TALOUSARVIOALOITE 1119/2001
vp
TAA 1119/2001
vp - Anni Sinnemäki /vihr ym.
Tarkistettu versio 2.0
Määrärahan osoittaminen vapaaehtoista
eläinsuojelutyötä tekevien yhteisöjen
tukemiseen
Eduskunnalle
Suomessa on kolme vapaaehtoista eläinsuojelutyötä tekevää valtakunnallista
järjestöä, Eläinsuojeluliitto
Animalia ry, Helsingin eläinsuojeluyhdistys ry ja Suomen
Eläinsuojeluyhdistys ry. Ne tekevät merkittävää sekä ehkäisevää että korjaavaa
eläinsuojelutyötä. Nämä järjestöt
saivat vuoteen 1992 asti valtiolta avustusta vapaaehtoiseen eläinsuojelutyöhön.
Avustuksen kokonaismäärä oli vuositasolla
noin 200 000 markkaa, kunnes koko avustuksesta luovuttiin
vuonna 1992 lamaan vedoten.
Kyseiset eläinsuojelujärjestöt huolehtivat
valtiolle kuuluvasta eläinsuojeluvalvonnasta vapaaehtoisten
eläinsuojeluvalvojien avulla sekä tiedottavat
eläinsuojelukysymyksistä ehkäisten näin
esimerkiksi eläinten heitteillejättöä sekä muita
eläinsuojelurikoksia.
EU-alueen ruokaskandaalit, kuten BSE, ovat nostaneet eläintuotannon
menetelmät eurooppalaisen politiikan ytimeen. Kasvussa
olevassa yhteiskunnallisessa keskustelussa eläinsuojelujärjestöjen
eläinten eettistä kohtelua ja eläintuotantoa
koskevan asiantuntemuksen merkitys korostuu. Järjestöillä onkin
nykytilanteessa merkittävä rooli eläinten
hyvinvointia koskevan tiedon jakajina ja keskusteluun osallistujina.
Valtakunnalliset eläinsuojelujärjestöt
ovat tehneet Suomessa merkittävää työtä myös
seuratessaan EU-lainsäädäntöä ja
päätöksentekoa ja tiedottaessaan eläinsuojelun
EU-kysymyksistä. Eläinsuojelujärjestöjen
toiminnan ja tiedottamisen turvaaminen on näin tullut aiempaakin
tärkeämmäksi.
Koska eläinsuojelujärjestöjen saama
tuki on aikoinaan lakkautettu laman aikaiseen taloudelliseen tilanteeseen
vedoten ja koska eläinsuojeluvalvonta ja eläinsuojeluongelmien
ehkäisy maassamme heikkenisivät merkittävästi
ilman kyseisten järjestöjen valtakunnallista toimintaa,
on vaikea perustella, miksi avustusta ei kyseisille järjestöille
ole palautettu. Eläinsuojelukysymysten yhteiskunnallinen
merkitys on lisääntynyt voimakkaasti viime vuosina,
mikä myös entisestään korostaa
valtakunnallisten eläinsuojelujärjestöjen
toiminnan tukemisen tarvetta.
Edellä olevan perusteella ehdotamme
kunnioittaen,
että eduskunta ottaa valtion vuoden 2002 talousarvioon
luvun 30.04 uudelle momentille 35 000
euroa avustusten maksamiseen valtakunnallisille vapaaehtoista eläinsuojelutyötä tekeville
yhteisöille.
Helsingissä 18 päivänä syyskuuta
2001
- Anni Sinnemäki /vihr
- Merikukka Forsius /vihr
- Rauha-Maria Mertjärvi /vihr
- Irina Krohn /vihr
- Kirsi Piha /kok
- Kirsi Ojansuu /vihr
- Seppo Lahtela /kesk
- Jaakko Laakso /vas
- Tanja Karpela /kesk