TALOUSARVIOALOITE 1060/2004 vp

TAA 1060/2004 vp - Ben Zyskowicz /kok ym.

Tarkistettu versio 2.0

Määrärahan osoittaminen joukkoliikennepalvelujen ostoon

Eduskunnalle

Kokoomuksen eduskuntaryhmä esittää joukkoliikenteen palvelujen ostoon ja kehittämiseen varattuun määrärahaan 4 miljoonan euron lisäystä.

Hallituksen budjettiesitys vuodelle 2005 leikkaa pelkästään linja-autoliikenteen määrärahoista 1,7 miljoonaa euroa kuluvan vuoden budjettiin verrattuna. Määrärahaleikkaus johtaa välittömästi vähintään 250:n ostoliikenteenä hoidetun bussivuoron lakkauttamiseen ja seurannaisvaikutuksineen jopa 600 bussivuoron lakkauttamiseen. Tämä muuttaa tuhansien ihmisten liikkumistapoja ja merkitsee myös vähintään 125 linja-autonkuljettajan irtisanomista. Lisäksi seutu- ja kuntalipputukea ollaan vähentämässä, mikä laskisi joukkoliikenteen matkustajamääriä.

Jotta joukkoliikenteen peruspalvelutaso voitaisiin turvata ja hallitusohjelmaan kirjattu tavoite joukkoliikenteen markkinaosuuden nostamiseksi saavuttaa, alueellisen liikenteen palvelujen ostoon ja paikallisliikenteen valtionavustukseen sekä kaupunki- ja seutulippualennusten valtionavustukseen tulee varata hallituksen esittämää enemmän määrärahoja.

Joukkoliikennepalvelujen ostoilla varmistetaan alueellisen ja sosiaalisen tasa-arvon toteutu-mista. Ostoliikennettä uhkaava määrärahojen vähentäminen aiheuttaa merkittävän vuorojen vähentämistarpeen maaseudulla. Samalla se lisää painetta taksojen korottamiselle sekä kuntien osoittamien määrärahojen kasvattamiselle. Jotta Suomen tasapainoinen ja alueellisesti kestävä kehitys ei tältä osin vaarantuisi, ei peruspalveluluonteista linja-autoilla ja takseilla harjoitettavaa runkoliikennettä tule vähentää nykyisestään.

Edellä olevan perusteella ehdotamme,

että eduskunta ottaa valtion vuoden 2005 talousarvioon momentille  31.60.63 lisäyksenä 4 000 000 euroa ja muuttaa momentin perusteluja siten, että määrärahasta 2 800 000 euroa saa käyttää alueellisen liikenteen palvelujen ostoihin ja paikallisen liikenteen valtionavustukseen sekä 1 200 000 euroa kaupunki- ja seutulippualennusten valtionavustuksiin.

Helsingissä 24 päivänä syyskuuta 2004

  • Ben Zyskowicz /kok
  • Eero Akaan-Penttilä /kok
  • Sirpa Asko-Seljavaara /kok
  • Pertti Hemmilä /kok
  • Hanna-Leena Hemming /kok
  • Anne Holmlund /kok
  • Jyri Häkämies /kok
  • Marjukka Karttunen /kok
  • Jyrki Katainen /kok
  • Jari Koskinen /kok
  • Pekka Kuosmanen /kok
  • Esko Kurvinen /kok
  • Jere Lahti /kok
  • Kalevi Lamminen /kok
  • Jouko Laxell /kok
  • Suvi Lindén /kok
  • Marjo Matikainen-Kallström /kok
  • Olli Nepponen /kok
  • Tuija Nurmi /kok
  • Reijo Paajanen /kok
  • Maija Perho /kok
  • Lyly Rajala /kok
  • Paula Risikko /kok
  • Martin Saarikangas /kok
  • Petri Salo /kok
  • Sari Sarkomaa /kok
  • Kimmo Sasi /kok
  • Arto Satonen /kok
  • Timo Seppälä /kok
  • Juhani Sjöblom /kok
  • Marja Tiura /kok
  • Irja Tulonen /kok
  • Raija Vahasalo /kok
  • Jan Vapaavuori /kok
  • Ahti Vielma /kok
  • Lasse Virén /kok