TALOUSARVIOALOITE 1032/2005 vp

TAA 1032/2005 vp - Satu Taiveaho /sd ym.

Tarkistettu versio 2.0

Määrärahan osoittaminen joukkoliikenteen palvelujen ostoon ja kehittämiseen

Eduskunnalle

Kansalaisten sosiaalisen tasa-arvon kannalta on tärkeää, että liikkumismahdollisuudet ovat kohtuulliset asuinpaikasta riippumatta. Yksi edellytys tälle on riittävät joukkoliikenneyhteydet, niin rautatie- kuin linja-autoyhteydetkin, jotka edellyttävät valtion tukea.

Useat joukkoliikenneyhteydet ovat uhattuina, jos joukkoliikenteen määrärahoja supistetaan. Se ei olisi kestävää kehitystä, ei sosiaalisesti eikä ekologisesti, sillä tarvetta olisi enemmänkin joukkoliikenteen määrärahojen kasvulle.

Joukkoliikenteen kehittämishankkeet ja uusien yhteyksien avaaminen edellyttävät lisäpanostuksia, joita ei voida tehdä olemassa olevien yhteyksien kustannuksella. Esimerkiksi oikoradan avaaminen edellyttää uusia resursseja.

On myös otettava huomioon, että liikenteen osuus kasvihuonekaasupäästöistä on merkittävä. Yksityisautoilu on edelleen jatkamassa kasvuaan, ellei joukkoliikenteen kehittämiseen osoiteta riittäviä panostuksia. Joukkoliikenteen määrärahojen vähentäminen on täysin vastoin Suomen ilmastopolitiikan tavoitteita. Jotta liikenteen kasvihuonepäästöt saataisiin selvästi vähenemään, on panostuksia joukkoliikenteeseen lisättävä.

Edellä olevan perusteella ehdotamme,

että eduskunta ottaa valtion vuoden 2006 talousarvioon momentille  31.60.63 lisäyksenä 4 000 000 euroa joukkoliikenteen palvelujen ostoon ja kehittämiseen.

Helsingissä 26 päivänä syyskuuta 2005

  • Satu Taiveaho /sd
  • Pia Viitanen /sd
  • Rakel Hiltunen /sd
  • Oras Tynkkynen /vihr
  • Tapani Tölli /kesk
  • Hannu Hoskonen /kesk
  • Heidi Hautala /vihr
  • Pentti Tiusanen /vas
  • Eero Reijonen /kesk
  • Jouko Laxell /kok
  • Kari Kärkkäinen /kd
  • Annika Lapintie /vas
  • Lauri Kähkönen /sd
  • Heikki A. Ollila /kok
  • Ahti Vielma /kok
  • Susanna Haapoja /kesk
  • Jyrki Kasvi /vihr
  • Tuula Väätäinen /sd
  • Heli Paasio /sd
  • Lasse Hautala /kesk
  • Christina Gestrin /r
  • Eva Biaudet /r
  • Jukka Roos /sd
  • Matti Kauppila /vas
  • Jutta Urpilainen /sd
  • Tero Rönni /sd
  • Susanna Rahkonen /sd
  • Sirkka-Liisa Anttila /kesk
  • Erkki Virtanen /vas
  • Anne Huotari /vas
  • Jouko Skinnari /sd
  • Pertti Salovaara /kesk
  • Aila Paloniemi /kesk
  • Tuomo Hänninen /kesk
  • Miapetra Kumpula-Natri /sd
  • Harry Wallin /sd
  • Matti Saarinen /sd
  • Tuija Brax /vihr
  • Erkki Pulliainen /vihr
  • Ulla Anttila /vihr
  • Antti Kaikkonen /kesk