Perustelut

Suuri valiokunta on saanut valtioneuvostolta hyvin lyhytsanaisen ja niukan selvityksen komis-  sion rahoituskehystiedonnannosta. Erikoisvaliokunnat ovat antaneet selvityksestä kuusi lausuntoa suurelle valiokunnalle. Lausunnoissa ilmaistut valiokuntien kannat ovat yhteneväisiä lukuunottamatta joitakin painotuseroja. Suuri valiokunta pyrkii lausunnossaan nostamaan esille Suomen kannalta tärkeimmät näkökohdat ja yhteensovittamaan erikoisvaliokuntien lausunnoissa esitetyt näkemykset.

Komissio määrittelee tiedonannossaan laajentuneen Euroopan unionin tavoitteet ja niiden toteuttamiseen tarkoitetun rahoituskehyksen vuosille 2007—2013. Suomesta on tulossa entistä selkeämmin nettomaksaja laajentuneessa unionissa, ja siksi tulevat rahoituskehysneuvottelut ovatkin Suomen kannalta erittäin merkittävät.

Saadun arvion mukaan Suomen laskennallinen nettomaksuosuus kasvaisi seuraavalla rahoituskehyskaudella asteittain nykyisestä 0,1—0,2 prosentista 0,3—0,5 prosenttiin bruttokansantulosta ja olisi vuonna 2013 arviolta 540—880 miljoonaa euroa. Suuri valiokunta yhtyy valtiovarainvaliokunnan näkemykseen ja antaa tukensa valtioneuvoston selvityksessä esitettyyn tavoitteeseen EU:n kurinalaisesta budjettipolitiikasta myös tulevaisuudessa. Kuten valtioneuvosto selvityksessään toteaa, komission linjaukset eivät kaikilta osin täytä tätä vaatimusta.

Komission ehdottamia painopisteitä — kestävän kehityksen mukaista kilpailukyvyn ja työllisyyden kasvua, tasapainoisen alue- ja rakennepolitiikan kehittämistä sekä sisäisen turvallisuuden ja kansainvälisen yhteistyön parantamista —voidaan pitää valiokuntien mielestä Suomen kannalta oikeina.

Valtiovarainvaliokunta on lausunnossaan todennut, että Suomen valtioneuvoston alustava kanta, 1,1 prosentin raja maksusitoumuksille, vastaa Euroopan kehitysrahasto huomioon ot-taen käytännössä noin yhden prosentin maksatusmäärärahoja. Tämä on varsin lähellä EU:n suurimpien nettomaksajien neuvotteluissa tähän mennessä edustamaa kantaa.

Työ- ja tasa-arvovaliokunta katsoo lausunnossaan, että valtioneuvoston esittämällä kokonaismitoituksella voidaan turvata resurssit Suomen ja koko EU:n kannalta keskeisten työllisyys- ja kilpailukykytavoitteiden edistämiseen, mutta pohtii myös kokonaismitoituksen kasvattamisen mahdollisia kielteisiäkin vaikutuksia kansallisen budjettitalouden liikkumavaraan ja mahdollisuuksiin huolehtia kansallisesti alue- ja työllisyyspolitiikan tehokkaasta hoitamisesta.

Talousvaliokunta viittaa lausunnossaan valtioneuvoston kantojen tietynlaiseen ristiriitaisuuteen. Yhtäältä valtioneuvosto lähtee kannassaan komission esitystä alemmasta maksusitoumuksesta. Toisaalta Suomen oman alue- ja rakennepolitiikan jatkumisen kannalta olisi huolehdittava unionin riittävästä rahoituksesta, minkä lisäksi valtioneuvosto esittää komissiota suurempaa lisäystä maaseudun kehittämistoimien resursseihin. Valtioneuvosto lähtee siitä tosi-  asiasta, että nykyään todelliset maksusitoumukset jäävät alle 1,0 prosentin tason. Tämän mukaan valtioneuvoston esittämällä komission esitystä alemmalla 1,1 prosentin tasollakin saataisiin aikaan merkittäviä lisäpanostuksia, jos EU:n budjetointikäytäntö tehostuisi. Suuri valiokunta toteaa, että laskelmia ei pitäisi perustaa liialliseen toiveikkuuteen toiminnan tehostumisesta, vaan politiikkojen sisällöllisten tavoitteiden ja niiden toteuttamiseen varattavien resurssien pitää olla sopusoinnussa keskenään.

