TALOUSARVIOALOITE 1051/2001 vp

TAA 1051/2001 vp - Juha Rehula /kesk ym.

Tarkistettu versio 2.0

Määrärahan osoittaminen Koskimyllyn paikallistien 14033 perusparantamiseen Hollolassa

Eduskunnalle

Perustienpidon määrärahoja on leikattu tuntuvasti kuluneen vuosikymmenen aikana. Tästä on suorana seurauksena perustieverkon kunnon olennainen heikkeneminen. Liikennemäärien lisääntyminen on samanaikaisesti ollut merkittävä monilla paikallistieverkon osilla. Eräs tällainen tieosuus on Koskimyllyn paikallistie 14033 välillä Vesala—Hakosilta 8 kilometrin matkalla Hollolassa.

Tie on sorapintainen ja varsinkin kelirikkoaikaan lähes ajokelvoton. Tien perusparantamissuunnittelu on vuosia sitten keskeytetty. Liikennemäärät ovat kuitenkin viime vuosina olleet kasvussa. Tien vaikutuspiirissä on runsaasti maataloutta. Tie risteää Hakosillassa Riihimäki—Lahti-radan kanssa, jonka tasoristeysjärjestelyt lähestyvät toteuttamisvaihetta.

Edellä olevan perusteella ehdotamme kunnioittaen,

että eduskunta ottaa valtion vuoden 2002 talousarvioon momentille  31.24.21 lisäyksenä 500 000 euroa Koskimyllyn paikallistien 14033 perusparantamiseen Hollolassa.

Helsingissä 18 päivänä syyskuuta 2001

  • Juha Rehula /kesk
  • Timo Seppälä /kok