TALOUSARVIOALOITE 1008/2010
vp
TAA 1008/2010
vp - Unto Valpas /vas ym.
Tarkistettu versio 2.0
Määrärahan osoittaminen opintorahan
asumislisän maksamiseen budjettiperusteisesti koko kalenterivuodelta
Eduskunnalle
Pääministeri Kiviniemen hallitus
on asettanut tavoitteekseen työurien pidentämisen,
mikä edellyttää nuorten työelämään
siirtymisen nopeuttamista. Matti Vanhasen toisen hallituksen ohjelman
mukaan opintotukea oli tarkoitus kehittää siten,
että opintotuki turvaa päätoimisen opiskelun aikaista
toimeentuloa, edistää tehokasta opiskelua ja tutkinnon
suorittamista tavoiteajassa. Kiviniemen hallituksen talousarvioesityksessä vuodelle
2011 perusturvaetuudet aiotaan sitoa indeksiin 1.3.2011 lähtien,
mutta opintotuki on jäämässä vaille
indeksisidonnaisuutta. Tämä lisää opintotuen
tason ennestäänkin voimakasta jälkeenjääneisyyttä ja
haittaa opiskelijoiden keskittymistä päätoimiseen
opiskeluun, joka mahdollistaisi hallituksen tavoitteleman nopean
työelämään siirtymisen.
Opintotukea pitää kehittää eri
tavoin. Yksi parannus olisi opintotuen asumislisän muuttaminen
ympärivuotiseksi siten, että opiskelijalla voisi
saada opintotuen asumislisää koko kalenterivuodelta,
eli myös lomakaudelta, mikäli hänen tulonsa
eivät ylitä opintotukilain 17 §:ssä säädettyä määrää.
Asumislisän puuttuminen kesäkuukausilta aiheuttaa
opiskelijoille usein ylimääräisiä toimeentulo-ongelmia,
koska opiskelija ei voi saada yleistä asumistukea kesällä,
jos hän jatkaa opintojaan taas syksyllä. Opetus-
ja kulttuuriministeriössä on kyllä suunniteltu
lisää joustavuutta opintorahan asumislisän
myöntämiseen 1.8.2012 lähtien (Opintotuen
rakenteen kehittäminen. Toisen asteen opintotuen ja opiskelijoiden
asumisen tukemisen kehittämislinjaukset, Opetus- ja kulttuuriministeriön
työryhmämuistioita ja selvityksiä 2010:8),
mutta asumislisää ei siinäkään
ehdoteta maksettavaksi kesäkuukausilta.
Opiskelijat ovat usein joutuneet hakemaan toimeentulotukea kesäkuukausiksi.
Asumislisän ympärivuotisuus kohentaisi etenkin
niiden opiskelijoiden asemaa, jotka eivät voi harjoittaa
päätoimisia opintojaan ja jotka eivät
onnistu saamaan kesätyötä. Opiskelija-asuntojen
tyhjäkäyttö vähenisi ja muutos
vähentäisi myös kuntien toimeentulotukimenoja.
Opintotuen asumislisää sai 149 649
opiskelijaa vuoden 2008 lopussa. Keskimääräinen
asumislisä oli 185,90 euroa kuukaudessa. Opetusministeriön
selvityksessä (Opetusministeriön työryhmien
muistioita 18:2002) arvioidaan, että jos asumislisää maksettaisiin
12 kuukauden ajalta, olisi vuosittain tuen piirissä myös
kesäaikana teoriassa noin 60 % nykyisestä asumislisän
saajamäärästä. Vuosituloihin
perustuvan tuloseurannan vuoksi voidaan kuitenkin suuren osan opiskelijoista
olettaa jättävän asumislisän
nostamatta kesäajalta, jolloin heillä on myös
muita tuloja. Näin ollen arviolta noin 35 500
opiskelijan opintotuki lisääntyisi, jos asumislisää voisi
nostaa myös kesäloman aikana. Kustannukset olisivat noin
20 miljoonaa euroa vuodessa.
Olen tehnyt tästä asiasta lakialoitteen 27.5.2003
(LA 49/2003 vp, Laki opintotukilain 14 §:n
muuttamisesta).
Edellä olevan perusteella ehdotamme,
että eduskunta ottaa valtion vuoden 2011 talousarvioon
momentille 29.70.55 lisäyksenä 20 000 000
euroa opintorahan asumislisän maksamiseen budjettiperusteisesti
koko kalenterivuodelta.
Helsingissä 20 päivänä syyskuuta
2010
- Unto Valpas /vas
- Minna Sirnö /vas
- Pentti Tiusanen /vas
- Matti Kangas /vas
- Kari Uotila /vas
- Martti Korhonen /vas
- Esko-Juhani Tennilä /vas
- Annika Lapintie /vas
- Matti Kauppila /vas
- Erkki Virtanen /vas
- Markus Mustajärvi /vas
- Merja Kyllönen /vas
- Mikko Kuoppa /vas
- Jyrki Yrttiaho /vas
- Veijo Puhjo /vas
- Paavo Arhinmäki /vas