Rahoituskehyksestä suurin osa, vajaa 90 prosenttia, käytetään ns. sidottuihin menoihin, jolloin rahoituskehyksen joustovara kohdistuu laajentumisen jälkeen ainoastaan nykyisten jäsenvaltioiden muuhun rahoitukseen. Tämä saattaisi vaarantaa myös Suomelle tärkeän alue- ja rakennepolitiikan rahoituksen. Suuri valiokunta pitää erikoisvaliokuntien tavoin valtioneuvoston esitystä 1,1 prosentin maksusitoumuksista oikeana lähtökohtana kehysneuvotteluihin, mutta tarkan maksusitoumusten enimmäismäärää koskevan kannan sijasta suuri valiokunta pitää tärkeämpänä sitä, että Suomen asettamat EU-politiikkojen sisällölliset tavoitteet voidaan turvata tulevissa jatkoneuvotteluissa. Kuten valtioneuvosto to-teaa kannanotossaan, kyse on rahoitusmitoitusten ohella poliittisista valinnoista. Valtioneuvoston tuleekin mitoittaa maksusitoumuksia ja maksatuksia koskevat linjauksensa sen mukaisesti. Suuri valiokunta pitää tärkeänä, että menotasoa ja sitä koskevaa Suomen kantaa arvioidaan uudelleen neuvottelujen edistyessä. Neuvotteluissa tulisi varmistaa, että jatkossa päästäisiin eroon jo vuosia jatkuneesta budjettivarojen alikäytöstä, millä olisi myönteinen vaikutus rahoituskehysten riittävyyteen.

Kilpailukyky

Yleisen kilpailukyvyn kehittämiseksi on unionin toiminnassa varmistettava jo käynnistettyjen strategioiden keskinäinen yhteensopivuus ja suunnattava voimavarat jatkossa entistä voimakkaammin jo sovittujen keskeisten toimenpiteiden sekä Euroopan kilpailukykyä selkeästi parantavien hankkeiden toteuttamiseen. Rakenteelliset uudistukset, tutkimus- ja innovaatiotoiminnan hyödyntäminen ja osaamisen kehittäminen ovat keinoja, joilla parannetaan EU:n kilpailukykyä ja edistetään investointien ja yritysten sijoittumista Eurooppaan. Talousvaliokunta totesi lausunnossaan, että laajentuminen antaa unionille merkittävän mahdollisuuden kasvuun. Samalla on asian kääntöpuolena todettava, että laajentumisen tapahtuessa EU-25:n keskeiset taloudelliset tunnusluvut kääntyvät huomattavan haasteellisiksi verrattuna nykyisen EU-15:n lukuihin. Tämä koskee niin kansantuloa henkeä kohden, tuottavuuden kasvua kuin työllisyyttäkin. Panostukset on suunnattava nimenomaan näiden ongelmien voittamiseen, keskeisinä tavoitteina ovat kilpailukyvyn ja tuottavuuden kasvun kohottaminen.

Lausunnoissaan valiokunnat ovat yhtyneet valtioneuvoston kantaan siitä, että unionin tulee entistä enemmän keskittyä toimintaan, joka tuo lisäarvoa, kun sitä hoidetaan unionitasolla yksittäisten jäsenvaltioiden sijasta. Unionin toiminnalle on asetettava selkeitä painopisteitä ja poliittisia tavoitteita, joille myös annetaan riittävät voimavarat. Komission ehdotuksen mukaan tutkimus- ja kehittämistoimintaan suunnattavat varat on tarkoitus kolminkertaistaa vuoteen 2013 mennessä. Talousvaliokunta kuitenkin toteaa lausunnossaan, että komission tavoite unionin omien tutkimus- ja kehittämismenojen kolminkertaistamisesta saattaa olla ylimitoitettu. Rahoitusta mitoitettaessa on otettava huomioon muun muassa tulevan tutkimuksen puiteohjelman painotukset, rakenteet ja toimintatavat.

