Terveydenhuollon kokonaiskustannukset Suomessa olivat
vuonna 2001 noin 9,5 miljardia euroa. Sairausvakuutuksen lääkäripalvelujen
korvaukset olivat noin 65 miljoonaa euroa eli 0,7 % kokonaismenoista.
Tällä summalla Kela korvasi 3,5 miljoonaa lääkärissäkäyntiä,
joista neljä viidesosaa oli erikoislääkärikäyntejä.
Yksityislääkärin palkkion Kela-korvaus
on periaatteessa 60 % korvaustaksasta. Käytännössä todelliset
korvaukset yksityislääkärikustannuksista
ovat edellä esitettyä huomattavasti pienemmät.
Tämä johtuu siitä, että Kelan
korvaustaksat ovat selvästi pienemmät kuin todelliset lääkärinpalkkiot.
Mikäli yksityislääkäri veloittaa
palvelustaan 33,64 euroa, Kela korvaa 60 % taksan mukaisesta
18,50 euron määrästä. Potilas saa
tällöin sairausvakuutuskorvausta 11,10 euroa ja
maksaa itse 22,54 euroa. Todellinen korvausprosentti on
siten 33 % eli huomattavasti pienempi kuin lakisääteiset
60 %.
Vuonna 2003 keskimääräinen todellinen
korvaus oli lääkärinpalkkiosta 31,5 %.
Sairausvakuutuksen lääkärinpalkkioiden
korvaustaksoja on viimeksi korotettu vuonna 1989.
Yksityisen hammaslääkärin palkkiosta
tai määräämän hoidon
ja tutkimuksen kustannuksista korvataan periaatteessa 60 % taksasta.
Taksojen jälkeenjääneisyydestä johtuen
todellisuudessa korvaus tammi-syyskuussa vuonna 2003 oli 36,8 %.
Julkisen hammashuollon ruuhkien purkaminen edellyttää yksityisen
puolen hammaslääkärikapasiteetin nykyistä parempaa
käyttöä. Tällä hetkellä julkisella
puolella työskentelee noin 2 200 hammaslääkäriä ja
yksityisellä puolella noin 2 500 hammaslääkäriä.
Kelan tilastojen mukaan yhteiskunnan korvaus yksityisellä erikoislääkärillä käynniltä
on keskimäärin
noin 20 euroa. Sitä vastoin kunnallisen erikoislääkärin
luona käynnin kustannukset yhteiskunnalle ovat noin 10
euroa. Todellisuudessa summa on suurempi, sillä erikoislääkärille pääsy
edellyttää usein yleislääkärin
lähetettä, ja käynti yleislääkärillä tutkimuskuluineen
maksaa noin 74 euroa.
Mikäli lääkärin palkkioista
maksettavia sairausvakuutuskorvauksia nostetaan, vähentyvät julkisten
erikoislääkäripalveluiden ruuhkat. Vuonna
2002 Kela maksoi yksityissektorin lääkärikäynneistä 65
miljoonaa euroa. Mikäli vastaava palvelu olisi tuotettu
kunnallisesti, olisivat kustannukset yhteiskunnalle Kelan arvion
mukaan olleet vähintään 240 ja enintään
720 miljoonaa euroa riippuen siitä, miten suuressa osassa käynneistä yleislääkäri
olisi kirjoittanut lähetteen erikoislääkärille.
Täysin pitävän laskelman tekemistä vaikeuttaa
se, että yksityispuolella ihmisellä on mahdollisuus
suoraan käyttää erikoislääkäriä.
Tämä lisää jonkin verran palvelun
käyttöä. Toisaalta julkisella puolella
erikoislääkäriin pääsy
edellyttää yleislääkärin
lähetettä, mikä täysin selvissä tapauksissa
johtaa vain ylimääräisiin kustannuksiin.
Kokoomuksen eduskuntaryhmä esittää lääkärin
ja hammaslääkärin palkkioiden korvaustaksojen
nostamista siten, että todellinen korvausprosentti nousee
40 %:iin. Tämä lisäisi
sairausvakuutusmenoja yhteensä 26 miljoonaa euroa (lääkärinpalkkiot
18 miljoonaa euroa + hammaslääkärinpalkkiot
8 miljoonaa euroa), mikä summa esitetään
lisättäväksi valtion budjettiin.
Vastaavan palvelun tuottaminen kunnallisesti maksaisi kuitenkin
huomattavasti tätä enemmän yhteiskunnalle.
Mikäli terveydenhuollon potilasjonoja halutaan kansallisen
terveysprojektin kaavailemalla tavalla oleellisesti lyhentää,
on sairausvakuutuksen lääkärinpalkkioiden
korvausten nostaminen taloudellisesti erittäin perusteltua.
Sen lisäksi se lisää suomalaisten todellista valinnanvapautta
lääkärinpalveluissa.
Päätös korvaustaksojen nostamisesta
on sairausvakuutuslain (364/1963)
13 §:n mukaan tehtävä sosiaali- ja terveysministeriössä.