TALOUSARVIOALOITE 101/2008
         vp
      
      TAA 101/2008
            vp - Pertti Hemmilä /kok 
      
      Tarkistettu versio 2.0
      Määrärahan osoittaminen erityisopetukseen
    
   
   
      
Eduskunnalle
   
   
   
      
      Erityisopetusta tarvitsevien oppilaiden määrä kaksinkertaistui
         vuosina 1997—2004. Syksyllä 2004 heitä oli
         6,7 % oppilaista. Tukiopetusta saa nykyään
         yhä useampi oppilas, vuoden 2004 lopulla noin 15 % oppilaista.
         Samansuuntainen kehitys on jatkunut myös viime vuosina.
         Erityisen tuen tarve on selvästi annetun tuen määrää suurempi.
         Lukioissa erityisopetuksen tarve on noin viidestä kymmeneen
         prosenttiin koko opiskelijamäärästä.
         Eniten erityisopetuksen tarvetta ovat tuottaneet puutteet lukio-opiskelun
         edellyttämissä opiskelutaidoissa.
      
      
      Yhä useampi nuori valmistuu koulusta suoraan työttömäksi.
         Kun pieniä kouluja on viime vuosina lopetettu ja kun lapsia
         on keskitetty yhä isompiin yksiköihin, luokkakoot
         ovat kasvaneet, mahdollisuudet yksittäisen lapsen huomioimiseen
         heikentyneet, rauhattomuus lisääntynyt jne. Samalla
         erityisen tuen tarve on selvästi lisääntynyt.
         Vaikka luokkakokoja nyt pienennetäänkin ja pieniä kouluja
         ei enää entisessä määrin
         lakkauteta, viime vuosina tehty isoihin yksiköihin keskittäminen
         aiheuttaa edelleen haasteita. Erityisopetukseen suunnattavia määrärahoja
         tulisi kasvattaa siten, että mahdollisuudet hyvään
         erityisopetukseen kunnissa säilyisi. Erityisopetuksessa säästäminen
         lisää lasten syrjäytymistä ja
         tuottaa sosiaalisia ongelmia.
      
      
      Muutamia esimerkkejä Erityisopettajien liiton neuvoista
         tilanteisiin, kun lapsi ei opi: "Opeta opiskelutekniikkaa. Keskustele
         oppilaasi kanssa: miettikää yhdessä oppilaan
         ominta tapaa oppia uutta. Anna aikaa. Kun kirjoitat taululle, älä puhu
         samalla: moni haluaa nähdä suun liikkeet. Mieti
         monta tapaa selittää sama asia eri tavalla. Erityisopetusta
         tarvitseva lapsi ja nuori tarvitsee aikaa sekä enemmän
         huomiota kuin tavallisella tavalla oppiva lapsi." Tuon ajan antamiseen
         ei opettajilla nykyisellään juuri missään
         kunnissa ole aikaa.
      
      
      Edellisen hallituksen aikana erityisopetuksen määrärahoja
         leikattiin ja tuolloin mahdollisuudet hyvään erityisopetukseen
         monessa kunnassa heikentyvät radikaalisti. Aiemmin tehdyt
         säästöt lasten koulutukseen ja muihin
         lapsen oikeuksiin kuuluviin asioihin liittyen ovat näkyneet
         viimeisten vuosien aikana eritasoisina ongelmina lasten kehityksessä ja
         sopeutumisessa yhteiskuntaan.  Erityisopetuksesta ei tule säästää,
         vaan siihen tulee käyttää kaikki tarvittava
         raha, jotta voidaan estää useiden lasten syrjäytymistä,
         pysyviä sosiaalisia vaikeuksia, vaikeuksia sijoittua työelämään
         jne.
      
      
    
   
   
      
      
      Edellä olevan perusteella ehdotan,
      
      että eduskunta ottaa valtion vuoden 2009 talousarvioon
         momentille  29.10.30 lisäyksenä 2 000 000
         euroa erityisopetuksen määrärahojen kasvattamiseen.
      
      
      
    
   
   
      Helsingissä 26 päivänä syyskuuta
         2008