TALOUSARVIOALOITE 1031/2002 vp

TAA 1031/2002 vp - Lauri Oinonen /kesk 

Tarkistettu versio 2.0

Määrärahan osoittaminen Lehtomäen paikallistien 16853 perusparantamiseen Karstulan ja Soinin kuntien alueella

Eduskunnalle

Karstulan ja Soinin kuntien alueella on Lehtomäen paikallistie 16853, jonka pituus on 20 kilometriä. Tiestä 15 kilometriä on Karstulan kunnan alueella ja 5 kilometriä Soinin kunnan alueella. Tie on heikkokuntoinen eikä vastaa nykyaikaisen liikennöinnin vaatimuksia. Tien vaikutusalueella sijaitsee mm. 11 turvetyömaata, joiden yhteinen kuljetusmäärä on vuodessa 4 000—5 000 rekkakuormaa. Tien vaikutuspiirin kylissä on vilkasta yritystoimintaa, ja siellä on mm. matkailuyritys, jonka toiminnan kannalta esteettömät, ympäri vuoden toimivat liikenneyhteydet ovat välttämättömät. Alueen puuvarojen kuljettaminen jalostuslaitoksille vaatii myös raskaan liikenteen kestävän liikenneväylän.

Kansalaisten tasa-arvoisuuden kannalta voidaan edellyttää, että myös haja-asutusalueilla asuvilla ihmisillä ja siellä toimivilla yrityksillä on kohtuulliset tai ainakin kaikkina vuodenaikoina liikennöitävissä olevat liikenneväylät. Haja-asutusalueella asuvat joutuvat pitkien etäisyyksien vuoksi vuosittain liikennöimään enemmän kuin taajamissa asuvat, ja siten he maksavat polttoaineverojen muodossa enemmän veroja valtiolle.

Edellä olevan perusteella ehdotan kunnioittaen,

että eduskunta lisää valtion vuoden 2003 talousarvioon momentin  31.24.21 perusteluihin maininnan, että määrärahaa saa käyttää Lehtomäen paikallistien 16853 perusparantamiseen Karstulan ja Soinin kuntien alueella.

Helsingissä 1 päivänä lokakuuta 2002

  • Lauri Oinonen /kesk