Suomen Kylätoiminta ry (SYTY) on kylätoimintaa
edistävien järjestöjen ja kyläyhdistysten
valtakunnallinen yhteistyöelin. Jäseninä ovat
lähes kaikki valtakunnalliset, paikallislähtöistä kehittämistä tukevat
ja edistävät eri alojen järjestöt sekä kylä-
ja kaupunginosayhdistyksiä ja niiden maakunnallisia yhteenliittymiä.
Jäsenjärjestöjä on 115 syksyllä 2002.
Yhdistyksen tarkoituksena on edistää Suomen noin
4 000 kylän paikallislähtöistä toimintaa sekä toimia
valtakunnallisena yhteistyöfoorumina kylien kehittämiseen
sekä maaseudulla asuvien noin 1 200 000
asukkaan elinolojen edistämiseen liittyvissä asioissa
pyrkien myös vuorovaikutuksen syventämiseen kaupunkilaisten
ja maaseudun asukkaiden välillä.
Tavoitteena on maaseudun kehittäminen ja elinvoimaisuuden
vahvistaminen siten, että kyläläisille
luodaan edellytykset työhön ja riittävään toimeentuloon,
hyvään ympäristöön
sekä inhimilliseen ja sosiaaliseen hyvinvointiin sekä turvataan
myös riittävät palvelut vapaa-ajan asukkaille.
Täysin sitoutumattomana yhdistys edistää ja
hoitaa yhteyksiä valtakunnallisiin vaikuttajiin toimien
maaseudun ja kylien asukkaiden viestintuojana valtakunnallisessa
päätöksenteossa ja tiedottamisessa. Yhdistys
tiedottaa omasta työstään ja kylätoiminnasta,
välittää kylille ja niiden maakunnallisille
yhteenliittymille hyviä esimerkkejä käyttökelpoisista
toimintatavoista, esim. työllistämis- ja palveluhankkeista,
sekä asiantuntija- ja tarpeellisia yhteystietoja, toimii yhteyksien
rakentajana ja tiedon välittäjänä niin kylä-,
kunta-, seutu-, maakunta- kuin valtakunnankin tasolla eri tahoille
kuten päättäjiin, viranomaisiin, järjestöihin,
tiedotusvälineisiin jne. Yhdistys ylläpitää omia
kotisivuja/maaseudun kehittämisen portaalia (www.maaseutuplus.net) ja
lehteä sekä tuottaa kylätoimintaan liittyvää materiaalia,
oppaita ja esitteitä.
Erittäin merkittäviä Suomen Kylätoiminta ry:n
vastuulla olevia valtakunnallisia tehtäviä/hankkeita
ovat mm. seuraavat:
- Suomen kansallisten verkostoyksikköpalvelujen
toteuttaminen ohjelmakaudella 2000—2006 LEADER+-,
ALMA-, Tavoite 1- ja POMO+-ohjelmien paikallisille (58)
toimintaryhmille sekä niiden avustaminen kansainvälisten hankkeiden
kumppanien hankinnassa ja muussa yhteydenpidossa.
- Maaseudun toiminnallisen perusrakenteen vahvistaminen kylätoimintaverkostolla
tavoitteena kylien elinkeinojen, ympäristön, kulttuurin
ja asumiskelpoisuuden edistäminen luomalla toimintatapa,
jolla hyödynnetään tehokkaasti asukkaiden
omat voimavarat ja ideat maaseudun kehittämistyössä.
- Kylätaloushankkeet: suomalaiselle maaseudulle
sopivien yhteisötalouden työmuotojen luominen
asukkaiden ja maaseudun kehittämisessä toimivien
järjestöjen, viranomaisten, kuntien
ja muiden tahojen yhteistyönä sekä kansainvälisen
osaamisen hyödyntäminen ja maaseudun rakennemuutos
huomioon ottaen uusien työmahdollisuuksien, ansiolähteiden,
elinkeinojen, sosiaali- ja muiden palveluiden luominen
mm. yhdistämällä ja selkiyttämällä tehtäviä,
jotka nyt jäävät vapaaehtoistyön,
palkkatyön ja yritystoiminnan välimaastoon.