Valtiovarainvaliokunta pitää lausunnossaan tutkimukseen suunnattavien resurssien lisäämistä erittäin perusteltuna. EU:n kehittäminen maailman kilpailukykyisimmäksi talousalueeksi edellyttää unionin sekä jäsenmaiden panosta tietoon ja innovaatioihin. Tutkimustoiminnan kasvun tulisi kohdistua aloille, jotka parhaiten tukevat innovaatiotoimintaa, tuottavuuden ja yritystoiminnan kasvua ja työllisyyttä. Unionin tutkimukseen käyttämät varat ovat olleet esim. Yhdysvaltoihin ja Japaniin verrattuna vähäiset. Tutkimus- ja kehittämistoiminnalle tulee luoda sellaiset puitteet, joilla kannustetaan eurooppalaisen tutkimus- ja kehittämistoiminnan säilymistä Euroopassa. Valtiovarainvaliokunta esitti lausunnossaan huolensa siitä, että voimakas budjetin kasvattaminen voisi johtaa monissa maissa siihen, että kansalliset panostukset korvataan EU-rahoituksella. Tällainen menettely ei vahvista Euroopan kilpailukykyä eikä edistä yhteisesti asetettujen tavoitteiden saavuttamista. EU:n rahoituksella ei tule paikata kansallisen rahoituksen jälkeenjääneisyyttä, vaan EU:n toimenpiteillä on saatava aikaiseksi todellista lisäarvoa jäsenmaissa ja koko unionin alueella.

Tutkimus- ja kehitystoiminnan ja osaamispohjaisen talouden edistämisestä muodostuu rahoituskehysten valmistelun yksi keskeisimmistä haasteista. Tutkimuksen ohella koulutuksella on merkittävä osa kilpailukyvyn parantamisessa. Rakenteelliset uudistukset ovat myönteisiä unionin koulutusyhteistyön kehittämisen kannalta. Tärkeää on kuitenkin varmistaa, että painotus eri osioiden sisällä myös käytännössä kohdentaa riittävät määrärahat koulutukseen. Samoin keskeisiä haasteita ovat infrastruktuuri-investoin-tien toteuttaminen kilpailukykyä tukevalla tavalla sekä alue- ja rakennepolitiikan yhdistäminen kilpailukykypolitiikkaan keskinäinen solidaarisuuden tavoite kuitenkin säilyttäen.

Alue- ja rakennepolitiikka

Suuri valiokunta yhtyy valtioneuvoston näkemykseen siitä, että alue- ja rakennepoliittisissa ratkaisuissa tulee pyrkiä tasapainoiseen, innovoivaan rakennepoliittiseen mutta kurinalaiseen rahoitusratkaisuun, joka tyydyttää niin uusia kuin nykyisiäkin jäsenvaltioita. EU:n alue- ja rakennepoliittisten menojen kokonaismäärä on tulevaisuudessa Suomen nettorahoitusaseman kannalta entistäkin merkittävämpi asia. Alue- ja rakennepolitiikkaan tulee komission esitysten pohjalta varata jatkossa noin 0,40 prosenttia EU:n bruttokansantulosta, mikä tarkoittaa tulevalla rahoituskehyskaudella komission kaavailujen mukaan noin 336 miljardia euroa. Saadun selvityksen mukaan tämä mahdollistaa rakennepolitiikkarahoituksen painopisteen siirtämisen kaikkein köyhimmille alueille ja edistää siten unionin koheesiotavoitteen saavuttamista, mutta mahdollistaa myös nykyisissä jäsenmaissa puuttumisen alueellisiin ja rakenteellisiin ongelmiin.

