TALOUSARVIOALOITE 1133/2005 vp

TAA 1133/2005 vp - Raija Vahasalo /kok ym.

Tarkistettu versio 2.1

Määrärahan osoittaminen Uudenmaan tiepiirille seutu- ja yhdystieverkon ja kevyen liikenteen väylien rakentamiseen

Eduskunnalle

Tämä talousarvioaloite on Helsingin ja Uudenmaan kansanedustajien neuvottelukunnan yhteiseksi aloitteeksi hyväksymä aloite.

Uudenmaan tiepiirin alueella asuu 27 % maan väestöstä. Vuonna 2004 koko maan väestön kasvusta 56 % tapahtui tiepiirin alueella. Perustienpidon määrärahoilla rahoitettavien seutu- ja yhdystieverkon henkkeiden investointitarve on alueella 800 milj. euron suuruusluokkaa, mutta investointeihin on käytettävissä vuosittain 4—8 milj. euroa. Seurauksena siitä on ollut monien tärkeiden liikennehankkeiden lykkääntyminen kauaksi tulevaisuuteen.

Seutu- ja yhdystieverkko on monin paikoin liikennemääriin verrattuna huonotasoinen. Keskikokoisiin tiehankkeisiin, kuten nopeasti kasvavien taajamien ohikulkuteihin, meluntorjuntaan ja elinkeinoelämän ja joukkoliikenteen toimintaedellytysten turvaamiseen, liittyviin liikennehankkeisiin ei ole ollut juuri lainkaan rahoitusta. Tiepiirin tekemän selvityksen mukaan kevyen liikenteen hankkeita on yli 200, mutta nykyisellä rahoitustasolla niistä voidaan vuosittain toteuttaa yhdestä neljään hanketta. Uudenmaan seutu- ja yhdystieverkon liikennemäärät ovat huomattavasti suurempia kuin maassa keskimäärin, minkä takia investointitarpeet ja investoinneista saatavat hyödyt ovat suuria.

Edellä olevan perusteella ehdotamme,

että eduskunta ottaa valtion vuoden 2006 talousarvioon momentille  31.24.21 lisäyksenä 10 000 000 euroa Uudenmaan tiepiirille seutu- ja yhdystieverkon ja kevyen liikenteen väylien rakentamiseen.

Helsingissä 26 päivänä syyskuuta 2005

  • Raija Vahasalo /kok
  • Sirpa Asko-Seljavaara /kok
  • Antti Kaikkonen /kesk
  • Klaus Hellberg /sd
  • Christina Gestrin /r
  • Suvi-Anne Siimes /vas
  • Sari Sarkomaa /kok
  • Matti Saarinen /sd
  • Juhani Sjöblom /kok
  • Lasse Virén /kok
  • Leena Harkimo /kok
  • Kaarina Dromberg /kok
  • Kari Uotila /vas
  • Ulla Anttila /vihr
  • Jyrki Kasvi /vihr
  • Timo Soini /ps
  • Marjo Matikainen-Kallström /kok
  • Risto Kuisma /sd
  • Outi Ojala /vas
  • Jaakko Laakso /vas
  • Susanna Rahkonen /sd