TALOUSARVIOALOITE 102/2004
vp
TAA 102/2004
vp - Klaus Hellberg /sd ym.
Tarkistettu versio 2.1
Määrärahan osoittaminen Kilpilahden
uusien tieyhteyksien rakentamiseen Porvoossa
Eduskunnalle
Kilpilahden teollisuusalueelle on sijoittunut Pohjoismaiden
suurin öljynjalostukseen ja petrokemian teollisuuteen erikoistunut
monikansallinen yrityskeskittymä, jossa käsitellään,
varastoidaan ja kuljetetaan poikkeuksellisen suuria määriä vaarallisia
ja erittäin palo- ja räjähdysherkkiä sekä myrkyllisiä aineita.
Alueella työskentelee vakituisesti n. 3 500 henkilöä sekä lisäksi
runsaasti tilapäisiä työntekijöitä.
Siellä käy paljon ulkopuolisia asiakkaita. Pitkälle
viedyistä turvallisuustoimenpiteistä huolimatta
suuronnettomuuksien vaaraa ei inhimillisessä toiminnassa voida
kokonaan sulkea pois, joten alueella on varauduttava ääritilanteissa
ihmisten nopeaan evakuointiin. Suuronnettomuustilanteissa on ratkaisevaa,
miten nopeasti alueelle saadaan ulkopuolelta palo- ja pelastushenkilökuntaa
ja -kalustoa, jotta henkilö-, ympäristö-
ja omaisuusvahingot jäävät mahdollisimman
pieniksi.
Kilpilahden teollisuusalue on yhden sujuvan tieyhteyden varassa,
joka voi tietyissä onnettomuustilanteissa olla poissa käytöstä.
Tällöin alueen evakuointi ja avun saanti
sekä kriisitilanteen pitkittyessä myös
maan öljyhuolto voivat vaarantua oleellisesti. Turvatekniikan
keskuksen lausunnon mukaan teollisuusalueella tulisi ehdottomasti
olla kaksi hyvin liikenteen vetävää väylää.
Uusi tieyhteys luo samalla edellytyksiä maan suurimman
teollisuusalueen jatkuvalle kehittämiselle sekä ympäristöhaittoja
aiheuttavien ja runsaasti tilaa vievien toimintojen sijoittamiselle
alueelle. Terroristiuhkien takia teollisuusalueelta on saatava pois
myös sinne kuulumaton yleinen liikenne rakentamalla vaaralliset
alueet ohittava ohikulkutie.
Kilpilahden tieyhteyksiä koskevaa vuoden 1996 yleissuunnitelmaa
on tarkistettu v. 1999, ja tarkistustyö aloitetaan jälleen
v. 2004. Uudenmaan tiepiiri on tehnyt v. 2000 hanke- ja toimenpidepäätöksen
Kilpilahden varatiestä eli uudesta tieyhteydestä teollisuusalueelta
Boxin ja Spjutsundin väliselle kapealle ja mutkaiselle
maan-tielle 1534, mutta sen toteuttamisella ratkaistaan vain osa
teollisuusalueen liikenneyhteyksiin liittyvistä turvallisuusongelmista,
joista on valmistunut v. 2003 erillisselvitys. Kilpilahden uuden tieyhteyden
rakentamisen kustannusarvio varustettuna liittymällä Porvoon
moottoritielle on 12 miljoonaa euroa.
Edellä olevan perusteella ehdotamme,
että eduskunta ottaa valtion vuoden 2005 talousarvioon
momentille 31.24.78 lisäyksenä 12 000 000
euroa Kilpilahden uusien tieyhteyksien rakentamiseen Porvoossa.
Helsingissä 24 päivänä syyskuuta
2004
- Klaus Hellberg /sd
- Matti Saarinen /sd