Suuri valiokunta haluaa muistuttaa, että EU:n politiikkojen taustalla oleva koheesioajatus perustuu jäsenvaltioiden väliseen solidaarisuuteen. Ajatusta voi olla vaikea sovittaa tilanteeseen, jossa joissakin jäsenvaltioissa ylläpidettäisiin EU:n välittömien tai välillisten rahoitustu-kien avulla muihin jäsenvaltioihin verrattuna poikkeuksellisen suuria vero- ja sosiaalipoliittisia kilpailuetuja. Talousvaliokunta muistutti lausunnossaan, että yrityksille annettavilla investointituilla on myös aina oltava objektiivisesti perusteltavissa oleva alue- tai rakennepoliittinen peruste. Puhdas EU:n varoilla maksettava yritystuki yritystoiminnan siirtämiseksi nettomaksajavaltioista tuen saajavaltioihin vaarantaa koko koheesiopolitiikan uskottavuuden.

Rahoituskehystiedonantoon liittämässään kannanotossa valtioneuvosto pitää Suomen tavoitteena edelleen sitä, että pohjoiset ja itäiset alueet sisällytetään korkeimman aluetukiluokituksen piiriin myös tulevalla rahoituskaudella. Kolmatta koheesioraporttia koskevassa kannanotossaan valtioneuvosto pitää kynnyskysymyksenä, että Suomen pohjoiset ja itäiset alueet sisällytetään korkeimman aluetuen piiriin myös jatkossa. Nämä kaksi tavoitetta eivät ole täysin identtisiä. Jälkimmäinen kynnyskysymykseksikin nimetty voidaan saavuttaa ilman ensimmäistä tavoitetta. Erikoisvaliokunnat ovat lausunnoissaan pitäneet tärkeänä, että tulevalla rahoituskehyskaudella Suomen pohjoiset ja itäiset alueet kuuluvat edelleen yhteisön korkeimman aluetukiluokituksen piiriin näiden alueiden erityistilanteesta ja rakenteellisesti muita alueita heikommasta asemasta johtuen. Valtiovarainvaliokunta katsoo, että strateginen valinta Suomen osalta tapahtuu sen mukaan, kuuluvatko köyhimmät alueemme jatkossa tavoite 1:n vai tavoite 2:n piiriin.

Valtiovarainvaliokunta on todennut lausunnossaan, että kaikki uudet jäsenmaat ovat koheesiomaita ja kuuluvat konvergenssitavoitteen eli tavoite 1:n piiriin. Valtaosa alue- ja rakennepolitiikkaan varatuista määrärahoista, noin 78 prosenttia, käytetään tulevalla rahoituskaudella tavoite 1 -alueille. Konvergenssiohjelmaan pääsevät mukaan alueet, joiden bruttokansantulo/asukas on alle 75 prosenttia EU-25:n eli laajentuneen unionin keskiarvosta. Tämä vaikeuttaa selkeästi Suomen tavoitetta korkeimmasta alueluokituksesta.

Komissio esittää, että Suomi kuuluisi tulevalla rahoituskehyskaudella tavoite 2 -alueeseen. Tähän kuuluvat alueet, joiden bruttokansantulo/asukas on yli 75 prosenttia EU-15:stä eli nykyisten jäsenmaiden keskiarvosta. Tavoite tähtää alueellisen kilpailukyvyn ja työllisyyden edistämiseen. Alue- ja rakennepolitiikkaan varatuista resursseista tähän käytetään tulevalla rahoituskaudella noin 18 prosenttia. Unionin pohjoiset, erittäin harvaan asutut alueet saisivat tuen korotettuna.

