, että kunnat ohjaavat entistä enemmän asiakkaita laitokseen, koska sitä kautta asiakkailta voidaan periä hänen tulonsa lähes kokonaan asiakasmaksuna.

Vaikutukset hoitotukien saajien asemaan pääosin negatiiviset

Esityksessä ehdotetaan avo- ja laitoshoidon rajan hälventämistä, mikä sinällään on hyvä tavoite. Esityksen mukaan vammais- ja hoitotuet maksettaisiin jatkossa myös laitoshoidossa oleville. Hallitus esittää kuitenkin, että vammaisetuudet otettaisiin kansaneläkkeiden tapaan huomioon hoidettavan tuloina asiakasmaksua määrättäessä. Tämän seurauksena ylimmän hoitotuen saajalla käteen jäävät tulot kasvaisivat, jos hänen saamansa nettokuukausitulot eivät ylitä n. 1 500:aa euroa kuukaudessa. Korotetun hoitotuen saajan käteen jäävät tulot alenisivat noin 710 euron kuukausitulosta alkaen. Alimman hoitotuen ryhmässä käteen jäävät tulot alenisivat lähes kaikilla. Pelkkää kansaneläkettä saavan yksinäisen henkilön tuloista leikkautuisi noin yhdeksän euroa kuukaudessa ja keskimääräistä, 1 220 euron bruttoeläkettä saavan tuloista noin 23 euroa kuukaudessa.

Ylintä hoitotukea saa 28 200, korotettua hoitotukea 72 800 ja alinta hoitotukea 103 100 henkilöä. Edellä mainittu huomioiden on selvää, että uudistus heikentää merkittävällä tavalla edunsaajien asemaa.

Vammaisetuuksien tarkoitus on nimenomaan tukea hoidettavan selviytymistä jokapäiväisestä elämästä. Sitä maksetaan avuntarpeen ja erityiskustannusten määrän perusteella. Tämä tarkoittaa, että jos vammaisetuuksia voitaisiin ryhtyä maksamaan laitoshoidossa oleville, olisi tuen myöntökriteerejä muutettava. Tällaisista uusista kriteereistä ei hallitus kuitenkaan ole tiedottanut. On epäselvää, muuttuvatko vammaisetuuksien myöntökriteerit esityksen voimaan tultua niin, että laitoshoidon ulkopuolella olevien asema heikkenee. On vaarana, että — etenkin kun uudistus todennäköisimmin toteutetaan kustannusneutraalisti — myöntökriteerit kehittyvät niin, että vain laitoksessa olevat saavat jatkossa vammaistukia tai hoitotukia ja ne, jotka pärjäävät kotona, eivät enää olekaan oikeutettuja tukeen.

Nykyisessä laissa, jota ei ole esitetty muutettavaksi, vammaisetuuksia tarkistetaan silloin, kun tuensaajan terveydentilassa, toimintakyvyssä tai erityiskustannuksissa on tapahtunut sellainen muutos, joka vaikuttaa oikeuteen saada etuuksia. Tehdyssä esityksessä ilmoitusvelvollisuus laitoshoitoon joutumisesta on poistettu, mutta tuen tarkistussäännöstä ei esitetä muutettavaksi. Esitys jättääkin epäselväksi, edellyttäisikö laitoshoitoon siirtyminen joka kerta kuitenkin tuen tarkistamista, mikä kyseenalaistaa näin tuen jatkumisen.

Hallituksen esitys tulisikin palauttaa takaisin valmisteluun ja määritellä, tullaanko ja miten esimerkiksi vammaistuen ja hoitotukien kriteereitä muuttamaan. Asiakasmaksuja koskeva lainsäädäntö on valmisteltava huolellisesti huomioiden myös eri väestöryhmien välisten tulo- ja terveyserojen kaventaminen maksupolitiikan avulla.

Myös laitoshoidossa olevalla tulee olla oikeus elämästä nauttimiseen

Asiakasmaksun veloittamisen jälkeen hoidettavan käteen jäävää käyttövaraa ei esitetä nostettavaksi nykyisestä (indeksikorotettuna) 97 euron kuukausitasosta. Tämä tarkoittaa, että asiakasmaksun jälkeen laitoshoidossa olevalla on käytössään kolme euroa päivää kohden. Huomioiden nykyiset elinkustannukset ei 97 euron alaraja kuukaudessa henkilökohtaisiin kuluihin ole riittävä. Pitkäaikaisessa laitoshoidossakin asuvalla pitäisi olla inhimillinen mahdollisuus käyttää rahojaan muuhunkin kuin perushoitoon, kuten esimerkiksi vaatehankintoihin ja kampaajalla tai kahvilla käyntiin. Vähimmäiskäyttövaran määrää tulee jatkossa korottaa.

