TALOUSARVIOALOITE 1098/2002 vp

TAA 1098/2002 vp - Veijo Puhjo /vas ym.

Tarkistettu versio 2.0

Määrärahan osoittaminen Kankaanpään liittymän rakentamiseen

Eduskunnalle

Valtatie 23 Porista Jyväskylän kautta Joensuuhun ja ns. Pohjanmaantie, kantatie 44 eteläisestä Satakunnasta Pohjanmaalle, risteävät Kankaanpäässä. Pohjanmaantie on paljon käytetty yhteys Etelä-Pohjanmaalta pääkaupunkiseudulle asti. Valtatie 23, ns. Järvi-Suomen tie, on matkailuliikenteen ja Porin sataman sisämaanyhteys valtakunnan itärajalle saakka.

Kankaanpään risteyksen uudelleen rakentamisen tarve on ollut tiedossa jo pitkään. Risteämispaikka on perustamisolosuhteiltaan kuitenkin hyvin vaikeaa eritasoristeyksen rakentamiseksi. Hanke on korkeiden kustannusten takia lykkääntynyt jo useaan otteeseen. Turun tiepiirin suunnitelman mukaan hanke on tarkoitus toteuttaa tasolittymänä perustienpidon rahoituksella. Kustannukset ovat 3,3 miljoonaa euroa. Kun tarkastellaan nykyisen perustienpidon rahoitusta Satakunnassa, on näin suuren hankkeen rahoittaminen tiepiirin kautta lähes mahdotonta. Näin ollen tulisikin tämäntyyppisiä hankkeita rahoittaa valtion talousarviossa nimettyinä kohteina. Vastaavantyyppisiä väliinputoajahankkeita on muidenkin tiepiirien alueilla.

Edellä olevan perusteella ehdotamme kunnioittaen,

että eduskunta ottaa valtion vuoden 2003 talousarvioon momentille  31.24.21 lisäyksenä 3 300 000 euroa Kankaanpään liittymän rakentamiseen.

Helsingissä 1 päivänä lokakuuta 2002

  • Veijo Puhjo /vas
  • Anne Holmlund /kok
  • Katja Syvärinen /vas
  • Mikko Elo /sd
  • Jouni Lehtimäki /kok
  • Pirkko Peltomo /sd
  • Leea Hiltunen /kd
  • Timo Kalli /kesk
  • Reijo Kallio /sd
  • Juha Korkeaoja /kesk