Talousvaliokunnalle annetussa asiantuntijaselvityksessä on kuitenkin esitetty huoli uuden tavoite 2 -alueen heikosta rahoitusosuudesta (18 prosenttia) tulevassa rahoituskehyksessä. Uusi tavoite 2 -ohjelma olisi käytännössä ainoa nykyisten jäsenmaiden alueellisen kilpailukyvyn ja työllisyyden kehittämiseen varattu panos. Tämä saattaisi merkitä Suomen nykyisten tavoite 2 -alueiden jäämistä kaiken alue- ja rakennepoliittisen tuen ulkopuolelle. Ehdotuksen mukaisesti myös tietyt aluepoliittiset tukimuodot tulisivat jatkossa kielletyiksi tavoite 2 -alueella, mitä ei voida pitää Suomen kannalta perusteltuna. Nämä näkökohdat huomioon ottaen talousvaliokunta korostaa sitä, että Itä- ja Pohjois-Suomen saaminen myös konvergenssitavoitteen piiriin on koko valtakuntaa koskeva kansallinen etu.

Myös valtiovarainvaliokunta on lausunnossaan katsonut, että tavoite 1:n lisäksi Suomessa tarvitaan vuoden 2006 jälkeenkin nykyisen tavoite 2 -ohjelman kaltaista, rakennemuutoksia helpottavaa instrumenttia. Koko maan kuuluminen tavoite 2 -alueeseen heikentäisi nykyisten tavoite 2 -alueiden suhteellista asemaa. Nykytasoinen tuki näille rakennemuutosalueille on kuitenkin välttämätön alueellisesti tasapainoisen kehityksen, kilpailukyvyn ja työllisyyden näkökulmasta.

Suuri valiokunta pitää kynnyskysymyksenä, että Suomen pohjoiset ja itäiset alueet saadaan korkeimman aluetuen piiriin myös jatkossa, samalla kun huolehditaan siitä, että Suomen tämänhetkisellä tavoite 2 -alueella säilyy jatkossakin nykyistä vastaava EU:n kilpailukykyä edistävä ja rakennemuutoksiin sopeutumista helpottava tukimuoto. Lopputuloksen arvioinnissa luonnollisesti merkityksellisintä on tuen mahdollisimman korkea taso. Suomen tavoitteena EU:n perustuslakineuvotteluissa on saada harvaan asuttujen alueiden erityisasema kirjattua sopimukseen, joka loisi siten pysyvän mahdollisuuden korkeammalle tuelle.

Maaseudun kehittäminen

Komission esityksessä nykyiset maaseutupoliittiset välineet kootaan yhteen luonnonvarojen hoito -pääluokan alle ja maaseutupolitiikka rahoitetaan uudesta maaseudun kehittämisrahastosta. Saamansa selvityksen perusteella valtiovarainvaliokunta on lausunnossaan pitänyt todennäköisenä, että kehysten valmistelun yhteydessä ei käsitellä maatalouden suoria tukia ja markkinointitoimia, joiden tulevaisuudesta tehtiin päätöksiä jo kesällä 2003. Maa- ja metsätalousvaliokunta on korostanut lausunnossaan, ettei maataloudelle laajentumisen yhteydessä päätettyjä menokehyksiä tule supistaa entisestään, vaikka EU:n menojen kokonaistasoa alennettaisiin komission esittämästä.

Maaseudun kehittäminen on jäänyt sekä rahoituskehystiedonannossa että koheesioraportissa melko vähälle huomiolle. Yhteinen maata-louspolitiikka tarvitsee rinnalleen aktiivisen maaseudun kehittämispolitiikan koko unionin alueella. Sosiaalisesta ja työllisyysnäkökulmasta maaseudun uuden elinkeinotoiminnan kehittäminen on välttämätöntä korvattaessa maatalouden piiristä väheneviä työpaikkoja ja pyrittäessä säilyttämään mahdollisuus asua maaseudulla. Maaseudun monialayrittäjyyden ja uusien työpaikkojen syntymistä on tarpeen edistää aikaisempaa tehokkaammin myös unionin yhteisillä toimilla. Tähän kokonaisuuteen kuuluvat myös koulutuspalvelujen saatavuus, toimivat tie- ja tietoyhteydet sekä muut julkisen vallan palvelut. Valtioneuvoston kannanoton mukaisesti valiokunta katsoo, että maaseudun kehittämiseen tulee suunnata voimavaroja komission esittämää enemmän.