Hallituksen esitys lisää pitkäaikaisessa laitoshoidossa olevien potilaiden omaisten vastuuta, koska pientä kansaneläkettä saavalle potilaalle ei jää käytännössä riittäviä varoja. Potilaan elämän kannalta tämä vähentää hänen mahdollisuuksiaan päättää omista asioistaan.

Kannatamme esitystä siltä osin kuin siinä ehdotetaan, että eläkettä saavan korotettua ja ylintä hoitotukea alettaisiin maksaa 50 euron suuruisella veteraanilisällä korotettuna eläkkeensaajille, joille maksetaan ylimääräistä rintamalisää. Vaikka esitys koskee vain pientä saajaryhmää, pidämme sitä tärkeänä avauksena veteraanien kotona asumisen tukemisessa. Veteraanilisä kohdistuu nimenomaan niille pienituloisille sotaveteraaneille, joille toimintakyvyn heikkeneminen aiheuttaa jatkuvaa avuntarvetta tai erityisen suuria lisäkustannuksia.

Palveluasumisen maksujärjestelmä selkeämmäksi

Palveluasumisella korvataan yhä enemmän laitoshoitoa. Palveluasujaa kohdellaan kuitenkin muun muassa asiakasmaksujen suhteen eri tavalla kuin pitkäaikaisessa laitoshoidossa olevaa. Tällä hetkellä vain laitoshoidossa asuville on säädetty niin sanottu käyttövara, joka turvaa henkilölle asiakasmaksujen jälkeen tietynsuuruisen omaan käyttöön jäävän suojaosuuden. Palveluasunnoissa asuvilla on usein ravintokuluja, isoja lääkekulujen omavastuuosuuksia, silmälasi- ja hammashoitomenoja ynnä muita menoja, jotka on maksettava itse. Myös palveluasunnossa asuvan henkilön vaate- ja muut arkiseen elämään kuuluvat menot ovat usein suurempia kuin laitoshoidossa olevilla. Palveluasunnossa asuvat ovat usein laitoshoidossa olevia parempikuntoisia, jolloin myös kulutustarpeet ja -mahdollisuudet ovat suuremmat. Siten on perusteltua, että palveluasunnossa asuville säädetään laitoshoidossa asuvia korkeampi minimikäyttövara. Tämä mukailee myös monien kuntien vapaaehtoisesti määrittelemien palveluasunnossa asuvien käyttövarojen suuruutta.

Vammaisuuden perusteella järjestettävistä palveluista ja tukitoimista annetun lain mukaiset palvelut ja mm. palveluasumiseen liittyvät erityispalvelut ovat maksuttomia sosiaalipalveluja, eikä vammaiselta henkilöltä siten saa periä maksua sillä perusteella, että hänen tarvitsemansa palvelu myönnetään vammaispalvelulain sijasta sosiaalihuoltolain nojalla. Muun palveluasumisen piirissä olevien monenlaisten asujien, kuten vanhusten, mielenterveyskuntoutujien ja muuten hoivaa tarvitsevien, tulee saada lakiin perustuva oikeus asiakasmaksun veloittamisen jälkeen asiakkaalle jäävään henkilökohtaiseen käyttövaraan. Viitaten lakialoitteeseen LA 106/2009 vp ehdotamme asiakasmaksulain (734/1992) muuttamista lisäämällä siihen uusi 7 d §. Pykälän mukaan perittäessä asiakasmaksua henkilöltä, jonka asumispalvelu ei sisällä ruokakuluja, vaan hän maksaa ruoastaan erikseen, hänelle tulisi jättää yksinasuvan toimeentulotuen perusosan suuruinen minimikäyttövara. Vuonna 2009 yksinasuvan perusosa on 417,45 euroa/kk. Jos ravintokustannukset sisältyvät palveluasumisen maksuun, tulee henkilölle jättää kuukaudessa vähintään toimeentulotuen perusosaa vastaava rahasumma, josta on vähennetty ravintokustannuksina 48 prosenttia summasta (vuonna 2009 noin 200 euroa). Ehdotettu lakiuudistus ulottuisi julkisen sektorin palveluasumiseen ja kunnan ostopalveluna hankkimaan, kolmannen sektorin tai yksityisen sektorin tuottamaan palveluasumiseen. Jatkossa tulee selvittää mahdollisuus turvata riittävä käyttövara myös yksityisissä palveluasunnoissa asuville.