Kylätoiminnan tehostamisella ja organisoitumisella
on runsaasti yhteiskunnallista tarvetta, koska voimakas muuttoliike
on aiheuttanut todellisen uhkan kylien elinkelpoisuudelle ja asukkaiden
taloudelliselle ja henkiselle hyvinvoinnille. Kylien kehittämisellä riittäviä palveluja,
työtä ja toimeentuloa aikaan saamalla kyetään
hillitsemään muuttoliikettä ja sen yhteiskunnalle
aiheuttamia moninaisia kustannuksia. Yhä enemmän kylät
ovat ottaneet itse vastuun omasta tulevaisuudestaan laatimalla kyläsuunnitelmia
ja toteuttamalla esitetyt tavoitteet yhdessä mm. kuntayhteisöjen
ja järjestöjen kanssa. Noin 1 300 kylää on
jo rekisteröitynyt kyläyhdistyksiksi ja ovat näin
vastuullisia toimijoita ja yhä suuremmassa määrin
myös työllistäjiä. Lisäksi
kylät ovat hanke- ym. yhteistyötä varten
muodostaneet kuhunkin maakuntaan (19) kylien maakunnallisia yhteenliittymiä kyläasiamiesverkostoineen.
Toiminnan ja organisoitumisen myötä satoja erilaisia
kehittämishankkeita onkin toteutettu eri puolilla Suomea
hyvin tuloksin.
Suomen Kylätoiminta ry:n käytännön
toiminta painottuu yhä enemmän koko maata koskevien
kehittämishankkeiden ja projektien suunnittelemiseen ja
toteuttamiseen läheisessä yhteistyössä kylien,
eri järjestöjen, kuntayhteisöjen ja muiden
viranomaisten kanssa. Erillisen hanketoiminnan tarkoituksena on
saada aikaan kylissä/maaseudulla uusia toimintatapoja
ja osaamista, joita hyödyntämällä asukkaat
voisivat työllistyä, luoda osuuskunta-, yritys-,
työpaja- yms. toimintaa, säilyttää ja
kehittää erilaisia palveluja hoivapalveluista
lähtien, koota palveluita yhteispalveluiksi, lisätä omavaraisuutta,
paikallisia energiaratkaisuja ja muita kestävän
kehityksen toimia sekä turvata viihtyisän ympäristön,
asumisen ja harrastustoiminnan.
Suomen Kylätoiminta ry:n tukemaa, varsin laajaa hanketoimintaa
on vaikeuttanut tavattomasti se, ettei pysyvää rahoitusjärjestelmää ole ollut
eikä kylätoimintaliikkeellä ole ollut
varoja edes hankkeiden yhteydessä vaadittavien omarahoitusosuuksien
ja likviditeettivaatimusten kattamiseen. Ajatellen myös
EU:n tulevaa ohjelmakautta perusrahoituksen turvaaminen olisi välttämätöntä.
Tämä varmistaisi toiminnan jatkuvuuden ja riittävän
hankeosaamisen. Toisin on mm. Ruotsissa, jossa valtion budjetista
on myönnetty noin 9,5 miljoonan kruunun pysyvä valtionavustus
valtakunnallisen ja maakunnallisen kylätoiminnan tukemiseen.
Ehdotettu valtionavustus Suomen Kylätoiminta ry:lle
on tarkoitettu erityisesti alueellisen ja kestävän
kehityksen turvaamiseksi maaseudun ja sen kylien hanketoimintaan
pysyvien työpaikkojen luomiseksi, köyhyyden ja
syrjäytymisen ehkäisemiseksi, viihtyisän
elinympäristön sekä erilaisten kylissä tarjottavien
palvelujen, kuten yhä enemmän tarvittavien hoivapalvelujen,
kehittämiseksi. Tämä työ tuo
merkittäviä yhteiskunnallisia säästöjä erityisesti
sosiaali-, terveys- ja työllisyysmenojen osalta.