Sisäinen turvallisuus ja kansainvälinen yhteistyö

Vapauden, turvallisuuden ja oikeuden alue saa vihdoin tulevissa rahoituskehyksissä oman meno-otsakkeensa. Hallintovaliokunta onkin lausunnossaan esittänyt tyytyväisyytensä asiasta. Tampereen huippukokouksessa hyväksyttyjen tavoitteiden voimaansaattamisen merkitys on korostunut erityisesti terrorismin vastaisen taistelun vuoksi. Oikeus- ja sisäasioiden asema vahvistuu entisestään myös EU:n tulevassa perustuslaissa, ja näin ollen suuri valiokunta pitää perusteltuna omaa meno-otsaketta rahoituskehyksissä.

Rahoituskehystiedonannossa todetaan turvallisuuden takaamisen rikollisuuden ja terrorismin ehkäisemisen ja torjumisen avulla olevan jatkossakin keskeinen haaste unionille. Tiedonanto korostaa Europolin ja Euroopan poliisiakatemian toiminnan kehittämistä turvallisuutta edistävinä toimina sekä Eurojust-yksikön vahvistamista koordinaation ja yhteistyön helpottamiseksi rajat ylittävien rikosten yhteydessä. Suomi on aiemmissa kannanotoissaan johdonmukaisesti tukenut rajavalvonnan yhteisörahoituksen lisäämistä ja taloudellista taakanjakoa. Valtiovarainvaliokunta on katsonut lausunnossaan, että Suomen tulisi edelleen pyrkiä vaikuttamaan siihen, että tavoite yhteismitallisiin kriteereihin perustuvasta ulkorajavalvonnan yhteisrahoituksesta ja taloudellisesta taakanjaosta voitaisiin varmistaa vuosille 2007—2013.

Rajat ylittävän yhteistyön ja uuden naapu-ruusinstrumentin tulee muodostaa sellainen kokonaisuus, jolla voidaan jäntevöittää rajat ylittävää yhteistyötä ja edistää Pohjoisen ulottuvuuden toimintaohjelman toteuttamista. Valtiovarainvaliokunta on lausunnossaan todennut, että tähän mennessä saadun selvityksen perusteella rahoituksen kokoaminen yhteen paikkaan vaikuttaa tarkoituksenmukaiselta ratkaisulta.

Tavoite 3 -ohjelma pitää sisällään alueellisen yhteistyön edistämisen unionin sisä- ja ulkorajoilla. Tämän tavoitteen toteuttamiseen ohjattaisiin Interreg-toteuttamisperiaatteita noudattaen noin neljä prosenttia alue- ja rakennepolitiikan varoista. Ulkorajoilla olisi käytössä uusi ns. naapuruusinstrumentti, jolloin esimerkiksi Suomen ja Venäjän yhteishankkeita voitaisiin rahoittaa samasta rahastosta. Kuten valtioneuvosto rahoituskehyskannanotossaan toteaa, naapuruusinstrumentin toimeenpano edellyttää myös rahoituksen kasvavaa suuntaamista tämän prioriteetin mukaan. Suomi lähtee siitä, että pohjoisen ulottuvuuden toimintaohjelman rahoitus tulee taata muun muassa ulkosuhderahoituksen tarkoituksenmukaisista rahoitusinstrumenteista — ottamatta tässä vaiheessa kantaa esimerkiksi erilliseen budjettilinjaan. Ympäristövaliokunta on lausunnossaan todennut, että naapuruusinstrumentti tarjoaa mahdollisuuden ympäristöhankkeiden toteuttamiseen Suomen ja Venäjän raja-alueilla ja sen käyttämistä tulisi hyödyntää mahdollisimman tehokkaasti. Itämeren suojelukysymysten tulee olla selkeänä painopisteenä ottaen huomioon yhteisön laajentumisen.

