Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi vakuutetun
sairausvakuutusmaksun ja työnantajan so-siaaliturvamaksun
maksuperusteita siten, että Suomen asumisperusteisen sosiaaliturvan
piiriin kuuluvat henkilöt ja näiden työnantajat
osallistuisivat nykyistä kattavammin sosiaaliturvan rahoitukseen.
Tilanteissa, joissa ulkomailla työskentelevä henkilö on
yksityisen sektorin työeläkelakien mukaan vakuutettu
ja saa verovapaata ulkomaantyötuloa tai on rajoitetusti
verovelvollinen, vakuutetun sairausvakuutusmaksun ja työnantajan
sosiaaliturvamaksun uudeksi maksuperusteeksi ehdotetaan sitä palkkaa,
jota ulkomaantyössä pidetään
eläkepalkkaan luettavan työansion ja eläkemaksujen
perusteena. Sama palkka olisi ulkomailla työskentelyn ajalta
myös sairausvakuutuksen päivärahan perusteena.
Suomessa rajoitetusti verovelvollisena työskentelevän
henkilön sairausvakuutusmaksu määräytyisi
rajoitetusti verovelvollisen tulon ja varallisuuden verottamisesta
annetussa laissa tarkoitetun palkan perusteella.
Esityksessä ehdotetaan, että rajoitetusti
verovelvolliselle eläkkeensaajalle määrättäisiin
vakuutetun sairausvakuutusmaksu hänelle maksetun eläkkeen
perusteella. Velvollisuus suorittaa vakuutetun sairausvakuutusmaksu
koskisi ehdotuksen mukaan myös sellaisia ulkomailla asuvia eläkkeensaajia,
jotka eivät kuulu Suomen so-siaaliturvan
piiriin, mutta joiden sairaanhoidon kustannuksista Suomi Euroopan
yhteisön säännösten perusteella
vastaa. Erillistä sairausvakuutusmaksua ei ulkomailla asuvalta
eläkkeensaajalta itseltään kuitenkaan
perittäisi, jos hän maksaa eläkkeensä perusteella
Suomessa 35 prosentin suuruisen lähdeveron. Tällöin
verohallinto tilittäisi lähdeveron tuotosta sairausvakuutusmaksun
osuutta vastaavan osan Kansaneläkelaitokselle. Kumottavaksi
ehdotetaan säännös, jonka mukaan kunta
on voinut myöntää vapautuksen vakuutetun
sairausvakuutusmaksun suorittamisesta.
Lisäksi ehdotetaan, että jos suomalainen työnantaja
lähettää työntekijän,
joka kuuluu Suomen asumisperusteisen sosiaaliturvan piiriin, ulkomaisen
emo-, tytär- tai sisaryrityksen palvelukseen tai sellaisen
ulkomaisen yrityksen palvelukseen, jossa suomalaisella työnantajalla on
määräämisvaltaa, lähettävä suomalainen työnantaja
olisi velvollinen suorittamaan työnantajan sosiaaliturvamaksun
ulkomaisen yrityksen puolesta. Samalla ehdotetaan, että suomalainen
lähettävä työnantaja, joka maksaa
palkan työntekijälle, pidättäisi
myös vakuutetun sai-rausvakuutusmaksun.
Ehdotukset merkitsisivät muutoksia sairausvakuutuslakiin,
sairausvakuutuslain 33 §:n muuttamisesta annetun
lain voimaantulosäännökseen, työnantajan
sosiaaliturvamaksusta annettuun lakiin, vakuutetun sairausvakuutusmaksun,
työnantajan sairausvakuutusmaksun ja työnantajan
kansaneläkemaksun suuruudesta annettuun lakiin sekä ennakkoperintälakiin.
Esitys liittyy valtion vuoden 2003 talousarvioesitykseen ja
on tarkoitettu käsiteltäväksi sen yhteydessä.
Lainmuutokset ovat tarkoitetut tulemaan voimaan vuoden 2004
alusta. Sairausvakuutuksen päivärahan perustetta
koskevaa muutosta sovellettaisiin kuitenkin vasta vuoden 2006 alusta.