TALOUSARVIOALOITE 106/2008
vp
TAA 106/2008
vp - Pertti Hemmilä /kok
Tarkistettu versio 2.0
Määrärahan osoittaminen perustienpidon
rahoitukseen
Eduskunnalle
Suomessa kuljetetaan tavaraa asukasta kohden eniten
Euroopassa. Hyvät liikenneyhteydet takaavat elinkeinoelämän
kilpailukyvyn, työssäkäynnin ja myös
tasa-arvon eri alueiden välillä. Tieliikenne on
Suomessa kasvanut voimakkaasti vuosi vuodelta. Teiden kunnossapitoon
ja uudistamiseen varatut määrärahat ovat
jo vuosien ajan olleet riittämättömät.
Tästä syystä tiestön kunto on
paikoin luvattoman huono - vaarantaen liikenneturvallisuuden sekä haitaten
elinkeinoelämän ja yhteiskunnan toimintaa. Perustienpidon
määrärahoilla on äärimmäisen
suuri merkitys myös tieturvallisuuden parantamisessa.
Hallitusohjelman tavoitteiden mukaisesti liikenneväylien
kunnon parantamiseen suunnataan varoja huomattavasti viime vuosia
enemmän. On sovittu historiallisen suuresta väyläpaketista,
jossa on enemmän uusia liikenneinvestointeja kuin koskaan
aikaisemmin. Vuosikausia perustienpidon rahoitus on ollut aivan
riittämätöntä.
Suomalaisen metsäteollisuuden tilanne ja toimintaedellytykset
ovat paljolti yritysten omissa käsissä, mutta
myös yhteiskunnan on huolehdittava omasta osuudestaan.
Metsäteollisuuden tulevaisuuden turvaamiseksi on kehyskaudella suunnattu
nyt väylävaroja 225 miljoonaa euroa erityisesti
yksityisteiden kunnostamiseen, alempiasteisen tieverkon kunnon parantamiseen
sekä puunsaannin kannalta keskeisten rataosuuksien korjaamiseen.
Metsäteollisuuden toimintaedellytysten turvaamisen
lisäksi on pidettävä huoli muun elinkeinoelämän
kuljetustarpeista, kansalaisten tasapuolisista liikkumismahdollisuuksista
sekä liikenneturvallisuuden takaamisesta koko Suomessa.
Myös ilmastomuutoksen myötä Suomen tieverkosto
on erityisesti talviaikaan entistä kovemmalla kulutuksella.
Nyt väylärahoituksen lisäykset ovat painottuneet
metsäteollisuuden tarpeisiin.
Hallituksen esittämä perustienpidon n. 510 miljoonan
euron rahoitus merkitsee perusväylänpidon rahoituksen
reaalista vähenemistä. Tienrakentamisen kustannusten
nousu on nyt 10 prosenttia vuodessa. Kuluvana vuonna päällysteiden
kustannukset ovat nousseet 20 prosenttia. Näin ollen perustienpidon
akuutti lisärahoitustarve on jopa 60 miljoonaa euroa, josta
puolet kohdistuisi päällysteisiin ja toinen puoli
alueellisiin investointeihin.
Edellä olevan perusteella ehdotan,
että eduskunta ottaa valtion vuoden 2009 talousarvioon
momentille 31.10.21 lisäyksenä 30 000 000
euroa perustienpidon rahoitukseen.
Helsingissä 26 päivänä syyskuuta
2008