Suuri valiokunta korostaa myös EU:n kehitysyhteistyön merkitystä EU:n ulkosuhteissa. Komission ehdotuksessa korostetaan EU:n roolia kestävän kehityksen periaatteiden edistäjänä monen- ja kahdenvälisissä kansainvälisissä suhteissa. Kehitysyhteistyössä painotetaan köyhyyden vähentämistä YK:n Millenium-tavoitteiden mukaisesti. Suuri valiokunta kannattaa komis-sion ehdotuksia.

Rahoitusjärjestelmä ja budjettikuri

Komission esitys omia varoja koskevien periaatteiden uudistamisesta annetaan vasta myöhemmin keväällä. Rahoitusjärjestelmään ei esitetäkään nyt suuria muutoksia, mutta tiedonanto sisältää esityksen uudenlaisesta kaikkia jäsenvaltioita koskevasta korjausmekanismista. Valtioneuvosto katsoo, että komission esitys tekisi nykyisestä järjestelmästä vieläkin monimutkaisemman ja vähemmän kannustavan. Suuri valiokunta yhtyy erikoisvaliokuntien lausuntojen tavoin valtioneuvoston kielteiseen näkemykseen. Rahoituksen pitää perustua oikeudenmukaiseen, yksinkertaiseen ja läpinäkyvään järjestelmään. Suuri valiokunta tukee valtioneuvoston kantaa siitä, että kaikki nykyiset maksuhelpotukset EU:n jäsenmaksuista pitää poistaa jatkossa.

Hallinto- ja päätöksentekomenettelyjä tulee yksinkertaistaa ja läheisyysperiaatetta vahvistaa komission ehdotusten suuntaisesti. Tämä olisi tärkeätä alueellisten toimijoiden, erityisesti maanviljelijöiden sekä pienten ja keskisuurten yritysten kannalta. Lisäksi EU:n varojen väärinkäytöksiin kohdistuvien sanktiojärjestelmien kehittämiseen ja varojen valvontaan tulee kiinnittää aikaisempaa suurempaa huomiota. Käytössä  olevien tilastojen tulee olla tosiasioihin perustuvia. Rahoituksen käytön tulee noudattaa annettuja säännöksiä ja tehtyjä päätöksiä.

Valtiovarainvaliokunta on lausunnossaan toistanut myös aiemman varauksellisen kantansa EU-veron käyttöönottoon. Valtiovarainvaliokunta katsoo, että omien varojen järjestelmää voidaan kehittää nykyiseltä pohjalta niin, että se olisi läpinäkyvämpi ja vastaisi paremmin jäsenmaiden vaurautta.

Erikoisvaliokunnat ovat lausunnoissaan kiinnittäneet huomionsa mahdollisiin ongelmiin, joita rahoituskehysten rakenteen muuttaminen saattaisi aiheuttaa ainakin siirtymävaiheessa. Vanhan kehyskauden päättyminen ja uuden käynnistymisen hitaus jäsenmaissa saattavat synnyttää jopa yli vuoden mittaisen katkon tietyissä toimissa. Saadun selvityksen perusteella valiokunta pitää mahdollisena, että esimerkiksi kaikki maaseudun kehittämistoiminta pysähtyy ns. ALMA-alueilla vuosina 2006—2007. Komission tarkoituksena on myös koota nykyiset ympäristöalan pienet rahoitusohjelmat uudeksi ympäristöalan rahoitusvälineeksi ja siirtää varsinainen ympäristörahoitus luonnonvarojen alaotsakkeeseen. Ympäristövaliokunta on lausunnossaan esittänyt huolensa siitä, että ehdotettu rakenteellinen muutos saattaa johtaa ympäristörahoituksen merkityksen vähenemiseen, kun maatalouspolitiikka sitoo valtaosan kokonaisuuden menoista. Toisaalta maaseudun kehittämisen yhtymäkohdat ympäristönäkökohtiin saattavat myös luoda uusia mahdollisuuksia ympäristö-asioiden edistämiseen, mitä on pidettävä myönteisenä mahdollisuutena.