TALOUSARVIOALOITE 1002/2001 vp

TAA 1002/2001 vp - Kari Rajamäki /sd ym.

Tarkistettu versio 2.0

Määrärahan osoittaminen joukkoliikenteen palvelujen ostoon ja kehittämiseen

Eduskunnalle

Valtiovarainvaliokunta on vuoden 2001 talousarviomietinnössään todennut seuraavaa: "Joukkoliikenteen palvelujen ostoon myönnetty määräraha on ollut alueellisen tasapainoisen kehityksen sekä elinkeinoelämän kehitysedellytysten kannalta tärkeää. Nykyajan liikkumisen ja elinkeinoelämän vaatimukset huomioon ottaen on ilmeistä, että vanhat perusteet joukkoliikenteen tukemiseen vaativat laajempaa tarkastelua. Tällöin on otettava huomioon myös lentoliikenteen asema nykyaikaisena kuljetusmuotona. Mikäli alueellisen kehityksen ja esim. kansainvälisen vientiteollisuuden toimintaedellytykset uhkaavat vaarantua lentoliikenteen kannattavuuden ja muiden taloudellisten epävarmuustekijöiden vuoksi, on perusteltua laajentaa joukkoliikenteen palvelujen ostomahdollisuus myös lentovuorojen varmistamiseen. Luvanvaraista henkilöliikennettä koskevan lain 23 §:n mukaan valtion talousarviossa osoitetulla määrärahalla voidaan mm. ostaa lentoliikennepalveluja."

Eduskunta on vuoden 2001 talousarvion hyväksymisen yhteydessä hyväksynyt asiaa koskevan lausuman, jossa se edellyttää, että liikenne- ja viestintäministeriö selvittää joukkoliikenteen palvelujen ostoon osoitetun määrärahan käyttämistä myös lentoliikenteen palveluihin.

Edellä olevan perusteella ehdotamme kunnioittaen,

että eduskunta ottaa valtion vuoden 2002 talousarvioon momentille  31.60.63 lisäyksenä 840 000 euroa ja lisää momentin perusteluihin maininnan, että määrärahaa saa käyttää luvanvaraista henkilöliikennettä koskevan lain (343/1991) mukaisesti kannattamattomien junaliikennepalvelujen ja muiden joukkoliikennepalvelujen ostoon sekä avustuksena seutu- ja kaupunkilippurahoitukseen sekä julkisen liikenteen kehittämiseen ja että määrärahaa saa käyttää suomalaisen yritystoiminnan kannalta välttämättömien kansainvälisiin lentoihin liittyvien jatkoyhteyksien varmistamiseen.

Helsingissä 18 päivänä syyskuuta 2001

  • Kari Rajamäki /sd
  • Jouni Backman /sd
  • Pekka Nousiainen /kesk
  • Arto Seppälä /sd