TALOUSARVIOALOITE 10/2007 vp

TAA 10/2007 vp - Outi Alanko-Kahiluoto /vihr ym.

Tarkistettu versio 2.0

Määrärahan osoittaminen valtionosuuden maksamiseksi perustoimeentulotuen kustannuksiin

Eduskunnalle

Tämä talousarvioaloite on rinnakkainen lakialoitteelle, jossa tullaan esittämään toimeentulotuesta annetun lain muuttamista siten, että lapsilisästä tehdään niin kutsuttu ensisijainen etuus, joka ei vähennä toimeentulotuen määrää.

Lapsiperheiden köyhyys on kasvanut viime vuosina hälyttävästi ja paljon nopeammin kuin köyhyys koko väestössä. Lapsiperheiden köyhyyden lisääntyminen ei näy kokonaisuudessaan toimeentulotukitilastoissa, koska perheet saavat usein jotain muuta etuutta tai perheen huoltaja saa pientä palkkatuloa.

Stakesin mukaan vuonna 2005 Suomessa oli 52 946 toimeentulotukea saavaa lapsiperhettä, joissa oli 97 817 lasta. Köyhien lapsiperheiden määrä on yli kaksinkertaistunut sitten vuoden 1990. Tilastossa perhe on köyhä, jos sen tulot ovat alle 60 prosenttia keskitulosta. Työssä käyvien reaaliansiot ovat vuosina 1993—2005 kasvaneet 25,7 prosenttia samaan aikaan kun lapsiperheiden saamien tulonsiirtojen reaaliarvo taloutta kohden on laskenut noin 10 prosenttia. Stakesin tutkimuksen mukaan kaksitoista prosenttia suomalaisista lapsista elää köyhyydessä.

Toimeentulotuesta annetun lain 11 §:n mukaan toimeentulotuen suuruuteen vaikuttavia tuloja ovat kyseisen henkilön ja perheenjäsenten kaikki käytettävissä olevat tulot. Niin sanottuja etuoikeutettuja tuloja ei oteta huomioon tukea laskettaessa. Lapsilisä ei kuulu näiden joukkoon, vaan se otetaan tukilaskelmassa huomioon vähentävänä tulona.

Tämä hallitus otti tavoitteekseen helpottaa nimenomaan kaikkein köyhimpien perheiden asemaa ja pyrki tavoitteeseen muun muassa korottamalla yksinhuoltajien lapsilisäkorotusta 10 eurolla kuukaudessa. Tämä ei kuitenkaan hyödytä millään tavalla toimeentulotukea saavia — siis kaikkein köyhimpiä — perheitä, koska heillä lapsilisä leikkaa pois vastaavan summan toimeentulotukea. Tämä on räikeässä ristiriidassa hallitusohjelman lapsiköyhyyden vähentämiseen pyrkivien tavoitteiden kanssa.

Lapsiperheet saavat toimeentulotukea keskimäärin 5,5 kuukautta vuodesta. Tässä aloitteessa ehdotetaan, että se 10 euron summa, jonka yksinhuoltajat saivat, tehtäisiin toimeentulotukea saaville perheille etuoikeutetuksi tuloksi, joka ei vähentäisi heidän muita tulojaan. Näin myös kaikkein köyhimmät pääsisivät osallisiksi kakunjaosta. Jos 10 euroa lapsilisää tehtäisiin etuoikeutetuksi tuloksi niille 97 817 lapselle, jotka ovat toimeentulotuen piirissä, olisi tästä toimeentulotukikustannuksia vuositasolla noin 5,4 miljoonaa euroa. Mielestämme tämä olisi oikeudenmukaista politiikkaa köyhyyden vähentämiseksi ja kaikkein heikoimmassa asemassa olevien lapsiperheiden tukemiseksi.

Edellä olevan perusteella ehdotamme,

että eduskunta ottaa valtion vuoden 2008 talousarvioon momentille  33.60.35 lisäyksenä 5 400 000 euroa valtionosuuden maksamiseksi perustoimeentulotuen kustannuksiin.

Helsingissä 24 päivänä syyskuuta 2007

  • Outi Alanko-Kahiluoto /vihr
  • Erkki Pulliainen /vihr
  • Anni Sinnemäki /vihr
  • Heidi Hautala /vihr
  • Johanna Sumuvuori /vihr